Omat kokemukset yhtiöistä

Mulla kanssa monta kaveria ostaneet auton Kamuxilta ja oikein tyytyväisiä ovat olleet autoonsa. Itse vain myynyt Kamuxille autoja ja hyvin on kauppa käynyt.

Osakkeenomistajana kuulen mielelläni myös negatiiviset kokemukset Kamuxista. Kiitokset niistä.
Oma kokemukseni Kamuxista että kun koitin heille autoa myydä, ostaja lomaili vääränä päivänä. Tippuivat pois tarjouskisasta kun palasivat asiaan päivän liian myöhään ja sain haluamani hinnan Rinta-joupilta. Tämä tapahtui jo yli vuosi sitten. Kilpailutin suoraan, en Autovexillä.

3 tykkäystä

Broidi osti juuri kamuxilta transporterin. Kaupan jälkeen on vähän yhtä sun toista toimivaa ominaisuutta todettu epätoimivaksi.

Kamuxin puolustukseksi todettakoon, että auto ei heillä ollut kuin hetken hallussa, eli hyvin tässä kohtaa bisnes toimi ja kantavat kyllä vastuunsa ja hoitavat nämä kulut pois!

2 tykkäystä

Kaveri kertoi yrityksensä käyttävän Talenomia. Palvelu kuulemma todella hyvä, homma toimii ja kustannukset todella maltilliset. Oli tyytyväinen.

8 tykkäystä

Fiskarsin kohdalla tein virheen, kun ostin heidän myymälästään isolla alennuksella jääraapan (Solid) joitakin vuosia sitten.

Elämäni huonoin raappa.

Ilmeisesti mallia on sittemmin muutettu ja siinä otettu huomioon näitä ongelmia:

  • raappa ei toimi. Voimaa pitää käyttää reilusti, jotta raappa ylipäänsä irrottaa jäätä. Käytännössä raappaa on pidettävä kiinni terästä, eikä kahvasta.

  • raapan terä irtoaa ja lentää lumihankeen, jos kulma on väärä.

Kenties kyse oli vanhan mallin poistamisesta? Olen silti jäänyt miettimään, kannattaako brändin näkökulmasta myydä noin huonoa tuotetta edes isolla alennuksella.

2 tykkäystä

Kenties kyse oli vanhan mallin poistamisesta? Olen silti jäänyt miettimään, kannattaako brändin näkökulmasta myydä noin huonoa tuotetta edes isolla alennuksella.

Ostin samaiselta firmalta kattilan joitakin vuosia sitten (Hard Face). Ei kestänyt lainkaan konepesua ja oli heti ensimmäisellä kerralla pohjasta epätasainen (“keikkui” liedellä). Tiedä sitten mikä maanantaikappale tarttui alennuksesta haaviin, mutta jäi kyllä valju maku suuhun.

Sen sijaan monet Ikean tuotteet ovat osoittautuneet todella kestäviksi ja käteviksi. Esim. pannut ovat edullisia eivätkä omien kokemusteni perusteella kalpene arkikäytössä kalleille merkeille.

5 tykkäystä

Sama meillä. Huonoimmat pannut mitä ollaan ikinä hankittu.

3 tykkäystä

Itsekin todennut Fiskarsin Hard Face -paistinpannut käyttökelvottomaksi muun muassa huonon kestävyyden takia. Mielellään ostaisin vähän arvokkaampia tuotteita, joiden hintaa vastaan saisin laatua sekä pidemmän kestävyyden, mutta jouduin siirtymään kilpailijoiden leiriin (esim. Swiss Diamond).

Fiskarsin teräskattiloihin olen ollut tyytyväinen.

5 tykkäystä

Meillä on lähes kaikkea Fiskarsilta: pannua, veistä, saksea jne. Melkee kaikkea muuta paitsi osakkeita… Tyytyväinen olen ollut kaikkeen muuhun paitsi spagettikauhaa, kun se ei vaan sovellu käyttötarkotukseensa yhtään.

1 tykkäys

On hölmöä ostaa Fiskarsilta teflon-pannuja etc. Itse olen ostanut Fiskarsin All Steel Pure sarjaa. Takuuta 25 vuotta ja kestävät mitä vain. En ymmärrä millä logiikalla ihmiset ostavat teflon pannuja, jotka kestävät max 2 vuotta ja sitten tulee hankkia uusi. Teflon-pinnotteiset kattilat ja paistinpannut ovat valmistajien rahastuskeino saada kauppa käymään useammin.

Fiskarsin All Steel Pure sarjaa ostat sen yhden kappaleen ja loppuelämässäsi et muuta tarvitse. Juuri ostin All Steel Pure Wokkipannun stokkalta 40 % alennuksesta. OVH 110 e ja maksoin sen kuutisenkymppiä. Siinä on wokkipannu koko elämäkseni. All Steel on pelkkää vahvaa ja paksua terästä ja kestää, toisin kuin nämä Teflonpintaiset alumiiniviritykset, jotka hajoavat parissa vuodessa. Pinnoitteet irtoavat ja alumiini kierona.

9 tykkäystä

Meillä on tätä nykyä käytössä Opan Heavy Metal -hiiliteräspannu ja käsittääkseni myös tuo Fiskarsin All Steel Pure on samaa materiaalia. Onhan näissä rasvapolttoineen enemmän vaivaa kuin pinnoitetuissa pannuissa, mutta kestävät tosiaan ihan eri tavalla.

1 tykkäys

Koetin myydä autoani nettiautossa syksyllä, 3 eri kamux myyjää soitteli perään. Paras tarjous oli -2k€ nettiautossa halvimpaan saman malliseen.

1 tykkäys

Ja hintaluokka oli mistä puhutaan?

Vähän yli 60ke oli se paras tarjous.

Mulla Elisalta 5G netti kotona. Ostin Elisalta siksi, että sen sai aikanaan ensimmäisenä operaattorina tähän kohtaan vain Elisalta.

Veekäyrä alkoi nousemaan, kun ostaessa kerrottiin että asentajan käynti maksaa 500€. No se ok, mutta kun pömpelin paikalleen laitto ei varsinaisesti vaadi insinööriä, tee-se-itse ja pömpeli paikalleen. Huawei-merkkinen pömpeli nosti veekäyrää myös vähän. No ostin silti.

No kului muutama kuukausi ja sitten tuli 500€ lasku siitä asentajasta. No vastasin ei täällä ole asentajaa käynyt, niin vastaus siihen että joojoo, mutta lasku tulee silti. Just. Sanoin että asentaja tänne sitten että saa vastinetta. Asentaja kävi. Kiitos. Ja 500€. Ja tämä keskustelu käytiin erittäin hankalasti, koska aspa on ihan hanurista eikä sinne soitellessa saa kuin robotin ja pimpeli pompeli musiikkia. Veekäyrä taas ylös.

No nyt viimeinen pisara on se, että myyjä sieltä viime viikolla soitteli ja kertoi että pitäisi päivittää liittymä. Ajattelin että se määräaikainen “halpa” on loppumassa, joten pyysin tarjouksen spostiin.

Mutta ei. Innokas myyjä soitti perään seuraavana päivänä että nimiä paperiin, mutta en ollut ehtinyt lukea postia vielä. Kysyin että mikä nyt niin kiire, koska se määräaikainen loppuu? Vastasi että se loppuu vasta syyskuussa. Mitä veetua?! Olisi pitänyt kesken sopimuskauden jo ostaa uusi, muutaman euron per kk kalliimpi liittymä nyt jo samantien. Arvaat varmaan mitä vastasin.

Arvaatko myös mitä kävi veekäyrälle?

Tarinan opetus. Jos riittävän monella muullakin asiakkaalla on tämmöinen kokemus firmasta, niin alkaa asiakkaat vähenemään.

Syyskuussa tulee ihan toisen operaattorin liittymä sinne pömpeliin. En omista osaketta tällä hetkellä, enkä tule omistamaankaan jos “palvelu” on tätä.

Osakkeenomistajille tiedoksi tämmöinen. Liputtakaa, poistakaa jos ei tunnu sopivan keskusteluun.

22 tykkäystä

Miksi ihmeessä pyysit asentajan paikalle? Lasku oli täysin aiheeton, eikä sinulla olisi ollut mitään velvoitetta sitä maksaa. Olisit vain tehnyt tutkintapyynnön poliisille petoksesta.

4 tykkäystä

Siis Elisa sai myytyä asentajan laittamaan reitittimen paikalleen? Olit ilman nettiä tuon muutaman kuukauden?

En ollut ilman nettiä, vaan se toimi koko ajan. Asentaja tuli jonkun mittarin kanssa käymään sitten jälkikäteen. Asennuskulu oli ns. pienellä kirjoitetussa präntissä eli tilatessani allekirjoitin samalla sen asennuskulun. Se vaan oli turha tässä tapauksessa, eli sen osalta ns oma vika. Enemmän kyrsii nyt tuo että tammikuussa höslötetään kalliimpaa tuotetta tilalle, joka on voimassa syyskuulle. Osakkeenomistaja ajattelee että ompa hyvää myyntiä, minä asiakkaana ajattelen että hei hei Elisa.

No kun Elisaa nyt noin kovasti mollataan niin on pakko antaa positiivinenkin kokemus kyseisestä lafkasta. :wink: Tästä on jo muutama vuosi aikaa kun oli heidän 4g netti käytössä, mainittakoon että samassa mastossa sijaitsee myös kilpailevien operaattorien peilit eli on jopa valinnan varaa. Tosin eräs geenisekvenssiin nimensä perustava on 10 kertaa hitaampi kuin muut silti tässä paikassa. Mutta kuitenkin asiaan - Tuli kesä ja alkoi yhteydet takkuamaan pahemman kerran. Aspaan tein vikailmoituksen kun jopa Nerflix näkyi kauheana mössönä pätkien töllössä. Soittivat sitten vikapalvelusta takaisin ja kertoivat että käyttäjämäärä on niin suuri kyseisessä linkissä ettei tarvita kuin pari “suurkuluttajaa” niin ei riitä enää kelleen kaista. Tehtiin “parannuspyyntö” kyseiseen mastoon vaikka siitä oli niitä entisestäänkin koska sanoivat että mitä enempi sen parempi. Puhelun lopuksi vikaneuvoja sanoi että ei kannata pidätellä hengitystä parannuksen suhteen koska kun päätös mahdollisesta parannuksesta tehdään muutaman kuukauden sisällä niin sitten laitetaan lupahakemus taajuuslaajennuksesta sisään ja sen käsittelyssä menee mahdollisesti vuosi. Eli kannattaa kokeilla toista liittymää. Otin neuvosta vaarin enkä ole ollut tämän päivän jälkeen Elisan asiakas isot peukut kuitenkin vikaneuvojan rehellisyydestä. Ja eivät he muuten ole kyenneet kilpailemaan hinnallakaan.

7 tykkäystä

Joskus marraskuussa syntyi aatos vierailla perheen kera länsinaapurissa heti joulun jälkeen. Siinä vaihtoehtoja puntaroidessa päätettiin toteuttaa menomatka Norwegianilla lentäen ja paluu Silja Linella vesiteitse. Punaisen luottokortin jatkuvasta heiluttelusta johtuen cashpointseja olikin ehtinyt kertyä rutosti, joten niillä saatiin kuusi lentolippua haalittua ja vielä jäi pisteitä tähteillekin vaikka ja kuinka.

Tapaninpäivänä koitti sitten hetki jolloin siirryimme Nobinan bussilla lentokentälle totutusti monta tuntia etuajassa. Aika kului hiljakseen ja pian alkaisi jo Arlandan-koneen täyttäminen. Sitten yhtäkkiä virkailijat tiskiltä kuuluttivatkin kovaäänisesti Alisuorittajan perhettä saapumaan välittömästi luokseen. Tässä vaiheessa ajattelin, että siihen liittyy jotain positiivista, ehkä lapsiperhe päästetään ensimmäisenä, olkoonkin että nuorinkin on jo alakoulun puolivälissä.

Veikkaus ei mennyt ihan nappiin. Virkailija alkoi kovalla äänellä kaikkien kuullen retostella, että teillä on tässä kuusi nuorisolippua, joten yli 26-vuotiaita vanhempia ei niillä voida koneeseen laskea. Ihmettelin tietysti asiaa kovin ja ehdotin maksavani tarvittavan välirahan normaaliin tikettiin. Ei käynyt, koska nämä henkilöt eivät ole Norwegianin palveluksessa. Selvä. Tilanne tuntui absurdilta, koska hyvin nopeasti selvisi, että mitään ratkaisua ei ole tarjolla. Ehdottivat kyllä, että katsoisin voiko koneeseen ostaa uusia lippuja. No ei voinut, se sattui olemaan täynnä. Ja meidän paikkojakaan ei voinut mitenkään vapauttaa siinä kohdassa tätä varten. Yritin siinä sitten nutista, että kun missään vaiheessa prosessia aina tilauksesta lukuisten “matkaasi x päivää” muistutusten kautta lähtöselvitykseen ei ole ollut mitään mainintaa siitä että liput olivat jotenkin tavallisuudesta poikkeavia. “Se pitäisi tajuta hinnasta!” oli saamani vastaus, joka ei tyydyttänyt, mutta sinetöi tilanteen umpikujaisuuden.

Pikainen palaveri ja sen tuloksena päätettiin vaimon kanssa, että lähetetään lapset keskenään maailmalle, eiköhän ne siellä pärjää. Olen edelleen tyytyväinen, että olimme samaa mieltä tästä, koska se rajasi kummasti talouskriisin leviämistä. Ja tämä sentään onnistui, vanhimman yksilön 16 vuoden ikä riitti toimimaan vastuullisena asiassa. Lapset koneeseen, henkinen fäkki pystyyn virkailijoiden suuntaan ja taka-alalle jumittamasta muutaman sadan ihmisen lähtöä.

Eipä aikaakaan, kun olimme jo ostaneet Finnairille kaksi aikusten lippua vajaalla kolmellasadalla. Siinäpä sitten laatuaikaa muutaman tunnin verran lentokenttäkahvilassa istuskellen. Hieman huvittuneena mietiskelin, että asutaan vartin päässä kentästä ja viisi tuntia kotoa lähdön jälkeen ollaan edelleen konetta odottelemassa.

Lento Finnairilla meni mukavasti, lapset olivat juhlallisesti vastaanottamassa meitä kentällä, viisi päivää Tukholmassa olivat oikein antoisat ja Silja Line ei kyseenalaistanut sisäänpääsyä paluumatkalle, buffetin pöydätkin notkuivat kutsuen merellisten antimien äärelle. Kaikki ok. Kotiin palatessa marsutkin olivat edelleen hengissä.

Tässä vaiheessa alkumatkan kevyt takaisku oli jo muuttunut hauskaksi muistoksi, mutta varsinaisen ärtymys on vasta nyt alkanut nostaa päätään, kun olen pommittanut (viime vuoden lopulta alkaen) Norwegiania kysymyksellä, että menikö kaikki tiskillä ihan ok? Esitin hyvitysvaihtoehtona esim. menetettyjen Cashpointsien palauttamista tai sitten Finnairin lippujen korvaamista. En osaa sanoa onko toiveeni ylimitoitettu, ja tässä vaiheessa jo melko sama korvaisivatko edes mitään, mutta kun kukaan ei toistuvista yhteydenotoista huolimatta suostu vastaamaan yhtään mitään. Mietin jo mielenosoituksellisesti luottokortin käytön lopettamista ja kerättyjen pisteiden heittämistä roskakoriin, mutta hillitsen kiukkuani vielä tovin. Jos vastausta ei kuulu, palaan tähän ketjuun antamaan miinuspisteen yhtiölle itseni nonsaleeraamisesta.

50 tykkäystä