TELECOM
Eurooppa on vaarassa muuttua museoksi ERICSSONin toimitusjohtajan mukaan - FT (suora)
2024-04-30 09:45
STOCKHOLM (Nyhetsbyrån Direkt) Liiallinen keskittyminen televiestinnän sääntelyyn on “ajamassa Eurooppaa merkityksettömyyteen”.
Näin sanoo Ericssonin toimitusjohtaja Börje Ekholm Financial Timesin (FT) haastattelussa, varoittaa Euroopan kilpailukyvyn heikkenemisestä ja vaatii muutoksia Euroopan hallitusten sääntelyyn.
No onhan sen kassan nähnyt sokea reettakin jo pari vuotta, 2024 piti olla 55-85% käteisen kääntö, mutta tuon jälkeen on MN sakannut ja säästöohjelmia käynnistetty, mihin pääsee 2024, ehkä syynsä ettei kassaa jaeta pois ennenkuin varmuus ettei käy taas 2019 tapahtumia…
Kun taannoin laskin (Nokia sijoituskohteena (Osa 3) - #5891 käyttäjältä Mustathmir) eri skenaariot niin Nokian itsensä huomioiman huonoimman mahdollisen skenaarion (myynti ja marginaali haarukan alalaidassa) erotus keskiskenaarioon on vajaat 350 miljoonaa euroa eli se ei Nokian nettokassaa kaada.
Jos haluaa olla varovainen olisi kuitenkin voinut esim. suurentaa omien ostoja 700 miljoonalla jolloin kokonaisostot asettuisivat miljardiin euroon. Signaaliarvo olisi ollut merkittävä: Nokian hallitus uskoo yrityksen pärjäävän vahvasti jatkossa ja pitää nykyarvostuksella Nokian osaketta hyvänä sijoituksena.
Q2:lla odotuksissa vielä selkeä pudotus liikevaihdossa, jonka jälkeen H2:lla odotuksissa huomattava käänne parempaan, jota osaltaan myös pehmeät vertailukaudet avittavat. Vuonna 2025 verkkoliiketoiminnnoissa juoksun pitää parantua selvästi, jotta oikaistu liiketulos pysyttelisi tämän vuoden patenttituottojen tukemalla tasolla.
Morningsstar seuraa n 45 kpl pohjoismaista osaketta, ja ‘pohjoismaiden aliarvostetuimmat’- listalle 16 yhtiön joukkoon on raakattu suomalaisista Nokia ja Kone.
Heidän mukaan Nokia on hinta/käypäarvo on 0,58, viiden tähden firma, ei vallihautaa ja keskimääräinen riski.
-tarkemmin näkymistä linkin takaa
Myös Ericsson listoilla, täsmälleen samoilla määritelmillä ja luvuilla kuin Nokia.
Ovatkin tuon listauksen ‘halpalaarin’ pohjimmaiset. Ei taida iso raha lukea tai uskoa Morningstaria, tai firmojen näkymiin ei uskota.
Tavoitehan on sinänsä voimassa, kun se on julkilausuttu. Itse olen tämän tavoitteen jälkeen tulkinnut Nokian viestintää siten, että heikosta markkinatilanteesta johtuen osinkoa/omien ostoja ei vedetty vielä tänä keväänä niin korkeaksi, että nettokassa laskisi tavoitetasolle välittömästi.
Epäilen vahvasti että Saksassa mahdollisimman hiljaisin äänin pyritään vähentämään kiinalaisten osuutta verkossa. Tai no, loogista ja järkevää se olisi, kun huomioi maan viranomaisten toistuvan pallottelun että tulisiko kiinalaiset vendorit kieltää ja vaikkapa viimeaikaiset tiedot Volkswagenin tuhansista tiedostoista jotka olivat kiinalaisten toimesta hakkeroitu jo vuosia sitten… mutta onhan nämä toisaalta mestareita lyömään päätään seinään - toistuvasti.
Sikäli siis ymmärrän kirjoituksen äänensävyn, mutta kyllä kai tuo olisi tarkistettavissa kumman vermeitä siellä revitään mastosta alas.
Ihan samalla tavalla muuten Deutsche Telekom aloitti ORAN nimikkeellä korvaamaan Huaweita… ja onneksi Nokia oli siellä voittavana osapuolena. Mikäli oikein ymmärsin käytetään tässäkin Telefonican tapauksessa open RANia “verukkeena”.
Jatkan vielä tästä. Vaikuttaa että NEC on korvattu Telefonican verkossa Saksassa - mikäli ORAN saa lisäkannatusta, korvataan tämän jälkeen mitä luultavimmin Huaweita. Tämä Landsberg am Lech näyttää toimivan ORANin testauspaikkana, sillä löysin Telefonican kotisivulta seuraavan kommentoinnin
In December 2020, the company had already put the first Open RAN sites into operation in Landsberg am Lech in Bavaria…
Pienen etsimisen jälkeen löytyi tieto että NEC on ollut aiemmin asialla.
Telefónica Germany / O2 and NEC Corporation announced today that NEC, working with its ecosystem of partners, has been selected by Telefónica Germany / O2 as its favored full-service system integrator for the first Open RAN pilot system in Germany. The system has already successfully completed a first call via Open RAN on a live O2 mobile network in the Bavarian city of Landsberg am Lech.
Edit:
Omasta mielestäni tämä näyttäytyy hyvin samanlaiselta kuin Deutsche Telecomin liike. Nokia on siis jo informoinut että pääsevät kunnolla takaisin DT:n RAN -tomittajaksi, vaikka tässä vaiheessa on vain pienehkö testipaikka livenä - kuten siis tässä Telefonican tapauksessa. DT on Huawein ja Ericssonin kelkassa - ja ORAN -ilmiö tarjoaa nyt väylän Huawein osuuden pienentämiseen.
En @Oxymoron_007 itse näe Dell tai Nvidia yhteistöitä mullistavina ainakaan lyhyellä aikavälillä, tai vähintään puuttuu näyttö niiden oleellisuudesta. No aina toki on parempi kulkea voittajien kanssa samaan suuntaan kuin häviäjien.
Mielenkiintoinen juttu private wireless -verkoista ja jostakin neutral host -tekniikasta/standardista. Ei kyllä aavistustakaan, mitä tarkoittaa Nokian private-verkkojen kannalta, ja liittyykö tämä jotenkin siihen/niihin. Jutun perusteella ainakin toimijoita tuntuu olevan alalla tungokseen saakka. Kuitenkin tekniikka/standardi ilmeisesti näyttää lupaavalta private verkkojen kannalta.
Ericsson mainittu, Nokia ei.
Ei ole Ian Morrisin juttu, niin uskaltaa linkata
Edit: Ilmeisesti tässä on kysymys siitä, että erilaisten tilojen (julkiset/yksityiset) omistajat voivat rakentaa oman verkon rakennuksen sisälle käyttäen lisensoimatonta CBRS (Citizens Broadband Radio Service) tajuuskaistaa, joka tuli USAssa saataville 2019. Isot operaattorit kuten T-Mobile ja AT&T ovat sanoneet olevansa valmiita kytkemään nämä verkot omaan verkkoonsa MOCN (Muti Operator Core Network) standardin avulla. Aikaisemmin oli tavallista, että tällaiset verkot rakennettiin tukemaan kaikkien isojen operaattorien taajuuksia, ja siksi rakentaminen oli vaikeaa ja kallista. Koska uudet päätelaitteet tukevat CBRS-taajutta, ja se on lisensoimaton, eli vapaa käyttää, sitä voidaan nyt USAssa käyttää rakentamaan yksityisiä verkkoja rakennusten sisälle.
En tiedä sitten miten tämä liittyy Nokian Private Wireless businekseen, ja onko tämä uhka vai mahdollisuus, tai onko tämän skooppi erilainen kuin esim. tehtaisiin/satamiin/kaivoksiin rakennettaviin yksityisverkkoihin.
Tällainen tuli vastaan, ketjua seuraaville ei tietenkään mitään ihmeellistä, koska tuttua - tästä on mainittu tässääkin ketjussa huhtikuun puolella. Nopeat verkot voivat auttaa selvittäessä mm. maailmankaikkeuden mysteereitä. Tutkimukseen tarvitaan valtavia datamääriä, ja Nokia on osaltaan mahdollistamassa tätä. On testattu jopa 800 Gbit/s:n tiedonsiirtoa, mikä on merkittävä askel tieteellisen tiedon jakamisen valmiuden parantamisessa.
Kokeen onnistuminen osoittaa, että nykyiset optiset kuidut pystyvät vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksiin valtavien datavirtojen jakamisessa tiedeyhteisölle. Tämä testi vahvistaa Nokian roolia luotettavana kumppanina seuraavan sukupolven verkkojen innovoinnissa ja toteuttamisessa.
Onko, kuten Inderes katsoo tavoitehinnassaan, Nokian arvo puolet siitä mitä se oli runsaat kaksi vuotta sitten? Vai oliko tavoitehinta tammikuussa 2022 liian korkea?
Miksi Nokian arvon määrittely on näin vaikeaa jopa sijoitusammattilaisille ja onko analyytikkojen tavoitehinnoilla merkitystä?
Mitä konkreettista pitää tapahtua, jotta markkinat alkaisivat arvostaa Nokiaa nykyistä korkeammalle? Tuleeko Nokian tehdä jonkinlainen merkittävämpi liike mihin mm. Solidiumin tj on ilmaissut valmiutta (divestointi/yritysosto/fuusio, muunlainen strategiamuutos, henkilövaihdoksia johdossa, pääkonttorin siirtäminen USA:han tai vaikkapa merkittävä omien osakkeiden osto-ohjelma tms.) vai jatkaa samaa rataa ja toivoa parasta?
Mikä on palstan Nokia-sijoittajien mielestä realistinen tavoitehinta yhdelle vuodelle ja viidelle vuodelle?
Tiedän, että joidenkin mielestä meidän tulee joko vain luottaa Nokian nykyjohtoon tai myydä osakkeet, mutta keskustella mielestäni silti voi jolloin samalla testataan omia käsityksiä Nokiasta sijoituskohteena ja sitä, onko viime vuosien surkeaan omistaja-arvon kehitykseen luvassa muutosta parempaan. Olisi myös mielenkiintoista kuulla Inderesin analyytikon @Atte_Riikola näkökulma tähän valtavaan tavoitehinnan pudotukseen ja muihinkin esittämiini kysymyksiin.
“Chinese vendors have a large share in Vodafone Idea’s 4G network. But since Chinese firms are effectively not allowed in 5G, the telco has to first upgrade the 4G network through European vendors and then plan 5G rollout.”