Oikeasti laadukkaita tuotteita

Tämä on todella mielenkiintoinen keskustelu, joten tässä omat kaksi senttiäni. Bokserit voi hankkia 2-3 eurolla (100 % puuvillaa, valmistettu Kiinassa) esimerkiksi Temusta, tai vaihtoehtoisesti niihin voi investoida 50 euroa kappaleelta. 50 euron bokserit saattavat kestää hieman pidempään kuin 3 euron versiot, säilyttää paremmin muotonsa ja menettää vähemmän väriä, mutta ero ei ainakaan oman kokemukseni perusteella ole merkittävä.

Alusvaatteet suositellaan yleensä uusittavaksi kerran vuodessa, joten käyttöaika on ylipäätään varsin lyhyt. Tästä syystä tällaisessa hankinnassa on paikallaan pohtia tuotteen eettisyyttä, käytettyjen kemikaalien määrää ja materiaalien mukavuutta, ehkä enemmän kuin kestävyyttä. On myös hyvä muistaa, että elastaani ja muut keinokuidut heikentävät tuotteiden kestävyyttä – niitä käytetään lisäämään venyvyyttä (jota kautta mm. kokoja tarvitaan vähemmän - kustannussäästöä) ja pitämään kustannukset alhaisina, vaikka ne eivät ole yhtä kestäviä kuin luonnonkuidut.

Uskon siis, että 100 % puuvillaboksereiden laadussa ei ole suurta eroa kestävyydessä käyttöajan puitteissa, elleivät ompeleet satu purkautumaan jo kaupassa (asia minkä katson aina vaatekaupassa tarkkaan). Siten tällaisten perusbokserien joku “markettiversio” EU-alueelta hankittuna lienee hinta-laatusuhteeltaan paras. Itse suhtaudun jokseenkin skeptisesti näiden tuotteiden tilaamiseen Kiinasta, jossa kemikaalien määrää tuskin juuri valvotaan eli ihan kaikkein halvimpaan vaihtoehtoon en lähde.

3 tykkäystä

Hankkikaa yhdet tai kahdet bokserit tuolta koemielessä TODG. Oon nyt ollut uskollinen asiakas 4 vuotta, ja tuona aikana hommannut itselle n. 25kpl , ja lahjaksi muille huomattuani nämä aika hiton hyväksi tuotteeksi. Muuten käytän kärkkäisen 3€ t-paitoja ja ties mitä verkkareita tässä kun etätöitä teen, mutta kalsongit on oltava kunnossa :muscle:

11 tykkäystä

Täältä ääni tanskalaisille. Itsellä kolme paria kierrossa, käyttöönottovuosi kaikilla 2019. Rinnalla on mennyt BjörnBoria ylläkuvatulla frekvenssillä viereltä, mutta tanskalaisissa ainoastaan saumalangat alkavat näyttää antautumisen merkkejä.

3 tykkäystä

Kiitokset, pitää hankkia testiin!

Itsellä viimeisimmät bokserihankinnat oli RVRC:n bambumalli pari vuotta sitten, mutta äsken kun katsoin ei niitä enää ollut saatavilla. Olisin muuten suositellut niitä.

BB:a ollut aiemmin käytössä, mutta totesin jossain vaiheessa saman kuin muutkin, laatu tippunut eikä kannata enää hankkia.

1 tykkäys

Itsekin voin “tanskalaisia” boksereita suositella muiden kommenttien tapaan, mutta pakko huomauttaa että firma on nimestään huolimatta suomalainen :slight_smile: Aika vähän asiaa tuovat esille itsekään, valmistusmaa tuotteilla tosin on Portugali.

14 tykkäystä

Kuivalihakundin uutiskirjeessä tuli 10 %:n alekoodi (Jallitus10), joten laitoin juuri pari kiloa kuivalihaa tilaukseen.

Ja päätinpä nyt muistaessasi suositella tuota firmaa. Aikaisemmin olen ostanut firmalta tuotteita Beef Jerky Smoked ja Beef Jerky Hot Naga, jotka ovat molemmat olleet oikein positiivisia yllätyksiä.

Olen tsekkaillut muitakin tuotemerkkejä, jotka kuitenkaan eivät mielestäni ole yltäneet laadullisesti samalle tasolle. Esim. Kantsun Jerky Tehtaan tuotteet oli soijakastikkeen peittämässä maussaan pettymys ja Blackfeetin tuotteet on karseita. Jotain satunnaispusseja on markettejan hyllyiltä muitakin tarttunut joskus matkaan, mutta niistä ei ole jäänyt edes nimet mieleen.

Saa heitellä kuivaliha-suosituksia, jos mieleen tulee. Etenkin tulisemmat vaihtoehdot kiinnostaa.

7 tykkäystä

Varustelekan Särmä-boxerit ovat muuttaneet oman elämäni. Näitä olen antanut lahjoiksikin, kerran jopa päältäni.

Eräs ystäväni jatkoi kuitenkin TODG-käyttäjänä. En itse viitsi kokeilla kolme kertaa kalliimpia alushousuja, kun nämä nykyisetkin ovat päällä huomaamattomat.

Tämä ystävä ei ollut sama joka sai valmiiksi lämmitetyt boxerit.

8 tykkäystä

Taavetti osti viime tai toissa jouluna boschin vatkaimen mielestään järkevään hintaan.

Nyt varret ovat vääntyneet siten, että vain yhtä voi käyttää kerrallaan kahden sijaan.

Sitä edellinen vatkain kesti varmaan 20 vuotta.

Kysyisin siis, olisiko kellään suositella kunnollista, esim. valuraudasta tehtyä vatkainta. Taavetti ja vaimo käyvät kuntosalilla, joten ehkä tuollaisen käyttö onnistuisi ja sen voisi ottaa hyötyliikuntana. Jos valurautaisia ei löydy, niin tietääkö kukaan kestäviä ammattikäyttöön suunnattuja tuotteita? Vai käyttävätkö ammattilaiset aina jotain muuta kuin vatkainta?

En ole ruoanlaiton ammattilainen, mutta usein tapahtuvaan tai isompaan tarpeeseen alkaisin katsella yleiskonetta, joissa tehoa moninkertaisesti. Itsellä on Dualit-merkkinen sähkövatkain, ehkä kymmenisen vuotta vanha, toiminut moitteetta, joskin olen lähinnä vain vaahdottanut kermaa ja kananmunia. Jauhot yms. taikinoihin sekoitan lastalla, myös jos pitäisi vaivata niin käsin tai tosiaan yleiskonehommia (sellaista minulla ei ole).

1 tykkäys

Itse aika laatutietoinen ollut aina ja suosin ostaa kerralla aina kunnollista. Muutama jäänyt mieleen erityisesti:

-Aurinkolasit kalastus/vapaa: Vain ja ainostaan Maui Jim. Täysin ylivoimainen (lasilinssillä)

-Matkakassit Ortlieb. On mahtavaa laatua ja kestää

-Kalastusvälineissä, erityisesti kelat made in Japan Shimano ja Daiwa. Muut tulee aika kaukana perässä.

2 tykkäystä

Simms.

https://www.simmsfishing.com/

Todella laadukkaat kahluukamat kalastajille.

2 tykkäystä

Alkuperäisen postauksen perusteella en ainakaan huomannut, että kukaan olisi vielä suositellut kauluspaitoja. Eli vahva suositus ainakin Schoffan ja Herrainpukimon mittapaidoille!

  • Molemmista on tullut tilattua useita erilaisia ja materiaalit, viimeistely ja istuvuus ovat aina olleet ensiluokkaisia!
  • Myös valikoima ja kustoimointimahdollisuuksien määrä on hulppea.
  • Hinta pyörii ehkä noin 100-150e paikkeilla riippuen paljonko tilaa ja millä spekseillä.
  • Myös rennommat vaihtoehdot onnistuvat, eli ei tilausta ei tarvitse rajoittaa siihen kaikkein formaaleimpaan valkoiseen kauluspaitaan.

Pidin aikanaan Gantin, Polon, ym. kauluspaitoja laadukkaina (mitä ne osin ovatkin), mutta kun nämä ovat normaalihintaisina käytännössä täysin samoissa hinnoissa kuin sinulle mittatilauksena tehdyt paidat, en oikein ole nähnyt pitkään aikaan mitään järkeä näitä ostaa (pois lukien jokin todella halpa tarjous).

11 tykkäystä