Nordea - Pohjoismainen pankkipriimus

Media vähän turhaan revitellyt tällä aiheella. Fakta tosiaan se että Sampo +20% omistuksella tiukasti kuskinpainalla ja Gardell +2% omistuksella kanssamatkustaja. Tämä asema ei muutu ja Gardellin vaikuttamismahdollisuudet perustuvat yhteistyöhön Sammon kanssa. Molemmilla on sama päämäärä => Nordean suoritustason korjaus ja näin ollen tässä ei edes ole ristiriitaa. Sinänsä tämähän on positiivista osakkeenomistajille, että 1) Gardell näkee arvoa Nordeassa ja 2) on varmasti kykenevä tuomaan uusia ideoita Nordean kehittämiseksi. Ei hänelläkään silver bullettia ole, mutta varmasti pystyy tarjoamaan uusia näkökulmia kehitykseen.

13 tykkäystä

Tuli itse annettua Saulille yllä 10. peukku. Ei viitsi lähteä edes haastamaan, joten älkää peukuttako tätä Massen kommenttia.

Masis-Masse :skull:

2 tykkäystä

Alla yhden ‘jokun’ näkemys :grinning:

En ihan vähättelisi tätä reilua paria prosenttia. Gardellin Cevian on viidenneksi suurin omistaja Nordeassa, jossa Sampoa lukuunottamatta omistus hajaantunut pieniin paloihin. Se, missä Gardell eroaa monista institutionaalisista sijoittajista ja piensijoittajista, on aktiivisuus. Hän nostaa kissan pöydälle, kertoo mielipiteensä ja haastaa johtoa ja muita omistajia. Pitää paikkansa, että jos hän saa Sammon taakseen, asia menee helpommin läpi, mutta voi hän myös pienten purojen kautta saada muiden omistajien ääniä taakseen ja siten päästä vaikuttamaan. Ei Sammollakaan ole enemmistöä. Gardell oli aktiivinen mm. Metson jaossa. Puhuu lehdistön kautta ja varmasti jakaa mielipiteitä. Sillä tyylillä voi saada paljonkin aikaan, vaikka omistaakin vain 2,3%.

3 tykkäystä

Kiitos sekä Saulille että Elinalle hyvistä kommenteista. Nyt siis toivotaan että Nordean kurssi kääntyy kohti parempaa huomista. Tämmöinen vaarallisen korkea osinkokevät pelottaa. Minkälainen dippi sieltä tuleekaan kun rahat on jaettu ja valot sammutettu.

2 tykkäystä

Ollos hyvä :slightly_smiling_face:

Ethän Vauveli @Sijoituslapsi sijoita rahoja, mitä tarvitset esim. vuoden-parin sisällä? Silloin eivät pikkudipit harmita niin kovasti. Suomalainen kerran-vuodessa-osinkokäytäntö aiheuttaa usein pudotuksen osingon irtautumisen jälkeen. Jotkut palautuvat nopeasti, jotkut hitaammin.

Onnistuneita sijoituksia!

Jep olen tietoinen ”osinkodipistä”. Sijoitan jokatapauksessa ne uudelleen sisään nordeaan. Sijoitan vain toki ne mitä en juuri nyt tarvitse.

1 tykkäys

:+1:

Blummalla muutama mielenkiintoinen kuva Nordeasta, laitan tänne jos nordealaisille siitä iloa:


Asiakkaat eivät tykkää :frowning:

Nordea on siinä mielessä mielenkiintoinen kokeilu, että tuntuu olevan suoranainen linjaus että ne keille ei kelpaa digitaalinen pankki, ei tarvitse olla asiakaskaan :smiley:

Sitten vielä simppelinä graafina markkinalla puhuttava huoli: mitä iloa kulujen leikkauksesta on, jos tuotot putoaa samaa/nopeampaa vauhtia?

Nordea-bullit puhuvat tietysti “deriskauksesta” ja taktisesta vetäytymisestä Ruotsin asuntolainakilpailusta ja muualta mutta liekö muutakin tässä alla?

Kaivoin vielä blummalta Nordean konsensusennusteet:

Jos EPS on oikeasti 0,84 EUR v. 2021(ROE ~10 %), niin kyllä tätä voi jo alkaa melko epäonnistumiseksi kutsua Sammonkin kannalta: Nordean tulos ei käytännössä olisi kasvanut melkein lainkaan Sammon edustajan ollessa yhtiön hallituksen puheenjohtajana (2011 EPS 0,65 EUR) Näistä voi todeta, että

  • markkina yleisesti ei usko Nordean tulosparannukseen ja suhtautuu yhtiöön paljon kriittisemmin, mitä yleinen sijoituskeskustelu Suomessa antaa ymmärtää.
  • … ja jos se on oikeassa odotuksissaan, nojaa sijoittajan tuotto suurilta osin korkeaan osinkoon.
  • … pankkeja “tarvitaan aina”, mutta kuten täällä usein todettu, merkittävä osa niiden tulovirroista on uhan alla lähivuosina. Se heijastuu noissa ennusteissakin.
  • Korot ei Euroopassa nouse vuosiin, joten siitäkään ei vetoapua tule (näkynee noissa ennusteissa myös).
  • Hyvänä puolena korkea osinkotuotto suojelee useimpien todnäk. pelkän osingon perusteella sijoittaneiden pääomaa pahimmilta kömmähdyksiltä.
5 tykkäystä

Hyvä yhteenveto taas kerran. Olisi todella mielenkiintoista tietää, miksi asiakkaat ovat noin tyytymättömiä. Ja onko oikeasti niin, että isot yritykset ovat niin tyytyväisiä, kuten yhtiökokouksessa annettiin ymmärtää. Olen hieman skeptinen tuon suhteen, mutta ehkä yrityslainoissa on sitten oltu anteliaita.

Samoin pohdin Sammon yhtiökokousta katsellessani, miten paljon keskityttiin johtajavaihdoksiin. Haluttiin vähän kiinnittää huomiota pois Nordean huonosta tuloksentekokyvystä? Miksi juuri nyt nuo vaihdokset tapahtuivat - ettei joudu liikoja selittelemään vähän ajan päästä?

Olen äärimmäisen varauksellinen noiden järjestelmäuudistusten onnistumisten suhteen, niihin on ladattu niin paljon odotusarvoa. Ne olisi pitänyt tehdä viisi vuotta sitten, jotta nyt olisi työkalut käytössä, kun markkinat avautuu (esim. pankkitilien rajapinnat).

Uudistuksen pitäisi toteuttaa kaksi keskeisintä tavoitetta - olla uusien palvelukonseptien mahdollistaja (nopealla aikataululla sen jälkeen, kun taustajärjestelmät on käytössä) ja pudottaa kustannuksia radikaalisti. Stadigh oli niin positiivinen näiden suhteen, että olin hämmästynyt.
Jotenkin näkisin, että Nordean pitäisi äkkiä löytää joku toinen pankki, johon yhdistyä.

  • omistan pienehkön erän Sampoa ja Nordeaa, jotka on hankittu kauan sitten ja harkitsen myyntiä
3 tykkäystä

Tästä ei kehdata Suomessa paljoa ääneen puhua, kun täällä ei olla kovin Wahlroos-kriittisiä ainakaan sijoittajapiireissä, mutta jos hyväksytään premissi, että pankkiala teknologisoituu ja digitalisoituu voimakkaasti seuraavan 10v aikana (lienee helppo hyväksyä väittämä todeksi), onko ei-teknologiataustaiset ihmiset Sammossa ja Sammon hyväksymät ihmiset Nordeassa niitä oikeita luotsaamaan pankkia eteenpäin? Tehdäänkö oikeita liikkeitä? Tai sitten muutos osoittautuu vähäisemmäksi, kuin odotettu ja tämä huoli on väärä.

Sekä Sammon että Nordean hallitukseen ehdolla Amro-taustaisia henkilöitä :wink: Hmhmh.

6 tykkäystä

von Koskullin vastaisku: osti Nordeaa ~3 miljoonalla eurolla.

Vahva vastalause markkinan skeptisyydelle.

7 tykkäystä

Kova veto. Hienoa, että on luottoa.

Huomasin muuten, että Torbjönin kohdalla oli SEK-EUR virhe. Eli sisäpiirin kaupassa kpl-hinta oli kruunuissa, mutta loppusumma oli merkitty euroiksi. Kauppa tosiasiallisesti aika paljon pienempi.

Eli tämä
Torbjörn Magnusson - Nordea - 13.2.2019
Hallituksen jäsen/varajäsen
Henkilökohtainen
Hankinta 84.07€ 6000 504 420€

2 tykkäystä

https://www.bloomberg.com/news/articles/2019-02-18/nordea-ceo-hits-back-at-impatient-critics-with-revenue-message?utm_source=twitter&utm_content=business&utm_campaign=socialflow-organic&utm_medium=social&cmpid=socialflow-twitter-business

“Casper von Koskull says they’re about to see a turnaround this year.”

Saas nähdä :thinking:

2 tykkäystä

Juu Koskullin näpäytys Vernerille ku aloit suolaamaan Nordeaa…
Nyt on pakko peesata, en millään halua uskoa että nyt ostaja ei olisi tiennyt mitä tekee?

6 tykkäystä

Hahaa, olisin imarreltu jos tuo olisi ollut motivaatio ;-D

Asiaan: arvostan aina, kun johto laittaa nahkaa peliin sanojensa taakse. Tuo hieman lisää uskottavuutta puheisiin, etenkin tällaisissa tapauksissa missä numerot ja puheet ovat ehkä hieman eriytyneet, ainakin markkinan reaktioita tarkastellen, toisistaan.

Olen kieltämättä tuonut Nordeasta enemmän kriittisiä näkökulmia, kuin positiivisia: niitäkään ei pidä unohtaa, joskin olen kokenut suomalaisessa sijoituskeskustelussa valmiiksi hyvin, suorastaan epäkriittisen, positiivisen suhtautumisen Nordeaan. Siten olen nähnyt parhaaksi anniksi keskustelulle nuo kriittiset kulmat, joita markkina kokonaisuudessaan selkeästi ajattelee, kun osakkeen arvostusta katsoo.

7 tykkäystä

Hyvä Evankelista! Jos on tunne, että sinua on kurmuutettu, niin tee yksinkertaisesti vastaveto ja myy Nordeat heti pois! Mites siinä sitten Nordean poikain suu pannaan kun kursus lähtee heti kohti kaakkoa…

Kosto-Masse

1 tykkäys

Hahaa, en omista osaketta, ainakaan tällä hetkellä :wink:

Hyvä on, setä ymmärtää. Mutta jos edelleen ketuttaa niin laita kostoksi Sammot myyntilaitaan! Ei se ole Nordean poikain kiva katsella emoyhtiönkään repsahdusta:)

Kosto-Masse

Lisää sisäpiiriostoja: CFO osti 20K osaketta.

1 tykkäys


Aika hyytävää on SWED:in kurssikehitys rahanpesuepäilyjen vuoksi. Danske puolitti arvonsa viime vuoden aikana, SWED:in arvosta lähtenyt noin 25% hyvin nopeasti. Nordea?

  • sry jos tuli väärään kanavaan, mutta liittyy kuitenkin kaikkiin pohjoismaisiin pankkeihin, ainakin epäsuorasti
6 tykkäystä