Heeros palasi salkkuun kpl-hintaan 5,88 eur. Huomasin vasta tänään, että salkkuun oli ilmestynyt uusi rivi. Koko toimeksiannon satsia en saanut, silti onneksi enemmän kuin pelkän huumoriposition.
8 eur hintaan aikanaan myydessä en ymmärtänyt, miten markkina oikeutti hintatason. Nykytasokaan ei ole screaming buy, mutta pystyn perustelemaan itselleni sen järkisyin ja nähtävissä olevalla kasvuputkella.
Inderesin tavoitehinta, 7,2 eur, on minusta hivenen yläkanttiin, mutta katsotaan. Olen mielelläni väärässä!
Vaihtoa tapahtui maanantaina ja tiistaina enemmän kuin torstaina ja perjantaina. Käänne tapahtui keskiviikkona.
Pieni swingi Hyzonilla perjantaina, möin lähes peakkiin ja ostin halvemmalla takas. Yhtiössä ei siis mitään vikaa. Olen hardcore bull. Yritän vain tehdä “ylimääräistä” tiliä päivän sisällä. @Vodel1 samat fiilikset.
Ei oo paljon tullut veivattua, mutta eilen innostuin lisäämään Leaddesk’iä pari erää vaimolle. Harmillisesti päiväunet venahti ja calliilla nämä salkkuun 25,30-25,50. Omasta salkusta tuli torstaina 40% vähennettyä Bilot’ia hintaan 7,84.
Tätä olen miettinyt pitkään ja soutanut ja huovannut edestaas. Kärsivällisyys on palkittu,
Qt:ta lähtee maanantaina, hintaan joka tuottaa 330% investoinnille.
Jätin vanhojen aikojen muistoksi 10% seurantaposition.
Tilalle jotain riskimpää, nyt pitää kiristää tahtia ja vaikka opetella jotain uutta.
Perjantaina Faronista puolet pois, nyt kun voiton puolella vielä ollaan. Tuollainen 200 kpl on ihan hyvä määrä tätä pitää, jos ei muuten niin mielenkiintoista on seurata tätä projektia.
Remedyä kaavittu lisää hintaan 39,50€. Tätä oli jo ennestään iso läjä ja nyt oli mielestäni hyvä paikka tankata lisää. Katsotaan miten lähtee H2 '21 kehittymään.
Kevennetty viime viikolla Kiinan painoa salkussa. Salkkuun jäi ainoastaan Huya jonka position koko noin 5%. Pitkän pohdiskelun jälkeen tämän verran riskiä suostun ottamaan ADR järjestelyn takia. Jos markkinoiden suhtautuminen näihin ei käänny loppuvuoden aikana, niin löytyypähän sitten jotain tappiollista myytävää.
Kasvatettu Orthex positiota salkun top 3 joukkoon.
Käteispaino alkaa olla riittävä, että sitä jo toivoo hiljalleen karhun heräilyä kesän kuumilta päiviltä. Edelleen pitkällä tähtäimellä optimistinen eikä viime vuoden hyvistä ostoista ole tarkoitus päästää irti. Ei toki uusistakaan long positioista. Kuitenkin, jos nyt ajelisin kuvittelemieni vaaran merkkien läpi +100% osakepainolla en voisi antaa itselleni anteeksi jos alettaisiin korjata.
Harkinnassa vielä josko sijoittaisi osan ensi kevään Remedy-osingoista firman fanituotteisiin. FBC-muki myytiin loppuun lähes yhtä nopeasti kuin Muumin päivä -erikoismukit
Remedy t-paita meni tilaukseen heti perjantaina ja nyt piti tankata ihan osaketta kun MSE dumpannu lappua laitaan normaali päivävaihdon verran ekaan pariin tuntiin.