Ostettu salkkuun ensimmäinen REIT: WPT Industrial Real Estate Investment Trust
Yhtiö omistaa 100 logistiikka/varastokiinteistöä ympäri USAa, vuokralaislistan kärkisijoilla paljolti tuttuja isoja toimijoita (Amazon, Fedex, Ikea, Unilever…) mitkä eivät ole ihan ensimmäisenä jättämässä vuokriaan maksamatta. Korona-aika sujunut oikein kivasti ja vahva usko, että tällaisille kiinteistöille tulevaisuudessakin kysyntää. Pikavoittoja ei tiedossa, mutta sopii 5,5% osingollaan yhdeksi palaseksi “osinkosalkkuuni”.
EDIT: Lisäksi merkitty sitä jotain listautuvaa ruotsalaista videopelifirmaa thunder(?). Ensimmäinen kerta kun videopeli tai atk firmaa olen ostamassa, enkä näistä paljoa ymmärrä mutta kuulemma voi olla hyvä ostos. Ainakin jotain muuta kuin tylsä osinkolappu. Suunnitelmissa myydä kohta pois voittoisasti.
Bloomit lähti salkusta kun keikkunut edes siinä nollan hujakoilla muutaman päivän. Tuntuu ilmaa puhaltelevan, varmaan ihan aiheellisestikkin, kaikista vetylapuista ja täytyy nyt vähän seurailla millä hinnoilla lisäillään Plugia, Palantiria ja otetaan Bloomi takaisin. TA-ketjuun oli jotain Plug kaavaa tullutkin niin siinä vois olla jotain rajoja mitä seurailla.
Workhorsen kanssa ei ollut tehtävissä mitään kun avas noin rajuille pakkasille, mutta oon sitä aina kevennellyt niin täytyy katella missä vaiheessa tonne uskaltais taas kevennykset takaisin työntää.
Ihan hyvä kun sattuu ja tapahtuu. Alkaa tuntumaan taas edes joltain jatkuvan nousun jälkeen.
Koska myin ennen Q3 kaikki Kamuxit ja yritin kikkailla niin ostettu tänään koko positio takas +200 osaketta ihan muistukseksi miten hyvin se taas menikään
Osteltu vielä hieman lisää Kamuxia, siltä varalta, että tämä tekee harviat, ja saa “ostoluvan”. Osteltu myös hieman Zaptecia. Valitettavasti en saanut koko haluamaani possaa ennenkuin kurssi lähti karkaamaan.
Huhtamäki myyty ja ostettu uutena tilalle Gofore. Ei ollut yhtään IT palvelutaloa tämä syynä vaihdolle. Nöen myös Goforessa enemmän kasvuvaraa ainakin lyhyellä aikavälillä. Hyvä vaihdettu ehkä parempaan…
Nyt oli pakko myydä Solteqit pois. Ollaan tultu niin järkyttävän kovaa ylös, että aliarvostusta ei enää ole. Pidän jonkinlaista korjausta suhteellisen todennäköisenä.
Luin täältä joku viikko sitten Peptonic Medical AB:sta ja jostain (toivottavasti ei kovin perverssistä syystä) ajatus yrityksen omistamisesta alkoi kiehtoa kovin. Kyselin ensin, jos vaikka alalla oleva vaimoni tekisi pienen sijoituksen, ja itse jäisin sitä sitten sivusta seuraamaan, mutta asia ei saanut oikein kannatusta. Käärin sitten itse kumihanskat asian tiimoilta ja lähdin mukaan muutaman sadan tunnustelupositiolla. Tämän hetken ajatus lisäillä kuukausittain pieniä eriä.
Vähensin Solteqia @ 3,6€. Never stop the madness ja kyydissä pysytään jos ei nyt parempiakaan firmoja tule vastaan. Käteispaino kevennyksen jälkeen 28%.