Ei mitään ongelmia verkkopankin kanssa. Käyttänyt päivittäin.
Olen juuri Dohassa Traffles hotellissa ja huomasin kuntosalilla, että täällä on Harvian sauna. Ei ole ensimmäinen kerta kun törmään Harviaan arabimaissa.
Käytännössä ainoa ruoan verkkokauppa, mitä nykyään enää käytän, on S-ryhmän robottitoimitus. Toimitus on nopea (tyypillisesti puoli tuntia tilauksesta) ja halpa (pari euroa) ja tulee lähelle. Miinuksina toimittavan kaupan (muutaman km päässä oleva Alepa) rajallinen valikoima ja kallis hintataso sekä se, että robotti ei tule tonttikadulle (kevyen liikenteenväylä puuttuu). Neutraalia suhteessa muihin ruokatoimituspalveluihin on keräilyn arvaamattomuus tuotepuutetilanteissa. Säännölliseen perusostamiseen en käytä, mutta täydennysostoksiin, kun alkaa ei ole henkilökohtaisesti käydä kaupalla, sopii erinomaisesti.
Koronavuosina käytimme niin K-Citymarketin kuin Prisman ruokaverkkokauppaa. Niiden käyttö on jäänyt nyttemmin vähälle korkeiden kustannuksien vuoksi. Mielummin menen itse keräilemään juuri ne tuotteet, jotka haluan, sen sijaan että teen massiivisen tilauksen silloin tällöin ja toivon että mitään outoja korvaavuuksia ei ilmene.
Eli ei tuo tontille, rajoittunut valikoima. Vaikuttaa kyllä aika heikolta… Tämä mielestäni on se ratkaiseva tekijä. Jos se lähi-Alpan valikoima (ja hinta) on ok, niin en edes suosittele mitään muuta.
En minä sitä silloin käytäkään, kun kauppaan kerkeää mennä. Minulle se nopea toimitus on tässä avain.
Kyselin tilitoimistojen palveluita osakeyhtiömuotoiselle asuntosijoitusyhtiölleni. Keskustelin neljän eri tilitoimiston kanssa: Kaksi pientä tilitoimistoa, Investco ja Administer.
Ensiksi juttelin Investcon Tuomas Puotisen kanssa ja keskustelusta jäi todella hyvä fiilis. Keskustelussa palloteltiin pintapuolisesti erilaisia ratkaisuja joilla asuntoja voisi/kannattaisi siirtää osakeyhtiöön ja miten osakeyhtiötä voisi hyödyntää verosuunnittelussa. Selvästi asiantuntevin vaihtoehto ja vaikutti aidosti kiinnostuneelta. Hinnoittelu oli kuitenkin pienen yritykseni kohdalla liian korkea. Jos asuntosalkku olisi hieman isompi, niin Investco olisi ollut varmasti hyvä vaihtoehto.
Seuraavaksi keskustelin paikallisen pienen tilitoimiston kanssa, jonka kanssa todennäköisesti jatketaan töitä. Erinomainen asiakaspalvelu ja hinnoittelu osuu omaan tavoitetasooni. Asiantuntemuksessa jää varmasti vähän Investcolle, mutta vastaa omiin tarpeisiini riittävän hyvin.
Administerin kanssa sovitun myyntipalaverin unohdin täysin. Pahoittelin asiaa ja sovittiin hyvissä mielin toinen etätapaaminen. Mukaan tulisi asiantuntija ‘‘antamaan vähän omaa näkemystään asioihin’’. Eroa aiempiin tilitoimistoihin oli kuin yöllä ja päivällä. Palaveriin osallistui minun lisäkseni administerin myyjä ja joku asiantuntija, joka oli todella vähäsanainen, koska tiedon antaminen vaatisi maksullisen ‘‘muistion’’. Selitin ensiksi tarpeeni näille kahdelle ja hetken päästä asiantuntija poistui ja sanoi, että jos haluan muistion, niin se on maksullinen. Täysin ymmärrettävää, kun myydään asiantuntijapalveluita, vaikka toki voisi antaa edes pieniä tiedonjyväsiä, jotta ei vaikuttaisi ihan täydeltä rahastukselta. Tähän asti kaikki meni kuitenkin ihan ok.
Jäin myyjän kanssa vielä kahdestaan juttelemaan hinnoittelusta. Myyjä oli kertonut ennen palaveria alustavan hinnan, joka oli aika lähelle muiden tilitoimistojen tasoa. Kun selvisi, että arvioitu tositemäärä ei riitä edes vastikelaskujen maksuun, niin hinta tuplaantui. Myyjä tiesi arviotaan antaessa minkälaisesta asuntokokonaisuudesta on kyse. Tässä kohtaa sanoin, että kiitos, mutta menee pahasti yli meidän budjetin ja yhtäkkiä myyjästä tuli erittäin vihamielinen. Vaikka myyjän puheet suoraan litteroituna, ei kuulostaisi pahalta, niin koko hänen olemuksensa viesti halveksuntaa ikään kuin en tietäisi yhtään mitä olen tekemässä.
Myyjä jankkasi hänen ja Administerin asiantuntemusta, vähätteli halvempia vaihtoehtoja ja pelotteli miten käyttämällä halvempia vaihtoehtoja joutuisin ongelmiin. Vaikka toki kaikki varoittavat halvimmista tilitoimistoista, sillä onhan yrittäjä itse vastuussa kirjanpidostaan, niin tämän myyjän puhetyyli oli todella hyökkäävää ‘‘Kuka muka tekee tuohon sun haluamaan hintaan? Jos joku tekee, niin kerro toki mullekin. Toivottavasti et joudu ongelmiin.’’
Varmasti Administeriltä löytyy talon sisältä asiantuntemusta, mutta kyseiseltä myyjältä tuli eniten asiavirheitä(mm. asuntovuokrauksen alvittomuus vaikutti tulleen yllätyksenä) verrattuna muihin tilitoimistoihin. Kun sanoin suoraan, että tämä myyntikeskustelu jätti todella vihamielisen kuvan, niin myyjä heitti tietenkin whataboutismina ‘‘Itse jätit tulematta aiemmin sovittuun tapaamiseen ja tuhlasit meidän asiantuntijoiden aikaa’’. Täysin tarpeeton kommentti, etenkin kun aiemmin pahoiteltuani unohdusta vastaus oli luokkaa ‘‘ei se mitään näitä sattuu’’.
Olen ollut useammissa myyntipalavereissa, välillä ostajana välillä myyjänä, mutta ikinä en ole saanut vielä tällaista kohtelua edes myyjänä. Voi olla, että Administerin myyjillä on kovat tulospaineet ja siksi välillä laatu saattaa kärsiä, mutta tämä oli ihan luokatonta käytöstä.
Nordea. Kyselin pari viikkoa sitten Nordean kiinnostusta konsultatiiviseen salkunhoitoon. Kyseessä noin 900.000,- euron salkku. Vastaus Premium-asiakkaan henk. koht. sijoitusasiantuntijalta: “meillä on juuri nyt teknisiä ongelmia. Soita asiakaspalveluun”.
Viime viikolla erääntyi eräs CLO. Nyt on 100.000,- euroa kateissa., eikä ketään näytä kiinnostavan.
Ovatko muutkin suomalaiset pankit tällä tasolla?
Kuin myös ajamaan renkailla pidempään. “Kyllä ne vielä yhden talven menee ja ensi kesänkin kun nyppii nastat pois.”
Tuskin kukaan enää nykyään viitsii “nyppiä” nastoja pois. Kyllä ne tiukassa oli n.30v sitten
Siinä voi tulla rakot käteen
Ei tarvi nyky nastoja enää meisselillä kaivaa niinkuin ennen vanhaan. Nykypäivän nastat ovat pienempiä ja kevyempiä.
Mut joo, offtopiciksi meinaa mennä
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että Nordean ongelmat eivät ajoitu ainoastaan viime viikkoihin eikä yksittäisiin palvelunestohyökkäyksiin, vaan ongelmia on ollut tasaisen tappavaan tahtiin jo ainakin 2-3 vuotta. (Ja ongelmia on ollut runsaasti muutenkin, kuin vain verkkopankkipalvelujen toiminnassa). Ja tuskinpa tulevat korjaantumaan jollain viikonlopun DDOS-päivityksellä.
(Ja itselleni ongelmat ovat tulleet maksamaan jo niin paljon tuhansia, että ihan etoo.)
Itselläni ei kärsivällisyys enää riitä ja aion lopettaa virtuaalihiekan kantamisen Nordean virtuaalilattioille. Vahva epäilykseni on, että niin tulee tekemään moni muukin. Ja sillä taas voi olla aika paljon merkitystä myös Nordeaan sijoittamisen kannalta.
Ps. Itsellänikin oli ihan kelpo siivu Nordean osakkeita, mutta onneksi ei ole enää. Nythän niistä ei enää eroon pääsisikään, kun mikään ei kerta kaikkiaan toimi, eikä toimeksiantoja saa tehtyä (ei edes stop loss -toimeksiannot pelaa).
Saapa nähdä millainen asiakaskato Nordeaa kohtaa viimeviikkoisten palvelujen takkuamisen takia, itsellänikin piti olla videopalaveri Nordean kanssa tänään, muutaman kirjausyrityksen jälkeen pääsin palaveriin mutta ei sinne Nordealta kukaan ilmestynyt. Olisi luullut asiakaspalvelijan edes soittavan että sori nyt ei onnistu… Alkaa mitta olemaan täysi, viimeisen viikon aikana yli puolella kertaa kun verkkopankkiin on yrittänyt on jollut jonkin sortin ongelmia.
Ja multa oli lainat hävinneet ja toinen tili…
Edit puolituntia palaverin alkamisen jälkeen asiakaspalvelija soitti ja pahoitteli asiaa, ei kuulemma aikaisemmin saanut omia järjestelmiään auki jotta löytäisi puhlinnumeron…
Palvelunestohyökkäys selittää vain sen että miksi verkkopankkiin ei pääse kirjautumaan, se ei selitä että osa tileistä häviää tai muita tietoja jää verkkopankissa näyttämättä. Ei ne muut palvelut missään julkisessa verkossa ole vaan Nordealla on jokin sortin backround ongelma, nimimerkillä Nordellekin aikoinaan softaa tehnyt ja asentanut…
Jep, hetki sitten (muutamia viikkoja tai kuukausia) oli Hesarissa artikkeli Nordean suurista päivityksistä taustajärjestelmiin. Silloin taivasteltiin päivitysten ajankohtia. Uskoisin että suuri osa ongelmista liittyy tähän.
DDoS hyökkäyksillä ei todellakaan ole tekemistä tilien katoamisen kanssa. Myöskin Nordean pulikointi tässä on aika surkeaa, maailmalta kyllä löytyy kyvykkäitä palveluntarjoajia joille nämä Nordeaan kohdistuneet hyökkäykset ovat pisaroita valtameressä.
Ainoastaan siinä tapauksessa että hyökkäyksen takana on joku todella asialle omistaunut taho on tämä vähän vaikeampaa, muussa tapauksessa haitallisesta liikenteestä kyllä saadaan sormenjäljet varsin helposti ja liikenne voidaan pysäyttää paljon ennen kuin se on lähelläkään ensimmäistä Nordeaan liittyvää järjestelmää.
Näin maallikollekin aika selvää, että kohtalaisen syvälle järjestelmiin olisivat nämä palvelunestäjät päässeet, jos tilejä katoaisi.
Voi vaan kuvitella, jos nämä murhaajat, raiskaajat ja terroristit olisivat vielä varkaitakin? Siinähän voisi harjoittaa vaikkapa eräänlaista eurojen louhintaa!
PS. Oli sitten kyseessä miltei minkälainen tahansa nettihuijaus, palvelunestohyökkäys, maston kaataminen tai vesitorniin murtautuminen…, niin yksi yksityiskohta kyllä vähän kummastuttaa näinä aikoina jolloin kännykät, tietsikat, data
sentterit, valvontakamerat ja satelliitit keräävät ihmisistä kaiken mahdollisen tiedon. Ja tekoälykin sitä tietoa väsymättömästi prosessoi. Tai no ainakin voi kerätä ja prosessoida.
Siis se, ettei kukaan koskaan tunnu jäävän näistä kiinni. Eli kyllä varmaankin sitten koulujärjestelmä jossakin päin palloa toimii…
Jos ongelmat jatkuvat vielä pitkään ei yllättäisi että EU-komissio lätkäisee jättisakot Nordealle.
Sakot millä perusteella? Siitä, että Iivana jatkaa viikkoja kestävää palvelunestohyökkäystä? EU ei ole Kiina tai Venäjä, jossa voidaan keksiä sakkoja vaan täällä asiat perustuvat lainsäädäntöön.
Nordeallahan periaatteen tasolla voisi olla mahdollisuus estää verkko- ja mobiilipankkiin pääsy Skandinavian ulkopuolelta, mutta tämä ei olisi kovin mukava vaihtoehto matkustaville tai ulkomailla asuville. Olisi siis vain ratkaisu ojasta allikkoon.
Näköjään netbank.nordea.fi menee jo Akamain kautta (nordea-digital-prod.edgekey.net), eli voidaan olettaa että käytössä on varsin järeä liikennepesuri varteenotettavalta palveluntarjoajalta. DNS-historian mukaan vaikuttaa että tämä olisi otettu käyttöön n. kuukausi sitten, aikaisemmin pointannut suoraan Nordean omaan suomalaiseen IP-osoitteeseen. On totta, että tässä ddossiin vetoamisessa on hieman selityksen makua seassa, ja luultavasti pankki ei tiedota julkisuuteen aivan täyttä totuutta. Tai sitten heillä ei edes yksinkertaisesti ole vielä selkeää tilannekuvaa mikä tökkii.