Samoin. Mielenkiintoista seurattavaa silti. Kyllä tämä telkkarin aina voittaa. Miksi me näitä seuraamme?
Voisivatko pörssipeliin osallistumisen pääsyitä olla:
- Vaurastuminen / jo saavutetun omaisuuden suojaaminen
- Älyllinen haaste eli pätemisen tarve (itselle)
- Älyllinen haaste eli näyttämisen tarve (muille)
- esim. sosiaaliset paineet, kun tuli vuosia sitten vahingossa kännissä leuhkittua ja nyt kaikkia kiinnostaa, joko se edes ensimmäinen miljoona on kasassa
- Tärkeämmän ja kivemman tekemisen puute
- Taistelu oman elämän urautumista vastaan
Noitapäiviä tai ei, Nokian kurssimuutosten syiden arvailu on lystiä touhua. Juurikilla on Nokia raskaasti yliedustettuna AOT:n puolella. Vähän pakko seurata, ettei ilman tietoa menisi lauman mukana.
Mitä sinä tekisit, jos vastoin kaikkia odotuksia Nokian kurssi yksi päivä a) tuplaantuisi, b) puolittuisi?
Aika moni möisi paniikissa ja osin siihenhän pörssipelin logiikka perustuukin. Toisesta näkökulmasta katsoen tulisi ostaa, koska tulostuotto lähes 10% tuplaantuisi. Pakko myöntää, että esimerkki on liioitteleva, mutta ihan tarkoituksella, sillä lukija varmasti älyää, että ilmiö on samansuuntainen myös pienemmillä prosenteilla.
Nokia on näillä hinnoilla osinkokone. Kyllä kelpaa. Lisää, lisää. Ei sijoitussuositus, vaan arvio Juurikin mieltymyksistä.
Tämänkertainen pörssin pohja tullee meillä ehkä jo loka-joulukuussa, kun USA:n pörssit tulevat isommin niiaamaan. Jo nyt ne firmat, joilla on tase kunnossa, päihittävät velkavetoiset. Silloin ero tulee vielä kärjistymään. Nokian olisi Juurikin mielestä syytä pitää kassa ylisuurena ainakin 6G-ylivallan saavuttamiseen saakka eli iloisen 20-luvun lopuille asti.
Myös Nokia kärsii nykyisestä varsin yksiulotteisesta tunnusluku-uskonnosta. Jos sinulle tarjotaan kymppitonnilla joko kioski A tai B, niin tunnuslukujen mukaan ei kannata ostaa kioskia A, koska se tekee voittoa vain tonnin vuodessa, vaikka sillä on miljoonaomaisuus. Kannattaa valita kioski B, jos se tuottaa tuplasti eli kaksi tonnia vuodessa eikä sillä ole rasitteena miljoonaomaisuutta, joka pilaa tunnusluvut. Miten tämä liittyy Nokiaan? Joko hoksaat?
Kasvufirmojen ankea taivallus helpottanee ihan pian ensi keväästä alkaen. Jos Juurikilla olisi enemmän aikaa tälle harrastukselle, nyt nyt olisi aika alkaa tutkia firmoja, jotka Juurikin KISS-metodi on pitänyt piilossa tähän asti. Ei jaksa. Mitä sitä tyhjää. Rahaa on jo tarpeeksi ja pätemisen tarve isosti väljähtynyt.