Nokia sijoituskohteena (Osa 3)

Hienoa, että esitysmateriaaleissa oli vähän vahvistusta Nokian mobiiliverkkojen kilpailukyvystä. Onhan se erittäin tärkeää Mobile Networksin tulevaisuuden kannalta. Jos tuotteet ei ole kunnossa, ei menestystäkään voi odottaa. Toivottavasti säästöt ei vaaranna teknologista kilpailukykyä.

23 tykkäystä

Pohjaonkijat ovat jo liikkeellä. Nokian kurssi on hoippuen toipumaan päin. Onhan siellä pohjassa yli 5 miljardin kassa. Jos tämä vähennetään Nokian tämän hetkisestä markkina-arvosta, liiketoimintaryhmille jää katettavaksi noin 12-13 miljardia. Tulosta pitäisi saada noin miljardi vuodessa P/E arvolla 13. Tämänhän jo Technologies tuottaa vuodesta toiseen. Muiden liiketoimintaryhmien pitäisi ponnistaa vähintään nollatulokseen. Eiköhän se onnistu. :thinking:

22 tykkäystä

Mikä sen arvo on kun sitä ei investoida tuottavasti eikä jaeta omistajille, pientä korkotuottoa toki siitä tulee. Tilanne on jatkunut niin pitkään että olotila on pysyvä eikä tilapäinen, mitä muuta iloa siitä on omistajille.

3 tykkäystä

On sitä hyvä olla jonkin verran että jos makropuolella vähän ryskyy niin ei olla heti omistajien taskuilla. Se on sitten tietenkin avoin asia että mikä on ns. oikea taso, mutta ainakaan nykyinen ei ole liian pieni.

9 tykkäystä

no eikös sitä lähdetä ensi vuonna jakamaan, monihan sitä odotti jo tämän vuoden osinkoina, mutta tyhjennys alkaa ensi vuonna…

10 tykkäystä

“Nokia pyrkii jatkossa pitämään nettokassansa 10–15 %:ssa vuotuisesta liikevaihdosta (aik. vähintään 30 %). Nokian mukaan tämä nettokassan taso mahdollistaa sen, että yhtiö voi tehdä tarvittavat T&K-investoinnit ylläpitääkseen ja vauhdittaakseen edelleen teknologiajohtajuuttaan, rahoittaa yhtiön kasvutavoitteita tukevat käyttöpääomatarpeet sekä jättää tiettyä joustoa pienempiin täydentäviin yritysostoihin.”

Atte näyttää ennustavan Nokian vuotuisen liikevaihdon olevan seuraavien vuosien aikana +/- 22 jaardia. Näin ollen Nokian nettokassan tulisi yhtiön oman viestinnän mukaan pyöriä jatkossa vaihteluvälissä 2,2 miljardia (10% vuotuisesta liikevaihdosta) - 3,3 miljardia (15% vuotuisesta liikevaihdosta). Kun Nokian nettokassa on tällä hetkellä jo mainittu 5,1 jaardia, niin kyllä sieltä pitäisi olla kaiken järjen mukaan odotettavissa vuolasta voitonjakoa omistajille tulevaisuudessa, kun vielä muistetaan, että Nokian nettokassan tulisi ohjeistuksen mukaan edelleen paisua tästä nykyisestä 5,1 jaardin tasosta, kun liiketoiminta rullaa eteenpäin. :thinking:

Sormet ja kädet vaan ristiin, ettei Nokian johto päätä perseillä paisunutta nettokassaa tulevaisuudessa riskisiin yritysostoihin…

15 tykkäystä

Hyvä, että kassaa on - mieluummin liikaa kuin liian vähän. Iso kassa mahdollistaa esimerkiksi kasvattaa palveluliiketoimintaa, myydään verkot ja ohjemistot as a service, jolloin kassaa tarvitaan tuotantokulujen kattamiseksi. Toivottavasti Nokia ei osta mitään isoa, jonka sulattamiseen menee jälleen vuosia.

9 tykkäystä
  • Nokiaa on uhkaamassa myös vihamielinen yritysvaltaus, jos nykyinen asetelma jatkuu liian pitkään.

Tätähän tässä on pelätty jo pitkään.

6 tykkäystä

2000 henkeä vähentynyt Q4 lopusta Q1 loppuun

tuolla mielenkiintoisia kohtia Q2 yllättäviin tuottoihin (ekasta ei osaa sanoa onko + vai - ?)

mitkä on NSBn nettovarat, tasevelka on rapiat alta 500m€

laitoin tuon oman omien osto excelini kuntoon, tämän hetken tahdilla rahat riittää noin 20.11 asti, keskiarvo ostot per päivä ovat olleet noin 300t€ korkeammat kuin rahaa riittää loppuvuodelle tasaisella tahdilla

16 tykkäystä

Jottei ihan hupailuksi menisi niin pari kommenttia sapattivapaalta “etelän lämmöstä”.

Nokia kertoi heikosta markkinasta, mutta näkee jatkuvaa parannusta tilauskertymissä ja luottaa edelleen vahvempaan toiseen vuosipuoliskoon sekä vuositavoitteensa saavuttamiseen. Immateriaalioikeuksien tulovirrat ovat tasaantuneet lähivuosiksi ja yhtiöllä on kilpailukykyinen portfolio verkkoliiketoiminnoissaan.

Vapaasti lainattuna:
“Markkina pysyy haastavana” (Ericsson CEO Ekholm)
“Taloudellinen toimintaympäristö on vaisu” (Nordea CEO Vang-Jensen)
“Tämän jälkeen ei tarvitse enää uusia säästöpäätöksiä tehdä ilman geopoliittisia yllätyksiä” (Suomi, PM Orpo)

Suurin ongelma on edelleen selvä. En odota, että Nokian suunta kääntyisi merkittävästi parempaan ennen parannusta sen toimintaympäristössä.

50 tykkäystä

Commenting on a potential investor reaction to Nokia’s print, UBS analysts said although the performance excluding the Technologies segment remains sluggish, “improving trend and reiterated guidance might somewhat bring some relief today,” they wrote.

In contrast, analysts at Jefferies believe the market “is likely to be more focused on the uncertain outlook in Mobile Networks” rather than encouraging signs in the company’s Technologies and Network Infrastructure units.


The US bank JPMorgan has left Nokia’s rating at “neutral” according to quarterly figures with a price target of 4 euros. The telecommunications industry supplier’s sales missed its forecast and the consensus estimate, wrote analyst Sandeep Deshpande in an initial reaction on Thursday. The key results, however, were better than expected.

The analysis house Jefferies has left the rating for Nokia at “Hold” according to figures for the first quarter with a price target of 3.50 euros. The network equipment manufacturer’s sales missed its estimate, wrote analyst Janardan Menon in an initial comment on Thursday. The reason for this is weak revenues in the mobile communications equipment division, particularly in North America and India. However, the gross margin significantly exceeded its forecast and market expectations.

The major Swiss bank UBS has left the rating for Nokia at “neutral” according to numbers with a price target of 3.60 euros. The first quarter was slightly above expectations, wrote analyst Francois-Xavier Bouvignies in a study available on Thursday. However, the outlook has remained unchanged, and so the analyst consensus is likely to change only slightly.

11 tykkäystä

On ehkä väärä päivä pohtia, minkälainen omakuva Nokialla on. Nettisivujen ensimmäisenä aukeava sivu näytti äsken tältä:

1 tykkäys

Oleellisinta omasta mielestäni on Ericssonin ja Nokian liikevaihdon vertailu. Ja kun vertailee q1/2023 vs. q1/2024 muutosta poistamalla luvuista nokian teknon ja ericssonin ipr tuotot sekä sen 1.9 mrd kertalaakin, on vertailu nokian kannalta aika karu.

Ericsson: -19,5% (60 mrd sek → 48,3 mrd sek)
Nokia: -30.4% (5620 m eur → 3910 meur)

Jos nyt tässä tabletilla räknäsin edes sinne päin. Voiko joku tarkistaa? Tällä trendillä kyllä hukka perii ja siten lundmarkin onkin odotettava tähän “tasoitusta” loppuvuonna. Mutta toteutuuko?
Kyllähän AT&T kuvio näkyy varmaankin luvuissa jo nyt ihan globaalisti. Miten sitten H2, jolloin sen varsinaisesti pitäisi vaikuttaa. Ja sitä paitsi, ericsson puhui rapsassaan amerikan diileistä monikossa…

2 tykkäystä

Eikös sitten ole myös Vodafone Idea (Intia), joka on kait velkaa Nokialle n. 300 m€. Luulin jo, että Ericssonin “comercial dispute” -kertatuotto olisi ollut tuo Vodafone Idean vastaava suoritus Ericssonille, mutta tiedä sitten. Sitä en sitten tiedä, näkyykö velan maksu vertailukelpoisessa liikevoitossa, vai raportoidussa. Ainakin Ericssonin kertatuotto näkyi “excluding restructuring charges” tuloksessa.

Ilmeisesti Vodafone Idea on myös neuvottelemassa laitetoimittajien kanssa 5G/4G-verkon laajennuksista/investoinneista.

7 tykkäystä

Taisi olla suht odotettu tulos. Enterprise ehkä pieni pettymys, odotuksissa reipasta kasvua ja myynti sielläkin 21% alaspäin.

8 tykkäystä

Se on täysin riippuvainen siitä miten velka on kirjattu. Jos se olisi kirjattu luottotappiohin. niin silloin se näkyisi tuloksessa. Jos se on keikkunut myyntisaamisissa, niin silloin se näkyy kassassa vähentäen myyntisaamisia, eikä tulosvaikutusta ole.

1 tykkäys

…Interest and financing costs in fiscal Q3 2024 (ending 31 December 2023) were up 3.3 per cent to IDR64.9 billion ($782.2 million), representing a staggering 60.8 per cent of total revenue, which was flat at INR106.7 billion…

Paljonko itse sijoittaisit tähän? Tarve taitaa olla luokkaa 10 mrd USD. Aika ihme jos näitä sijoittajia löytyisi - ellei sitten Vientitakuulaitos tai mikä se oli?

2 tykkäystä

Ilmeisesti USA:n “Clean networks” vaatimusten vuoksi Nokia on ajamassa alas yhteistyötään pitkäaikaisen Kiinalaisen valmistuskumppanin Foxconnin kanssa. Viimeisin kuukausien aikana Nokia on vähentänyt tilauksiaan Foxconnilta, Nikkei Asia lähteen mukaan.

21 tykkäystä

Juha Variksen hyvin lyhyt tviittiketju Nokiasta ja Erkistä. :slight_smile:

https://twitter.com/JuhaVaris/status/1781196829549334686

26 tykkäystä

Nokia itsehän on määritellyt itselleen nettokassatavoitteensa joka on 10-15% liikevaihdosta. Viime vuoden lopussa nettokassa oli 19% ja q1 2024 lopussa se oli 23% viime vuoden myynnillä ja oletettavasti vielä korkeampi tämän vuoden alemmalla liikevaihdolla. Toki osingonmaksu, (vähäiset) omien osakkeiden ostot ja toiminnan uudelleenjärjestely vaikuttavat myös nettokassaan. Ohjeistus on “vertailukelpoinen liikevoitto on 2,3–2,9 miljardia euroa ja vapaakassavirta 30–60 % vertailukelpoisesta liikevoitosta” josta keskipisteiden mukaan laskettuna tänä vuonna Nokian kassa vahvistuisi 1 170 miljoonaa kun osinkoihin olisi menossa loppuvuoden aikana (0,04 + 0,03 + 0,03 = 0,1 euroa x 5 600 milj osaketta) 560 miljoonaa, omien ostoihin vielä vajaat 300 miljoonaa ja uudelleenjärjestelyihin vajaat 550 miljoonaa (koska oletettavasti osa jo maksettu) eli yhteensä 1 410 miljoonaa mikä voisi merkitä tänä vuonna nettokassan pienenemistä nykytasolta 5 137 milj. hiukan alle viiden miljardin eli Nokian nettokassatavoitteen mukaan Nokia pysyisi selkeän ylikapitalisoituna.

Onko osakkeenomistajien edun mukaista, ettei Nokian edullisia osakkeita osteta suuremmassa määrin pois markkinoilta vai ajatteleeko Nokian johto, että nykykurssi on hyvä eikä Nokia ole aliarvostettu?

Jos osakekurssi ei Nokian hallituksen mielestä ole aliarvostettu ja omien osakkeiden ostoja ei siksi haluta lisätä, miksi osinko jätettiin niinkin alhaiselle tasolle?

11 tykkäystä