Pientä munien vaihtoa eri koriin: Under Armour ulos ja tilalle Alibaba.
Lynchimäisin perustein pidän Under Armourista, mutta USA:n koronatilanne ei sada heidän laariin, sillä myyntiä paljon kivijalassa. Uskoin että olisi ehtinyt nousta ennen huonoja Q2 lukuja, mutta junnannut paikallaan ja uskon osarin jälkeen saavan halvemmalla takaisin. Ehkä.
Alibaba, no Aasian Amazon ja ollut jo pitkään mielessä aloittaa pitkän linjan ostot. Pienet positiiviset uutiset Aasiasta sai ajatuksen jälleen pinnalle.
Pyrin myös pitämään kohtuuhyviä käteisvaroja, jos hyviä ostopaikkoja ilmaantuu. Siksi myös siirto eikä suora osto.
SHLO, jonka ostin pienellä siivulla ihan vedonlyöntilapuksi I-suositusten perusteella, tuplasi → myyntiin.
FCELliä, jota aikoinaan ostin 1,5 pinnasta ja myin 2 pinnasta kun lähti laskuun pompatakseen takaisin ylös, olen vahtinut silmä kovana jo pitkään (tajusin että haluan tätä pidempään holdiin), mutta en ole raaskinut ostaa kovemmalla hinnalla kuin mitä aikoinaan myin pois. Tiedän, idioottimainen peruste. Nyt ostin tätä 2,8 hinnalla koko sillä summalla, jonka sain SHLO:n myynnistä. Voin huijata itseäni unohtamalla SHLO:n voitollisen kaupan ja ajattelemalla, että FCEL possan hankintahinta on 1,40 luokkaa
Myyty CNH Industrial (CNHI) pois hieman reilu 10% tappiolla. Ei oikein tarttunut toi Nikola hype tuohon osakkeeseen toivotusti. Uskon, että kurssi tulee laskemaan tulosjulkistuksen myötä joka on tän kuun loppupuolella. Tarkoitus lisäillä AMD:ta ja vielä pikkuerä Kamuxia.
Enterprise Products Partners (EPD) tuli ostettua iso läjä (20% salkustani). Energia puuttui salkustani ja tämä vaikutti yksiselitteisesti yhdeltä parhaista vaihtoehdoista tolta saralta.
Ko. firmahan alkaa vasta ensi vuonna rakentaa mitään Nikolaan liittyvää eli sitä Tre -kuorma-autoa Tämän hetken ansiothan sillä saralla on vain, että omistavat bauttia 7 % Nikolasta.
Eikös tuo osake ole MLP (Master limited partnership)? Olin siinä käsityksessä, että verotussyistä noita ei kannata suomalaisen ostaa. Korjaa ihmeessä jos tiedät enemmän ja olen väärässä.
Berkshire kaupoilla käyty eilen. Harvoja yhdysvaltalaisosakkeita, jotka kiinnostavat näillä hinnoilla tähän maailman aikaan.
Pitkään seurattu Oriolaa ja nyt ensimmäinen satsi tätä firmaa. Osinkotuotto lähes Sammon ja Fortumin tasoa. Petrin targetista 2,3 € tiputtu jälleen kahden euron tuntumaan. Katsotaan, miten Oriolan kanssa käy. Käänneyhtiöllä luulisi olevan upsidea.
Sadepäivänä hieman ostoja, Oriolaa lisää, koska tuloskäännettä odotellaan tälle vuodelle. Aspoa ostin pitkästä aikaa, koska halvallla mielestäni sain vaikka korona sumussa seilataan.
Raision alennus myynti jatkuu, en tiedä mikä ulkomaalaisten myynnit on laukaissut mutta päätin ottaa nyt toisen siivun. Keskihinta nyt 3,13€ ja kohosi salkkuni kolmanneksi suurimmaksi.
EPD on MLP. Kannattaa tosiaan näitä MLP/LP-yhtiöitä ostaessa muistaa että ne eivät kuulu Suomen ja USA:n väliseen verosopimukseeen, jonka mukaan osinkojen lähdevero on 15%. Lähdevero saattaa olla jopa 39%, tämä riippuu ilmeisesti osakkeesta. Suomen verottaja ottaa sitten vielä oman ennakkoveron tuosta joten veroja saattaa joutua maksamaan jopa 50%. Mikäli haluaa että verot tulee maksettua “oikein” niin pitää lähettää jotain lomaketta USA :n veroviranomaiselle (IRS). Taannoin tuli enemmän kateltua näitä MLP-osakkeita mut totesin että tän verotussäätämisen vuoksi näitä ei kannata suomalaisen omistaa.