Nokia sijoituskohteena (Osa 3)

23 tykkäystä

Omaan silmään ja maailmankuvaan todella myönteisiä uutisia nämä 6G-yhteistyön syventämiseen liittyvät seikat, mutta Nokian päivän kurssi lähti päinvastoin laskuun Blinkenin ja Haaviston tilaisuuden jälkeen… Onko omistajissa sitten kuitenkin paljon niitä Kiinan markkinoiden “perään itkijöitä” vai mikä on? :smiley:

Screenshot_128

13 tykkäystä

Eiköhän julkilausuma yhteistyöstä ole vain julkilausuma yhteistyöstä. Se ei merkitse Nokialle rahavirtoja lähivuosina, koskapa 6G:n käyttöönotto alkaa vasta n. 2028 alusta eli 4,5 vuotta tästä päivästä. Markkinat katsovat ennen kaikkea Nokian lähiaikojen näkymiä ja sitä ei jokin julkilausuma hetkauta suuntaan eikä toiseen.

Tällä palstalla jaetaan hyvää tietoa, mutta välillä joillakin mopo karkaa käsistä. Nokiaa ei ole toistaiseksi kukaan rynnännyt ostamaan ja on parempi keskittyä pohtimaan Nokian tuloksentekokykyä yksiköittäin. Ja markkinoille merkitsee paljon se onnistuuko Nokia luomaan uutta liiketoimintaa, jolla liikevaihto saadaan kasvamaan RAN-operaattorimarkkinan polkiessa paikoillaan.

27 tykkäystä

Varmasti reaktiossa oli tosiaan paljon sitä, että tältä julkilausumalta kenties odotettiin enemmänkin konkreettista sisältöä. Mielestäni pääsignaali on kuitenkin myös selvä, USA:n ja Suomen välisen kaupankäynnin tiivistyminen ja strateginen liittolaisuus kaikilla keskeisillä turvallisuusalueilla vahvistaa mm. Nokian näkymiä. Voitot eivät tule tänään eikä aivan heti huomennakaan, mutta oma fokus on onkin vuosien päässä, ja Nokia on yksi geopoliittisten jänniteiden hyötyjiä.

Mahdollinen myynti Yhdysvaltoihin on tässä vaiheessa spekulaatiota. Ei Suomeen jäänti ole kuitenkaan mikään välttämättömyys tai menestyksen este kummankaan maan etujen kannalta. Aika näyttää.

11 tykkäystä

Ekholm: Ericssonilla on keskeinen rooli EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä kehittyvää teknologiaa koskevassa yhteistyössä.

https://www.ericsson.com/en/news/2023/6/borje-ekholm-welcomes-eu-us-trade-and-technology-council-emerging-technology-agreement

7 tykkäystä

Käytännössä lähes jokaisen teknologisfirman oston jälkeen noin 5 vuoden kuluttua on työvoimasta Suomessa jäljellä max 10% siitä mitä oli yritysoston tapahtuessa. Itse en tunne ainuttakaan poikkeusta.

Jenkeille tärkein yksittäinen asia Nokiassa on Bellabs, USA:n pitkän tähtäimen tietoliikenteen perusteknologioiden kehityksen keihäänkärki. Nokia sai kultamunan syliinsä ja ei ole oikein tiennyt mitä sillä tehdä.
Bellabs on maailman kärjessä 6G kehityksessä, ja ainut USA:ssa. Luulen että koko tapaamisen kohde oli se ja sen toiminnan turvaaminen ja tietotaidon jakaminen jatkossakin USA-Suomi akselilla, eli Nokiasta USA:n hallinnolle.
(“Suomen ja Yhdysvaltojen allekirjoittama 6G-sopimus mahdollistaa sen, että maiden hallinnot ja yksityisen sektorin toimijat voivat jakaa parhaita käytäntöjään, Blinken sanoi…”)

Se miksi tuosta edes täytyy keskustella ja sopia nyt, voisi kaukaa haettua viitata pyrkimyksiin ostaa Nokia Aasiaan.
Mielenkiintoiseksi tekee se että Pekka taannoin asui USA:ssa 6k ja siitä emme ole kuulleet pihaustakan että miksi, lisäksi nyt Pekka surfailee kaiken maailman korkean tason foorumeilla ainoana yritysjohtajana, ja että asiasta täytyy tehdä sopimus ministeritasolla.
Bellabsilla on massiivinen patenttisalkku eri tiedonsiirtoteknologioiden ja niiden standardien ydinpatentteja.

17 tykkäystä

Toivottavasti seuraavaksi ei kilpailla Nokian ja Ericssonin välillä USA:n huomiosta ja jaeta kaikkea mahdollista 6G-tietämystä kilpailun nimissä Yhdysvaltojen kanssa. Mutta on tosi hienoa, että yhdessä kehitetään. Siis todella hienoa. Niin hienoa, että Börje ja Pekkakin toteavat erikseen, että jo on hienoa.

Edit. Mutta sitten markkinan näkemys siitä, kuinka hienoa on →

image

image

Neil Patrick Harris Upset GIF - Neil Patrick Harris Upset Disappointed GIFs|262.5x227.89772727272725

42 tykkäystä

Sinun kannattaisi vierailla Oulussa, siellä on runsaasti noita poikkeuksia. Ehkä kannattaisi perehtyä myös Suomen pelisektoriin, sekin on pullollaan poikkeuksia.

Nokialla ja paikallisissa tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa on niin kovaa osaamista, että olisi idiotismia ostaa Nokia ja sitten lopettaa sen toiminnot täällä. Tai ainakin maailman pitäisi muuttua melkoisen paljon, jotta näin tapahtuisi. Tai no, onhan toki yritysjohtajia, jotka haluavat ajaa firmansa miinaan ostamalla miljardeilla ilmaa Saksasta tahi tehtaita Venäjältä…mutta tuskin sentään Nokian potentiaalisissa ostajissa, he tietävät mihin sijoittavat ja miksi.

20 tykkäystä

Mitä yli 5v sitten ostettuja firmoja joissa vielä merkittävä henkilöstö Oulussa, niin perehdyn asiaan.
Toki yritysosto tehdään siksi että nähdään ostettavassa yrityksessä kasvupotentiaalia, usein henkilöstö kasvaa yritysoton jälkeen vuoden-pari, mutta sen jälkeen kääntyy laskuun ja pidemmällä aikavälillä kuihtuu lähes kokonaan pois.

3 tykkäystä

Oli miten oli eiköhän enemmistö Nokian omistajista ole kiinnostuneempi siitä, mitä Nokiaan sijoitetut roposet tuottavat kuin mikä on Nokian teollisuuspoliittinen merkitys Suomelle. Ainakin itse haluaisin vihdoin tavalla tai toisella hyötyä Nokiaan jo vuosia sitten sijoittamistani rahoistani. Ellei Nokia itse omilla toimillaan saa kurssiaan kasvuun tulkoon sitten ulkomailta riittävän hyvä ostotarjous.

Samaten ilman Nokian myyntiäkin suhtaudun positiivisesti pääkonttorin siirtämiseen Yhdysvaltoihin, jos tarkan analyysin jälkeen todetaan, että sitä kautta kurssiin saadaan puhtia korkeamman arvostuskertoimen muodossa.

20 tykkäystä
6 tykkäystä

Eli mitä mm. Nokian patentteihin tulee, niin Blinken on käynyt hienovaraisesti heristämässä sormea Kiinan suhteen, ja markkinat pettyi(?)

Kyllä kireässä nykytilanteessa myös sijoittajien täytyy kyetä valitsemaan puolensa. Protektionismi tulee säätelemään globaaleja markkinoita vielä pitkään.

3 tykkäystä

Kyllä näillä melko iso merkitys vain on kun Blinkenin, Bidenin ja muiden pöydissä pyöritään ainoana eurooppalaisena yritysjohtajana. Sijoittajat ymmärtävät myöhemmin :wink:

Hyvää viikonloppua.

39 tykkäystä

Voisin ajatella, että Nokian USA-yksiköt (ml. Bell Labs) voisivat hyötyä jonkilaisesta USA:n t&k-tuesta. Isoissa pöydissä on hyvä myös olla, että tiedetään mitä Washingtonissa ja Brysselissä ajatellaan. Mutta tämän enempää eivät markkinat (enkä minä) tähän kädenpuristukseen laita painoarvoa.

Tulokset ratkaisevat, eivät hienot hymykuvat. Nokian tuloksentekokykyyn ilmiselvästi ei markkinoilla luoteta eikä Nokia ole pyrkinyt riittävän aktiivisesti innostamaan markkinoita näkemään huomispäivän Nokiaa kannattavuudeltaan ja kasvultaan vahvana toimijana.

15 tykkäystä

Amazon suunnittelee laajentumista mobiililiittymiin. Tästä ei kuitenkaan ole tiedossa Nokialle uutta pullealompsaista asiakasta, pikemminkin päinvastoin: Amazon ehkä kumppanoituu Dishin kanssa, mikä samalla tietää lisää kilpailua Verizonille, AT&T:lle ja T-mobilelle, joiden marginaaleissa siten kuristumispainetta. Ja kun asiakkaan tilanne heikkenee, laitevalmistajan kakkukin pienenee, valitettavasti.

Ehkä tämä(kin) asia on vaikuttanut osaltaan Nokian kurssilaskuun viime viikkoina?

7 tykkäystä

Haluaisitko selventää, miten tällä voisi olla tekemistä Nokian kurssilaskuun? Jotenkin ymmärtäisin, että jonkun on ne verkot rakennettava kumminkin? Onko jotain mitä en ymmärtänyt.

5 tykkäystä

Tarkennan omaa kommenttiani.
Amazonin mukaantulo lisää kilpailua, ja kun kilpailu kiristyy, teleoperaattoreiden (eli Nokian asiakkaiden) marginaalit kutistuvat, eli sen myötä lisääntyy paine tinkiä laitevalmistajien (esim Nokia) osuudesta. Tämä voisi tarkoittaa myös painetta openRANin lisääntymiseen, jolloin uusia yrityksiä voi tulla jakamaan Nokian kakkua. Tähän astihan Nokia on vuollut suurimmat voittonsa juuri USAsta.

1 tykkäys

Muutama ajatus tuosta Suomen ja Yhdysvaltojen 6G -yhteistyösopimuksesta.

Lähtökohtana on, että Kiinan tavoite tiedetään – he haluavat dominoida jo 6G aikakaudella. Ilman pääsyä Kiinan ulkopuolisiin chippivarastoihin tämä tulee olemaan vaikeaa, mutta samaan aikaan heitä ei tule aliarvioida. Ja tämä on siitä syystä, että valtio tukee heidän yrityksiään periaatteessa rajattomalla rahamäärällä.

Jotta tämä Suomen ja Yhdysvaltojen - ja periaatteessa tähän liittyy myös aika paljon muita alan yrityksiä chippituotannosta Ericssoniin - yhteistyösopimus ei jää pelkästään kauniiksi puheeksi, tulisi yhtiöiden tuotekehitystä tukea merkittävällä tavalla myös suorina pääomasijoituksina. Nyt tilanne on se, että katteet tapellaan markkinoilla matalalle tasolle, ja siitä länsimaisten yhtiöiden, kuten Nokian, pitää ottaa sivuun tuotekehitykseen todella merkittävä siivu. Tässä on luonnollisesti suuri epäkohta, jos vertaa Kiinan ponnisteluihin.

Jos miettii aikaa noin 10 vuoden kuluttua ja varsinkin sen jälkeen, olisi tärkeää että ymmärretään tukea alaa muutoinkin kuin sanallisesti. Toki nykyisellään on vaikeaa nähdä kiinalaiset pääsisivät laajalti takaisin länsimaisiin verkkoihin mikäli poikkeuksia, kuten Saksa, ei otetaan laskuun. Mutta mikäli teknologinen kehitys tulisi kääntymään suurelta osin Kiinan puolelle, ei tätä voi täysin poissulkea. Loppujen lopuksi tuotteiden kilpailukyky ja raha ratkaisevat. Ja vielä suuremmassa mittakaavassa jotta ylipäätänsä myös useat toiset toimialat olisivat kilpailukykyisiä, tulee varmistua teknologisesta johtajuudesta verkkoteknologian ympärillä. Tarvitaan siis muutakin kuin kauniita sanoja. Toivottavasti tämä ilmoitettu yhteistyösopimus osoittautuu myös tällaiseksi.

38 tykkäystä

Stocks by the numbers: Nokia

Elo - syyskussa “raketti” lähtee kohti koillista :rocket:

13 tykkäystä

Fair value 4,40-4,60 tämän kaverin mukaan :astonished: Ei mikään huikea upside?

3 tykkäystä