ELRINGKLINGER.AG puolet lapuista myyty. Jostakin oli pakko luopua että pääsee osteleeen.
Myyty Nohot @7,00 €
Riskejä on yhä mielestäni paljon, kuten rokotteen aikataulu ja velkataakan kanssa rämpiminen. Samaan aikaan tuotto-odotus on laskenut liian vähäiseksi, sillä yhtiön velkamäärää saa sulatella monia vuosia ennen kuin omistajalle tai kasvuun jää rahkeita.
Rokotteen aiheuttama pomppu nosti hintaa, niin en katsonut tuotto-riski suhteen olevan enää houkutteleva. Omassa sijoituscasessani rokote oli jo oletuksessa, että se tulee joskus, eikä tämä uutinen ollut 35% nousun arvoinen uutinen. Ja samaan aikaan lähes kuuma sentimentti mietityttää.
Kahoottia ostettu 57nok tästä toivottavasti pieneksi jäävästä notkosta.
Jatkoa epäselvälle strategian puutostila kuukaudelle epämääräisten ostojen seurauksena. SmartEye kevennys → siirto Incapiin. Peruste: Positiivinen tulosvarotus ja alkaa pikkuhiljaa tämäkin kohtuu epäseksikäs firma jalkautua minunkin mieleen. Annista lisää rahaa kassaan ja sitä myötä firma ostoksille. Konsolidaation mahollisuudet suuret, uusien yritysostojen myötä voitaisiin pysyä voimakkaassa kasvussa tällöin romuttaen 2021 ja 2022 ennustettu hidaskasvu.
Isossa kuvassa oma strategia nojaa edelleen vahvasti ”pieniin” teknoihin sekä jo hyviksi todettuihin kuten Kamuxiin. Sallittakoon Incapille paikka tässä sillisalaatissa, ja koska pienillä panoksilla ei pelata, niin incap sai 20% position salkusta.
Edit: Lisäksi EVO taskuun muutaman markan halvemmalla kuin se ulostettiin rotaation alkaessa.
Vähennetty Marimekkoa 40.2€
Yksi Lepikön seuraaja ilmoittautuu mukaan
Liukuvat stopparit laitettu useisiin lappuihin, joista Brookfield Property REIT BPYU osui ensimmäisenä pienellä 20% position kevennyksellä.
Lainavivun sekä riskin kevennnystä ja samalla pelimerkkien keräilyä seuraavaa dippiä varten. Tarkoitus saada lisää hieman hajautusta myös osinkosalkkuun.
Myyty loput Nikolat (NKLA). Omistuksen timeline oli seuraavanlainen:
- 31.3. ostin 250kpl @ 10,98 USD.
- 30.6. myin puolet @ 68 USD.
- Nyt myin toisen puolen @ 20,78 USD.
Arvannette varmaan mikä tässä oli vaikeinta? Jep, toi ensimmäinen myynti. Hinta oli juuri käynyt 80 USD:n tuntumassa ja olin ihan varma, että lappu raketoi satasen paremmalle puolelle heti myytyäni. Mutta eipäs sittenkään… Reissuun mahtui isoja tunteita; Satojen prosenttien nousu, luopumisen tuska ja FOMO, isoja kurssiheilahteluja… Mutta nyt jään seuraamaan tätä spektaakkelia katsomosta. Farewell!
Ja vielä ne syyt myyntiin: Ylimääräisten rönsyjen karsintaa, en jaksa/ehdi seurata firman käänteitä. Tavoitteena myös siirtää Jenkki-salkku toiselle palveluntarjoajalle myyntien kautta. Ja nyt sain Nikola-myynnit vielä samaan vuoteen, jos/kun pitää verottajalle selvitellä hankintahintoja.
Aktia myyty tänään 9,80e
Myyty Accenture - ei riitä usko isompaan nousuun…
Oli aivan pakko myydä puolet PLUG positiosta pois. Saa nähdä jääkö harmittamaan, +130 % oli kerennyt voittoa tekemään. TA-mielessä PLUG näyttää nimittäin siltä että kohta haetaan vauhtia taas hieman alempaa, alle 20USD tasolta ainakin.
Sama, fomoa rauhoittava kurssiliike toiveissa täälläkin, olen veistellyt pieniä 100kpl:n myyntisiivuja potista aina 2-3$:n välein viimeisin @22,85$:lla. Kohta nähdään tuoko tuleva Cummins Hydrogen Day taas vähän lisäkerosiiniä tähänkin rakettiin.
Pieni siivu Raytheonia tuli ostettua ostille.
Ohi aiheen, mutta eihän ole järkevää veivata jos laput ovat ns pitkässä pidossa? Eihän tästä hyödy kuin verottaja? Olettaen että hinta pysyy noususuhteessa.
Ostettu workhorse takaisin
Verottaja ei hyödy kyllä euroakaan kun OST:lla tämä tehdään.
Ja näen aika isonkin hyödyn jos tämä teke PLUG:ille tyypillisen 10-20 % korjauksen alaspäin.
Myyty McPhy @25,25€
Pieni positio pois ja nämä rahat mielummin NEL:iin, jos hinta laskee tarpeeksi.
Lisätty AudioCodes @27,29$
Itsellä AOT tilillä harmillisesti, kun ei tullut mietittyä aloittaessani näin pitkiä sijoituksia. OST:lla varmasti näin on.
Täällä kans lähti 60% Plug positiosta rannalle, itkupotkuraivarein tästä piti luopua, mutta hintaa on pumpattu lyhyen ajan sisään niin paljon… uskon että tätä vielä saa alempaa ja ostan myös takaisin lisää tätä herkkua… ja vähän pistää miettimään nuo Lepikön tekemiset, onhan hän hyvällä prosentilla arvioinut tulevan
Ne Lepikön sanat unohtui lyhyeen kun tänään tankattiin lisää Evoa ja uutena salkkuun Alibaba ja Embracer.
Itselläni tämä veivaaminen lähinnä voittojen varmistelua ja salkun tasapainottamista selkeästä ylipainosta. Sijoitusjänne tällä kertaa vähän lyhyempi tämän kanssa, muuten en koskisi näihin seuraavaan pariin vuoteen. Toivottavasti EVO, SE ja QFUEL ovat lisäpanoksensa ansainneet, aika näyttää kannattiko veivaaminen.
Täällä myös kevennetty Plugia. Toki kevennys oli vain n. 4%, joten iso paino salkussa edelleen ja juna menee oikeaan suuntaan. Pientä viilausta siis oli perusteltua tehdä
Ostettu RIOCAN, SPG & MPV vielä kun jonkunlaisessa alennuksessa on ennen kuin rokotukset alkavat. Parhaimmasta päästä olevia REIT osakkeita tällä hetkellä, joita olen pitkään penkonut läpikotaisin, kaikilla hyvää suorittamista ollut pandemiasta huolimatta.