Nahkatakkimies menossa keskustelemaan Trumpin kanssa, mielenkiintoisia aikoja🤔
Suht hyvässä nosteessa on, 127 taalaa ja rapiat kurssi kiitää tällä hetkeä.
Olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa nyt Oval officessa.
Nvidian tilivuosi alkaa olemaan paketissa.
DeepSeek-hermoilukin on tasaantumassa selvästi. Osaltaan tätä rauhoitti varmaankin se, että megateknot kertoivat, ettei DeepSeek ole muuttamassa heidän investointisuunnitelmia ja indikoivat kasvavaa (AI) capex spendiä myös jatkossa.
(Toki on varmasti osittain niin, että ei ole heidänkään intresseissä ainakaan suoraan myöntää, että on ollut virhe investoida näin massiivisesti. Lienee siis jatkossa vielä entistä tärkeämpää seurata kriittisellä silmällä capex-kehitystä. Huomionarvoista on myös se, että markkinat eivät myöskään rankaisseet siitä, että capex-tasojen kerrottiin kasvavan myös jatkossa).
Beth Kindig kirjoitti tänään taas erinomaisen analyysin siitä, miksi DeepSeek ei ole Nvidian tappaja, ja miksi tämä hermoilu on ostopaikka: DeepSeek Creates Buying Opportunity for Nvidia Stock
Tulos tulee parin viikon päästä. Odotukset ovat mielestäni todella maltilliset TSMC:n jättituloksen antamaan indikaatioon nähden.
Oma revenue-veikkaus, joka on johdettu TSMC:n HPC-revenuen (joka on Nvidian COGS:ia) kautta näyttäisi mun omissa laskureissa vähintään $39.5B revenueta käyttämällä GM%-ohjeistuksen alarajaa ja viime kvartaalin COGS / HPC Revenue -suhdetta.
Kun muistaa, että TSMC:n Q4 veti kunnon hockey stick -kasvulla kohti vuoden loppua (lupaa hyvää Blackwellin kannalta), on ainakin omissa kirjoissa suhteellisen todennäköistä, että Nvidian liikevaihto on Q4:llä yli $40B. Oma mediaani ennuste on $41.1B. Wall street konsensus on $38B.
Tässä vielä yllä käytetyt parametrit ja selitys:
TSMC:n HPC Revenue: $26.9B x 53% = $14.3B
Nvidian COGS / TSMC HPC suhde = $14.3B / 77 % = $11B
Nvidian revenue = COGS / (1-GM%) = $11 B / (1 - 73%) = $41.1B
Trump yritti tilata RTX 5090n ja ei saanut? Nyt tulee Jensenille satikutia…
On tämä kyllä ihan naurettavaa että NVIDIA saa isoon julkaisuun toimitettua korkeintaan muutama tuhat kappaletta tavaraa markkinalle johon varmaan olisi uponnut satoja tuhansia kappaleita.
Se voi olla. Ehkä Trump kysyy, kenelle me jenkit niitä siruja nyt oikein myydään.
Vastaus: Kiinaan ja Singaporeen, melkein yhtä paljon liikevaihdossa mitattuna kuin jenkkeihin (Q3). Kiinasta ja Singaporesta tulee myös viimeisten kvartaalien liikevaihdon kasvu, jenkit melko flat.
Singaporen myynti on raketoinut - sattumaa tai ei - sen jälkeen, kun Kiinalle asetettiin rajoituksia. Singaporessa on vaatimattomat 99 datakeskusta (vs. 5375 USA:ssa).
Tässä on ainakin yksi potentiaalinen lisäuhka Nvidialle. Trump nimittäin voi päättää, että ette muuten myy enää noille kavereille.
Singaporessa on useamman Kiinalaisen pilvifirman palvelinsaleja. Ei tarvitse olla suuri salapoliisi keksiäkseen minne tavara meni. Se että menikö paikalliseen saliin vai siirrettiinkö eteepäin voi sitten vaihdella, mutta selvää on että pakotteet vuotavat kuin seula.
Ja kuluttajakorttipuolella, vaikuttaa että Kiinan 5090D-kortteja oli tarjolla reilusti enemmän kuin muun maailman 5090-korttia. Joo, sen AI-vääntöä on heikennetty että menee vientirajoituksien rajoihin, mutta kuten on jo nähty, nämä rajoitukset eivät välttämättä juuri merkitse ja tämän kortin isoin myyntivaltti AI-käyttöön on 32GB videomuisti. Tosin myönnetäköön että tämä voi johtua siitä että osa muun maailman korteista oli vielä matkalla kun taas matka Kiinalaiseen logistiikkaketjuun on lyhyempi.
Ja mitä tulee Singaporeen - jos Trump estää myynnin sinne. seuraavaksi NVIDIAn tiedoista paljastuu kuinka myynti raketoi Vietnamiin, sitten Indonesiaan ja… ja kierrämme läpi koko Aasian yksi kerrallaan kun kiinalaiset välikädet vaihtavat paikkaa.
Jim Cramer kertoi sanoisijoittajille ettei kiinalainen tekoälyyritys DeepSeek välttämättä ole niin suuri uhka Nvidian myynnille kuin pelättiin. Hän viittasi SemiAnalysisin raporttiin, jonka mukaan DeepSeekin ilmoittamat kehityskustannukset voivat olla harhaanjohtavia esim. yritys saattoi käyttää yli 500 miljoonaa dollaria väitetyn 6 miljoonan sijaan.
Aiemmin viikolla DeepSeek väitti kehittäneensä tekoälymallin vain 6 miljoonalla dollarilla, mikä yllätti markkinat ja johti Nvidian osakekurssin jyrkkään laskuun. Sijoittajat pelkäsivät, että suuryritykset eivät enää tarvitse kalliita Nvidian siruja.
Cramer kuitenkin epäilee DeepSeekin väitteitä ja uskoo, että tämä voi olla vain tapa painaa Nvidian osakkeen hintaa alas. Ei huolta siis, Cramerkin luottaa Nvidian tulevaisuuteen.
Nyt pitää vaain toivoa että Trump ei vedä mattoa alta. Jensenin visiitin tiimoilta voi tulla keppiä koska lienee hyvin selvää että Kiina-pakotteita on kierretty (Singaporesta ei tullut AI-supervaltaa vaan siellä on bulvaanit vauhdissa) ja Trump ei ole tyytyväinen.
Toisaalta vaikka pakotteita yritettäisiin tilkitä, tilauskirjat ovat toistaiseksi niin paksut että tämä vain lähinnä siirtäisi toimituksien osoitteita pitkälle tulevaisuuteen eikä muuttaisi toimitusmääriä jotka ovat edelleen kapasiteetin rajoittamia. Lähinnä riski on että markkina katsoo eteenpäin ja panikoi jos sen sijaan että tänään tilattu NVIDIA-konesalipiiri toimitetaan 12kk päästä, sen saakin jo 6kk päästä.
Kuluttajakorttipuolella kysyntä on myös vahvaa, mutta toissapäiväinen 5080/5090-korttien julkaisu sai leiman “paperilaukaisu” järjestään kuluttajien ja lehdistön piirissä. Kortteja toimitettiin, varsinkin 5090-sarjan osalta, todella pieniä määriä esim. verrattuna edellisen sukupolven julkaisupäivään. Kysyntä on niin kuumaa että vitsiä voi vääntää että NVIDIAn uudet partnerit jakelussa ovat Ebay ja Facebook Marketplace, kotimaisesti tori.fi ja huuto.net sillä vain sieltä voi kortteja ostaa. Sopivalla preemiolla tietenkin.
Tässä voi tosin olla myös vain pieni kupru koska tiesimme jo ennen julkaisupäivää että kortteja valmistavat ulkopuoliset tahot (ASUS, MSI, Gigabyte jne.) jo kerran pyysivät ja saivat julkaisupäivän siirron viikolla eteenpäin, joka viittaa siihen että aikataulu oli liian tiukka ja tavaraa ei saatu suunnitelmien mukaan liikenteeseen. Jos kyse on vain siitä että hirveä läjä kortteja on logistiikkaketjussa ja seuraavan kuukauden aikana ne pöllähtävät markkinoille, tilanne voi kääntyä nopeastikin. Nyt voi lähinnä kritisoida että ehkä NVIDIA olisi voinut vain ottaa rauhallisemmin ja heivata julkaisua kuukaudella eteenpäin ja varmistaa että tavaraa on tarpeeksi valmiina.
Sen voi kuitenkin sanoa että kuluttajamarkkinalla kaikki viedään käsistä. Eri asia sitten on kiinnostaako ketään osakemarkkinoilla koska erillisnäytönohjaimet on NVIDIAn bisneksissä niin pieni siivu nykyään.
Nämä juuri julkaistut kortit ovat kuluttajan kannalta harmillisesti myös historiallisen paskoja ja antavat AMD:lle tilaisuuden tulla takaisin mukaan kilpailuun high-end markkinoilla. Nyt jännitetään lähinnä sitä, että tekeekö AMD klassisen vastakämmin, koska järkevällä julkaisulla olisi helppo riistää isoja markkinaosuuksia.
5090 voidaan hampaita kivistäen sanoa olevan tekoälyä kotona pyörittäville prosumereille ihan siedettävä julkaisu, mutta kaikille muille RTX 50 on täysin automaattinen ohitus, koska parannus aiempiin sukupolviin on joko olematon tai selvästi alle odotusten. Joka sukupolvella ei tietenkään voi tulla uutta 8800 GT tai 1080 Ti, mutta tässä ei nyt edes yritetty voittaa kuluttajia sen jälkeen kun AMD ilmoitti, että eivät pysty kilpailemaan tässä sukupolvessa.
Onneksi sijoittajien kannalta tällä ei ole kovinkaa suurta merkitystä, koska Nvidian kohtalo ratkaistaan korkean katteen tekoälylaskennan markkinoilla ja ei tarvitse kuin odottaa pari vuotta, niin sieltä on jo se seuraava sukupolvi kuluttajanäytönohjaimia tulossa.
Pitää muistaa että maailmalla on hurjasti pelaajia joilla alla on 20- tai 30-sarjan kortti tai joku vanhempi AMD koska ei ole yleensäkään mitään järkeä ostaa uutta joka sukupolvessa ellei ns pinkkaa ole ihan liikaa. Kysyntää on. Lisäksi pelaajien joukossa on pieni mutta ostovoimainen joukko jolla sitä pinkkaa on ja pitää olla aina paras kone. 4090t lentää käytettyjen myyntipaikalle ja tilalle 5090.
NVIDIAn ei tarvinnut tehdä parempaa. AMD luovutti tämän sukupolven ennakkoon kun chiplet-paloista rakennettua high endiä ei tehty. Joten tehtiin se minimi-nosto jolla näitä kehtaa myydä uudella numerolla ja sinne prosumer- budjetti-AI -sektoriin sitten iso piiri jonka oikea koti on itseasiassa tuleva RTX 6000 Blackwell (tms millä nimellä se sitten tulee myyntiin) jossa on tuosta 5090-piiristä ns. täysi versio ja paljon enemmän muistia ja hinta sitten varmaan jotain kymppitonnin luokkaa. Koti-5090t ovat sitten minne työnnetään ne vialliset piirit joissa joudutaan kytkemään CUDA-ytimiä pois. Näitä jauhetaan kvartaali-pari ja kerätään talteen ne piirit joissa kaikki CUDA-ytimet toimivat ja sitten ammattikortti ulos. Huhuja on että muistia olisi jopa 96GB tuossa mallissa, ja sitten kenties siitä tulee laihempi 48GB versio rinnalle hieman halvempaan hintaan (mutta silti varmasti yli tuplat 5090n hinnasta)
Epäilen että NVIDIAlla on varaa venyttää enemmän jos AMD taas herää kilpailemaan GPUista. Esim. RTX 5080ssakin jätettiin varaa pöydälle - piiri juttujen mukaan (hyvissä yksilöissä) kellottuu hyvin ja muistia voisi olla 16GBn sijaan 24GB. Eli jos jostain syystä AMD 9070XT yhtäkkiä kiusaisi RTX 5080 myyntiä (epätodennäköistä muttei mahdotonta koska nosto vs 4080 Super oli niin pieni), NVIDIA pystyy noin 3-6kk varoajalla pistämään ulos “RTX 5080 Ti” kortin jossa kelloja on nostettu ja muistin määrä nostettu 24 gigaan.
Ja tiedämme jo nyt että seuraava erä on sitten 2026 lopussa/2027 alussa. Jos silloin AMD ja uusi UDNA-arkkitehtuuri taas yrittäisi jotain. Ja NVIDIA tietää tämän, joten ensi kierrokselle on taas sitten sieltäkin uutta ja parempaa. Näin se grafiikkapiiribisnes pyörii.
Mahtaako Trumpinkaan pokka riittää tollasen ~100+ miljardin p.a. arvoisen viennin pahaan kampittamiseen? Alijäämä kasvaa ja Tariffi-Trumpille jää vielä enemmän painetta vähentää tuontia muualta. Hän tosin on niin arvaamaton, että riski on aina olemassa.
Olisi antanut, mutta kuten tuossa itsekin viestit, niin ovat luovuttaneet etukäteen. Tämän sukupolven paras on max. jotain 7900 XT tasoa AMD:n omien diojen mukaan. Itselläni on 4070 ti ja mietin päivitystä. Siitä seuraava teholuokka on 5080, eikä vaihtoehtoja näillä näkymin ole. Käytettyjä en laske mukaan, vaikka käytetty 4090 olisi kova peli myös tässä sukupolvessa. Todella kämänen markkina kuluttajalle. 7900 XTX tason kortti FSR 4 kohtuu hinnalla olisi ollut todella kilpailukykyinen tuote tähän kohtaan. Pidetään sormet ristissä, että AMD viivästytti julkaisua tehdäkseen uuden BIOSin kortille, jossa nostetaan power limittiä ja kasvatetaan tehoja lähemmäs 5080 korttia.
Katsoin aamulla JayTwoCentsin videon 5080 kellottamisesta ja hänen hyvin kellottuva kortti oli 15% referenssiä nopeampi. Tollanen 10% - 15% kellotusvara ja pieni muisti oikein huutaa sitä, että parin vuoden päästä tulee TI/Super mallista, jolla viedään loputkin tuhkat pesästä. Nvidian tik-tok malli.
Hyvä video joka antaa hieman kuvaa miksi 5090 maksaa niin että heikompaa hirvittää. No, NVIDIAn kateprosenttien lisäksi. Ei ole halpa valmistaa.
DeepSeekin vaikutusta on tullut pohdittua vielä tässä viime päivät.
Mä olen aiemmin todennut, että jokin algoritminen muutos, joka muuttaisi perusteellisesti rautatason vaatimuksia, olisi Nvidian sijoitus-casen kannalta se pahin negatiivinen ajuri.
DeepSeek ei kyllä tällainen ollut. Päinvastoin Nvidian Hopper-arkkitehtuurin rautatason tuki, mahdollisti DeepSeekin synnyn. DeepSeekin FP8-kvantisaatio, joka ei olisi ollut Amperella mahdollinen, oli se keskeisin muistin ja laskennan vaatimuksiin vaikuttava tekijä.
Blackwell tulee tuomaan vielä uusia mahdollisuuksia karkeasti puolittaa tavanomaisen transformer-arkkitehtuurin muisti- ja laskentavaatimukset vielä nyt nähdystä DeepSeek-tasostakin FP4-tuella. Lisäksi tulee tuki FP8-mikroskaalaukselle, eli DeepSeekin per-group GEMM skaalauksesta päästään suoraan tensoreiden elementtitason skaalauksiin (pitäisi parantaa tehoa ja oletettavasti myös mallin oppimiskykyä).
Lienee siis selvää, että DeepSeekin algoritmiset parannukset eivät tulleet ainakaan Nvidialle yllätyksenä, kun he tosiaan ovat parannuksillaan nämä mahdollistaneet ja tulevat uusilla arkkitehtuureilla mahdollistamaan vielä rajumpia laskenta- ja muistileikkauksia.
Eli kai se on todettava, ettei tämä ollut sellainen algoritminen läpilyönti, joka vielä murtaa Nvidian valta-aseman, jos kerran Nvidian parannukset ovat ylipäätään tarjonnut puitteet tehostuksille. Ja lienee aika varmaa, että Blackwellin uudistusten avulla tullaan näkemään vielä seuraavakin min 50% leikkaus muistista ja laskentavaatimuksista.
Nähdäkseni tämä on ihan linjassa sen kanssa, mitä Huang on todennut esim. BG2-haastattelussa: “Every single year, we reduce the cost by two or three times every single year. We improve the energy efficiency by two or three times. Incredible. Right? And so we ask our customers, don’t buy everything at one time. Buy a little every year. Right? Okay. And the reason for that, we want them cost average into the future”
Niin se on, hyvin sanottu @Roope_K . Näinhän se pitääkin mennä, että eri vaiheissa “arvoketjua” tapahtuu tehostusta.
Tässä vain panikoitiin kun kuultiin rasahdus joka voi viitata että NVIDIAn tilauskirjat voisivat laihtua kun megateknot leikkaavat rautaostoksia. Paljastui että se on aika varmasti kiinalainen rasahdus jossa oli hieman värikynää ja se siitä sitten…
5h teknistä tykitystä niille, jotka haluavat ymmärtää, mistä DeepSeekissä yms. on kyse. Sisältää toistuvia viittauksia myös Nvidiaan.
Edit: jos ei löydy 5h, niin tästä podcastin päävieraan 15min readista löytyy pääkohdat DS-liittyvistä asioista: DeepSeek Debates: Chinese Leadership On Cost, True Training Cost, Closed Model Margin Impacts – SemiAnalysis
@Elina_Lappalainen ja @Alex_af_Heurlin1 keskustelivat @Jukka_Lepikko:n kanssa Nvidiasta.
Kesto 42 minuuttia.
Tekoäly on sijoittajien rakastama tarina, mutta onko se kupla? Kuka oikeastaan tekee rahaa tekoälyllä? Miten paljon suomalaissijoittajat ovat sijoittaneet Nvidiaan?
Toimittajina Elina Lappalainen ja Alex af Heurlin, vieraana sijoittaja Jukka Lepikkö. Jakson leikkasi Jonne Piltonen. HS Visio -podcastin tuottaja on Tuomas Peltomäki.
Hei kiitos kun jaoit meidän podijakson tänne!
Tähän liittyen pohdin, että olisi aika kiinnostavaa jutella suomalaisille piensijoittajille, joilla on iso betti Nvidiassa. Missä kohti sijoitit, paljonko, mikä tuotto ja mitä ajattelet nyt arvostustasosta jne.
Minusta on kiinnostavaa tuo mitä Jukka kertoi jakson loppupuolella, että Nvidiasta jne. Mag 7 yhtiöistä on tullut suomalaisten salkuissa uusia kansanosakkeita. Ja kun siellä myllertää, joku on rikastunut - ja moni toivoo sieltä tuottoja. Tunnetko tyypin, joka olisi Suomessa oikeasti vaurastunut Nvidian osakkeilla? Muhun voi olla yhteydessä! elina.lappalainen@hs.fi
Tällä viikolla on saatu lopulliset toteuma- ja tarkentuneet tiedot yllä keskusteltujen Big Tech (AMZN+MSFT+META+GOOGL) -yhtiöiden 2024 Capex-investoinneista ja indikaatiot kuluvan vuoden Capex-tasoista.
2024 capex-investoinnit olivat aika tarkalleen $250B.
2025e capex-investointien indikaatio on $320B. Kuukausi sitten itse koostamastani optimistisista “ylähaarukoista” on siis tultu taas jo $10B ylöspäin.
On kyllä kovaa paahtoa edelleen, kun puhutaan +10% ylöspäin korjauksista analyytikkojen arvioihin yhden kuukauden aikana. Esim. tuosta BG2:n, jolla yleensä erinomainen näkemys tulevaan, investointiarviosta tultiin 30 päivässä 15% korkeammalle.
Yhdessä kvartaalissa capex-odotukset nousseet aivan jättimäisesti:
Jos pitäisi veikata, niin tuo $320B varmaankin tarkentuu vielä ylöspäin. Vuosi sitten analyytikot arvioivat capex-investointitason 12kk eteenpäin -20% alakanttiin. Näiltä tasoilta tuskin nähdään yhtä isoja korjauksia ylöspäin, mutta en itse pidä enää mahdottomana, että vuoden lopussa toteutuneet Big Tech capexit ovat siellä $350B hujakoilla. Se vaatisi 10% korjausta ylöspäin nyt indikoituun nähden.
Tämä ei tietenkään vielä sinetöi huippuvuotta CY25 Nvidialle, mutta tekee suhteellisen varmaksi jo ainakin sellaisen lähemmäs $100B revenueta pelkästään näiden investointiaikeiden ansiosta.
Odotetusti DeepSeek ei horjuttanut investointihalukkuutta etsintämatkalla kohti AGIa / ASIa. Oma härkämäinen veikkaus on se, että megainvestoinnit jatkuvat ja H- ja B-sarjalaisten kysyntä vain kasvaa Jevonsin paradoksin ennustamalla tavalla, kun pääomavallihauta järkeviin mallien opetuskustannuksiin murtui.