Puuiloa merkattu, mielestäni tämä on neutraalisti hinnoilteltu ja yhtiöllä on uskottavan kuuloinen kasvustrategia jonka toimivuudesta on näyttöjä. Tämä voisi sopia pidempäänkin pitoon, mutta jos markkina päättää ampua katosta läpi ensimmäisinä päivinä niin silloin kyllä laput ulkoilutetaan.
Pohdin myös tuota Spinnovaa mutta jänistin kuitenkin tästä. Innovaatio kuulostaa mahtavalta, johdon esitys oli uskottava mutta tämä on tässä kohtaa itselleni vielä aivan liian tarinavetoinen. Lähes mitään näyttöjä ei kaupallistamisesta vielä ole ja tuo markkina-arvo on mielestäni aika kova joka perustuu vaan noihin tulevaisuudenlupauksiin. Mielestäni tätä on tässä kohtaa hyvin vaikea vielä arvottaa ja kurssi voi joko painaa suoraan tuosta merkintähinnasta 50% ylös tai alas. Tästä syystä skippaan tässä kohtaa, mutta hyvin mieluusti jään seuraamaan yhtiön etenemistä, katsotaan josko ostetaan sitten ihan laidasta laput myöhemmin salkkuun.
Puuiloa merkattu 200kpl pari päivää sitten, mutta Inderes profiilin tein äsken. Ensimmäisen viesti foorumille ja ensimmäisen kerran osallistuin listautumisantiin.
Merkattu puuiloa ja spinnovaa. Enkä osaa sanoa, otanko pikavoitot vai jätänkö salkun pohjalle ja seurailen yhtiöiden kehitystä. Toinen on tulevaisuuden lupaus ja toinen renkuttaa mainoksia joka työmatkalla. Siitä kyseenalaisesta ilosta rahastaa mielellään muutaman euron osinkoa pelkkään harmitukseen.
Poistuttu sittenkin Solwersin kyydistä ja merkattu minimit Puuiloa ja Spinnovaa. Syynä exitiin se, ettei ollutkaan irtokäteisenä tarpeeksi, joten jostain piti ottaa vähän pois. Saattaa jäädä nuo tulevien IPOjen laput salkkuun tai sitten ei. Eipä näitä koskaan tiedä.
Puuiloa ja Spinnovaa merkitty minimit. Bioretecistä palautuneet rahat mahdollisti myös Enersensen merkkaamisen minimillä. Enersensen osakkeen hinta pyörinyt antihinnan yläpuolella ja Inderesin kommenteissa pidettiin todennäköisenä yritysostoa jo lyhyellä aikavälillä.
Syynä se, että yritän keskittää salkkua ja maksaa pois muutamat velat. CapMan oli papereissani vähiten kiinnostava tämän hetken omistuksista, joten se sai lähteä.
Samalla puolet Kamuxia ulos AOT:llä ja hiukan vähemmän sisään OSTn puolella.