Osakesijoittaminen

Oriola Oyj -ketju

Oriola on ollut vastatuulessa jonkin aikaa. Mutta ei hintakaan ole paha. Minusta näyttää, että markkina silti unohtaa muutaman asian, jotka tuovat osakkeeseen houkuttelevuutta. Itse näkisin yritysjärjestelykortin näistä yhtenä merkittävimmistä.

Jos seurailee, mitä maailmalla tapahtuu, niin alan konsolidaatio etenee. Yksi häärääjistä on McKesson, joka on ostanut varsin kovilla valuaatiolla lääketukkureita / apteekkitoimijoita, muun muassa Celesion. Oriola on ensimmäisiä firmoja, joita ikääntyviin Pohjoismaiden hyvinvointivaltioihin nenäänsä tunkeva globaali toimija katselee. Ala on luonteeltaan sellainen, jossa iso koko tuo neuvotteluvoimaa lääketeollisuuden suuntaan, kun lääkefirmat tekevät jakelusopimuksia. Lääkeyhtiöt myös pyrkivät löytämään jatkuvasti suorempaa tietä kuluttajan luo, mistä näkökulmasta Oriolan kasvava annosjakelu on niin ikään kiinnostava.

Nykyinen toimitusjohtajakin on muuten taustoiltaan ennen kaikkea yritysjärjestelymies. Jos saa spekuloida, niin veikkaan edessä olevan joko koko firman myynti globaalille toimijalle tai sitten Ruotsin apteekkiliiketoiminnan irrottaminen ja myynti.

Uskon firmalla olevan niin fiksu hallitus, että pilvien näyttäessä liian synkältä, Oriola siirtyy osissa tai kokonaan uudelle, onnelliselle omistajalle.

11 tykkäystä

Oriolan rapsassa positiivista oli tämä:
“Important milestones were reached in the distribution centre in Sweden. Despite delays caused by the pandemic, the ramp-up phase of the automatisation will be completed during the last quarter of 2020 and the focus will shift to process optimisation and efficiency improvements. The positive impacts of the automatisation and the efficiency improvements will contribute to our financial result gradually.”
Jospa automatisoitu jakelukeskus saataisiin vihdoin toimintaan ja sitä kautta tuottavuus ja kannattavuus nousuun. Tuohon kun yhdistyisi pandemian taittuminen ja hoitovelan purkautuminen niin tämähän nousisi uudelle tasolle.

5 tykkäystä

Näin bulleromaallikkona luulisi olevan positiivinen uutinen, koska tuotahan sitä on odotettu, että tuo keskus alkaa Ruotsissakin pyörimään. Suomessahan tuo homma on toiminut, joten ihmeen kauan tuohon on mennyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :cowboy_hat_face:

1 tykkäys

Onko joku perehtynyt yhtiöön enemmän? Helppo ymmärtää, että lääkkeiden myynti takkuaa, kun koronan takia muiden vaivojen hoitaminen jää vähemmälle. Tämähän oli ennakoitua jo puoli vuotta sitten ja on näkynyt jo jonkin aikaa. Pidän tätä lähinnä mahdollisuutena ostaa halvalla, kun tilanne kuitenkin joskus normalisoituu, eikä lääkemyynnin trendi oli nähdäkseni muuttunut minnekään.

Edellä mainittu selittää siis liikevaihdon tai laskutuksen supistumista. Toisaalta alkuvuodesta hamstrattiin lääkkeitä ja lv/laskutus näyttävät olevan käytännössä samalla tasolla kuin viime vuonna. Kulut sen sijaan ovat nousseet, koska liikevoitto on tippunut. Miksi? Oriolallahan on kulunsäästöohjelma päällä, joskin sen on raportoitu hidastuneen koronan takia ja saavuttavat vain 75 % tavoitelluista säästöistä aikataulussa.

Consumer-puolella luvut näyttävät melko samalta kuin viime vuonna, mutta henkilöstön määrä on pudonnut aika paljon. Vähennys näyttää tapahtuneen ensimmäisen kvartaalin aikana. Onko tästä tullut nyt sitten kertaluontoisia kuluja?

Pharman liikevaihto ja laskutus samaa tasoa kuin edellisvuonna. Liikevoitto tippunut todella reilusti. Mikähän tässä on taustalla?

Retail-puolella laskutus ja liikevaihto ovat tippuneet, mikä selittänee myös tippunutta liikevoittoa. Tässä näkynee korona, enkä pidä sitä huolestuttavana.

Ainakaan minulle ei käynyt osarin sanallisista ilmaisuista ilmi, että mistä noita kuluja taas tulee?

2 tykkäystä

Oriolan ruotsalaiselta kilpailijalta Apoteket AB:lta tuli tänään ulos Q3-raportti ja perjantaina Apotek Hjärtat -ketjun emoyhtiöltä ICA:lta tuli myös Q3-raportti. Apoteket AB on Ruotsin apteekkimarkkinan 2. suurin toimija (30 % markkinaosuus). Pörssiyhtiö ICA:n omistama Apotek Hjärtat on markkinoiden suurin toimija (31 % markkinaosuus).

Pääkohtina Apoteket AB:n luvuista voi sanoa, että liikevaihto laski 6 % ja liikevoittomarginaali laski 2,6 %:iin (Q3’19: 3,4 %). Verkkokaupan kasvu oli Apoteket AB:lla vain 45 % Q3:lla, kun Oriola kasvoi yli 70 % ja markkina reilu 50 %. Eli siellä on pikkasen jääty markkinakasvun alle, menetetty osuuksia ja kannattavuus heikentynyt.

Apotek Hjärtatin luvuista voi sanoa sen verran, että liikevaihto kasvoi 3 % ja liikevoittomarginaali laski 2,8 %:iin (Q3’19: 3,1 %). Apotek Hjärtat on kasvattanut apteekkiensa määrää (toisin kuin Oriola, joka on viimeisen vuoden aikana sulkenut 5kpl). Apotek Hjärtat on myös tänä vuonna noussut markkinaykköseksi Apoteket AB:n ohi. Apotek Hjärtatin verkkokaupan myynti kasvoi Q3:lla 121 %, kun markkina kasvoi heidän mukaan 53 %. Apotek Hjärtatin verkkokaupan kasvu on ollut selvästi näistä kolmesta kärkipelurista nopeinta Q3:lla.

Koko ala on jo pitkään kärsinyt verkkokaupan nopeasta kasvusta ja sitä kautta tulevista hintapaineista ja tästä kirjoitimme myös meidän keväällä ilmestyneessä laajassa raportissa.

ICA:n raportista poimittu lause koskien Apotek Hjärtatin kannattavuuden laskua:

"Earnings performance can in all essential respects be attributed to negative Covid-19 volume and margin effects, such as negative product mix effects, with a lower share of private label products. In addition to this, overheads were higher, mainly driven by higher costs for e-commerce and IT. To address this negative development, measures are under way to increase e-commerce efficiency and reduce costs in offices, pharmacies and warehouses. "

Sielläkin todennäköisesti tullaan vahvasti panostamaan tulevina vuosina verkkokauppaan ja IT-infraan, mikä vaatii kiinteiden kulujen ja apteekkiverkoston tarkastelua, jotta kannattavuutta voidaan kiristyvässä kilpailutilanteessa suojella.

8 tykkäystä

Johto ostellut hieman, esim:

1 tykkäys

@Petri_Kajaani onko Oriola eritellyt millainen bisness rokotteiden jakelu on heille, sillä ilmeisesti se on Retail luvuissa sisällä.

“Retailin tulos kehittyi positiivisesti vertailukaudesta pääasiassa annosjakelun kasvun ja annosjakelutoimintamme tehokkuuden parantumisen ansiosta.”

1 tykkäys

Pohdittavaa ja strategisen spekulaatioiden aminohappoja lääkejakelua tunteville. Oriolan ja alustatalouden suhteesta osana tulevaisuuden lääkejakelun arvoketjua olisi mielenkiintoista kuulla myös Anderssonilta.

4 tykkäystä

Maksumuurin takana:

Kauppalehdestä luin ton ja mitään uutta ja mullistavaa ei siinä ollut. Ruotsin kireä kilpailu ja Enköpingin tehtaan ylösajon kestäminen. Aki Rajalalta hyvä pointti siinä, että katteet laskeneet ja EBIT-marginaali puoleen vuodesta 2020

Oletteko seuranneet millä aikataululla Ruotsissa rokotetaan covidia vastaan? Eikös Oriola ole Ruotsissa yksi jakelija.

1 tykkäys