Ostettu Smart Eye. Avauspositio, paino salkussa ~ 2%.
Ostin eilen ja tänään uutta yhtiötä salkkuuni (sitten vuoden 2018 Harvian listautumisen), eli Vaisalaa. Tarkoitus ostaa vielä muutama erä lisää, että tulee järkevänkokoinen osuus salkusta siihen. Minulle näitä uusia yhtiöitä tulee salkkuun tyypillisesti aika harvoin (nyt on tullut 1-2 vuoden välein). Vanhoja arvopapereita poistuu suunnilleen samassa tahdissa (mahdollisesti luovun yhdestä rahastosta tässä lähiaikoina).
Myyty kolmasosa kohtuullisen suureksi paisuneesta Sampo-positiosta. Tarkoituksena hieman kasvattaa käteisen määrää siltä varalta että tulee hyviä ostopaikkoja (jenkkifutuurit kovasti viittaisi siihen).
Kun kerran halvaksi menee niin otettiin sitten toinen siivu QT:ta @34.30
Wärtsilää lisätty anti-osinkokiimasta.
Samoin. Ehdin jo luulla osingon irronneen, sitten huomasin indeksien liikkeet. Nyt on karkkirahat tähän käytetty.
Remedy positio tankattu kukkuralleen myymällä SmartEyet hetkellisesti pois. Remedyllä suuret nousut takana, mutta huipusta lasketeltu jo n. 5euroa ja Indereksen tavotehintakin alkaa olemaan jo hyvän nousuprosentin päässä. Katsotaan hetki tätä korttia, ja palautuessaan myydään ylipainosta pois ja siirrytään takaisin SmartEyen ja QT:n omistajaksi.
Ostot siis rahoitettu osaksi SmartEyeä ja QT:ta myymällä. Qt ulos eilen ja Smart tänään.
QT tarttui pilkkiin 33,80€ - ei iso erä, mutta enempää ei ollut OST:lla käytettäväksi
Fortum palautettu salkkuun hajautussuunnitelman mukaisesti @16,91, kun mennään mukavan alhaalla ja omaa luottoa alaan ja yhtiöön löytyy. Koronanousut myin kivoilla voitoilla @17,64 ja nyt tarkoituksena olisi pitää pitkään.
Fortum napattu salkkuun täälläkin uudestaan. Teknopainotteiseen salkkuun hajautusta.
Tankkeririntamalla peli avattu pikkupositiolla Scorpio tankersia.
Sipaisin myös lisää ESP0
Vähän päälle tuplattu positio Spartan Acquisitionissa (SPAQ) @ 13,76 USD
Reilu kuukausi aikaa mergeen, niin eiköhän näillä eväillä sitten katsota miten lähtee Toive olisi 40 USD pintaan, joka Nikolan hypeavauksessa tapahtui oliko se 2-3 viikkoa mergen jälkeen.
Ostille hieman TietoEnatoria, osinkkot ok.
Osto lisä erä scorpio tankers, myyty väliaikaisesti exxonit, pikku ostos.
Avauspositio tuli otettu Microsoftia @206,6. Pirun kallishan tämä on, mutta niin kauan olen tämän halunnut salkkuuni (ja katsellut vierestä nousua), että nyt oli aika hypätä kelkkaan kun saatiin edes tällainen kohtalainen -10 % dippi ATH-lukemista.
Myynti shell pois ja Ballard tilalle
Perhanan terassi ja piha remontit… Pakko jotain myydä. Mutta sain vähän shellistä tapoioita
Otettu kiinni Nokian putoavasta puukosta, pieni siivu @3.585
Avattu positio NVIDIAa @485 USD, vähän isompi siivu
Jospa tuo riittäis päivän dippiostoiksi.
Ostettu takas NKLA 125kpl @44,5
Ja uutena: HCAC 280 @10,80
Aamusta muutamat kaupat:
Lisäys: Neste @ 45,57 EUR
Lisäys: Wärtsilä @ 6,97 EUR
Nesteen odotan tekevän tasaisesti lisää omistaja-arvoa. Wärtsilällä tulevaisuus ei ole kovin valoinen mutta en osaa ennustaa käänne kohtaa parempaan joten nyt toinen erä.
Lisäys efecteä pitkä stoori ennallaan
Riot Blockchainia 1k kpl. Ostettu myös 1 kpl Bitcoin coinmotionin tilille.
Eikös toi Bitcoin nousu pikkuhiljaa ala, kun halvingistäkin on jo aikaa.