Osakesijoittaminen

Optomed - Terveysteknologiayhtiö pörssiin

Optomed lähtee mukaan partakoneenterämalliseen myyntiin, alkaa muistuttaa iCarea.


Optomed lanseeraa k ertakäyttöisen silmäsuojan kädessä pidettäville kameroilleen

Optomed lanseeraa Optomed E-Safen, kertakäyttöisen silmäsuojan kädessä pidettäville kameroilleen. Silmäsuoja on silmänpohjia kuvattaessa se osa tuotetta, joka on kosketuksessa potilaaseen. Aikaisemmin Optomedin kameroissa on käytetty pelkästään monikäyttöistä silmäsuojaa, joka desinfioidaan jokaisen käytön jälkeen. Koronaviruspandemia on osaltaan lisännyt hygieniaa parantavien kertakäyttötuotteiden kysyntää ja Optomed on vastannut tähän heränneeseen asiakastarpeeseen suunnittelemalla kertakäyttöisen silmäsuojan nopeuttamaan kuvausprosessia ja nostamaan hygieniatasoa.

Niina Huikuri, Optomedin markkinointijohtaja kommentoi: ” Kysyntä kertakäyttöisille silmäsuojille on ollut jo aikaisemmin olemassa, mutta pandemia kiihdytti tätä kysyntää entisestään. Olen erittäin ylpeä, että saimme tuotua kertakäyttöiset silmäsuojat markkinoille nopeasti ja näin vastaamaan asiakkaidemme tarpeeseen ympäri maailmaa. Varsinkin Yhdysvaltain asiakkaamme ovat odottaneet tätä tuotelanseerausta malttamattomina.”
--

12 tykkäystä

Mukava uutinen. Alkaa Optomed seuraamaan isoveljen eli Revenion jalanjäljissä myös tässä, itse pystyn vertaamaan tätä hyvin mielessäni Revenion anturimyyntiin, joka on muuten mukava katteista puuhaa. Thumbs up Optomedille!

8 tykkäystä

Video uusista kertakäyttöisistä silmäsuojista.

7 tykkäystä

Uusien silmäsuojien hinta $285 per 200kpl. Arvelen, että kate on kohdallaan :slight_smile:

9 tykkäystä

Optomed Polaris pöytäkamera julkaistu jenkkimarkkinalle.

13 tykkäystä

Jättisijoittaja Berenberg mainitsee tuoreessa megatrendiraportissaan myös Optomedin (EDIT: vaihdoin englanninkielisen version), hienoa että on päässyt esimerkkinä mukaan. Kiinnostavaa seurata, alkaako kaupankäynnissä jatkossa näkyä myös Berenbergin välittäjätunnus BBB. Toistaiseksi ostovimma on tarttunut isommin lähinnä Bank of Americaan (MLEX):

In the healthcare industry, diagnostics also benefit from AI, as image analysis can be used to accurately predict all kinds of diseases. The Finish company Optomed, for instance, has developed a handheld camera that allows non-medical personnel around the world to screen for specific eye diseases. The easy handling, document- ed superiority in detection and significantly lower costs per screening makes this a viable option in both developed and developing markets and the company is al- ready working on adding screening algorithms for a variety of other disorders to the offering. Besides such examples, AI represents for many companies a new opportunity to improve the efficiency and reliability of their processes, cutting costs along the way.

https://trader.di.se/index.php/quote/maklarstat/5113703

16 tykkäystä

Tietoisuus silmistä diagnosoitavista seurauksista laajenee. Ja toki samalla tarve AI-avusteisesta diagnostiikasta kasvaa.

10 tykkäystä

Kiitos sheikki! On nämä uutiset kyllä mainioita.

5 tykkäystä

Eyenukin Eyeart lienee yksi eturivin AI-teknologioista diabeettisen retinopatian diagnostiikassa. Uutisvirta on melko vakuuttavaa:

Tässä (ei kaiken kattava) listaus Eyeartin kanssa yhteensopivista kameroista. Huomiota herättää, että kameroiden joukossa Optomed on ainoa kannettava kamera, kaikki muut ovat pöytäkameroita, jotka lienevät käytännössä pelkästään silmälääkäreiden ja optikkoliikkeiden kalustoa. Yleislääkäreiden ym. osalta kameramarkkinakakkua on jakamassa siten melko harva valmistaja Optomedin lisäksi.

12 tykkäystä

Kiitos @Sheikki ! Hienosti keräät tänne uutisia ja muita tiedotteita sekä vielä omin sanoin olet referoinut niitä hienosti. Teet ison palveluksen muille foorumilaisille. :blush:

Optomed on tosiaan pohdiskellut ymmärtäneekseni menemistä Inderesin “seurantaan”. Kuten olen joskus sanonut, että firma joka luottaa itseensä ja tulevaisuutensa, niin tulee Inderesin syyniin. :sunglasses:

12 tykkäystä

Kiitos palautteesta, hyvä jos on olut kiinnostavaa tietoa. Sijoituskeissin palapeli rakentuu aina pienistä tiedonmurusista, joita pitää keräillä, jotta muodostuu kuva yrityksestä ja markkinan kehittymisestä. Se on sitten lukijan vastuulla arvioida, miten niitä tiedonmurusista vähitellen rakentuvaa kuvaa tulkitsee. :grinning_face_with_smiling_eyes:

15 tykkäystä

Tuo omin sanoin kommentointi juuri se mikä tuo siihen sitä lisäarvoa! Pelkkien linkkien laittaminen ei oikein palvele ainakaan jokaista, koska jos näiden palstojen kaikki pelkät linkkaukset kahlaa läpi, niin ei ainakaan työelämässä voi olla :wink:. Optomedin tulevaisuus näyttää tosi hyvältä.
Kiitos hyvästä työstä :+1:.

5 tykkäystä

Katsoin tuota laite liitettä ja näyttäisi päällepäin, että tuo Crystalvue NFC-700 kamera olisi sama laite kuin Optomedin Polaris pöytäkamera. Minusta on fiksu veto, että tarjoavat myös pöytäkameraa jos asiakas semmoisen välttämättä haluaa ostaa ja saa siinä sivussa myös myytyä mahdollisesti Optomedin ohjelmisto palveluita.

5 tykkäystä

Käsittääkseni sama laite, jota Optomed myy omalla labelilla. Pöytäkameroissa on sen verran kova kilpailu, että Optomedin on parempi pysyä omassa kategoriassaan, jossa pitää kärkipaikkaa.

7 tykkäystä