Ostin/myin juuri äsken -ketju (Osa 3)

Smart eye kokonaan aamulla ulos, pikkuhiljaa kevennellyt sitä ja nyt ei oikein usko riittänyt ainakaan lähiajoiksi, piti jo ennenkin. Tietoevryä sillä rahalla salkun täytteeksi

5 tykkäystä

Lisätty kindred sekä solteqqia.

5 tykkäystä

Ensimmäistä kertaa osto Embraceria ja kerta kiellon päälle lisäys Smarttia

8 tykkäystä

Lyhyesti perustelut pyynnöstä liputuksen uhalla.

Uskon, että Tokmanni kohtaa jatkossa entistä kovempaa kilpailua enkä asiakkaan silminkään katsellen näe sillä olevan laajan myymäläverkoston ohella sellaista kilpailuetua, että se pystyisi pitkään kasvamaan viimeisimmän vuoden aikana nähdyllä tahdilla. Lyhyellä tähtäimellä valintani saattoi toki olla huonokin, enkä missään tapauksessa pidä Tokmannia huonona yhtiönä.

Tärkeämpi peruste vaihdolle on kuitenkin se, että halusin kestävää kehitystä tukevan Kemiran lasten salkkuun. Kemiran toimintaan kuuluu mm. monenlaisten veteen liittyvien ongelmien ratkaisu. Kyseessä on yksi ihmiskunnan merkittävimmistä globaaleista ongelma-alueista ja uskon, että varsinkin sillä alueella yhtiöllä riittää kysyntää ja kasvuvaraa. Muutkin näyttävät ajattelevan niin, sillä viimeisimmän 2,5 vuoden aikana Kemiran kurssi on ollut - koronakuoppaa lukuun ottamatta - tasaisessa loivassa nousussa, ja onhan Kemirakin ihan hyvä osingon maksaja.

Tecnotreellä taas uskon paljonkin paljonkin kasvuvaraa, mutta myös riski on suurempi. Siksi ainoastaan pyöristin salkun kappalemäärän sopivaan tasalukuun.

Kerrottakoon sekin, että ne pilkkimiseen jääneet rahat ottivat kiinni Orthexiin, jos tuli toinen uusi yhtiö lasten salkkuun.

7 tykkäystä

Lisätty Smart Eye. Pitääpä pohtia tätä liikettä uudelleen sitten jos saadaan oikein uutisiakin, suuntaan tai toiseen.

15 tykkäystä

Jatkan matalasti arvostettujen ja hyvällä tilauskannalla olevien firmojen kasvatusta, joka tuntuu tässä markkinatilanteessa parhaimmalta strategialta. Isomman korjauksen tullessa jatkan näiden samaisten firmojen pitämistä tai ostoa, koska silloin ne pitävät hyvin pintansa, tai muuttuvat todella halvoiksi.

Innofactor lisäys 1,545.

7 tykkäystä

Tein ison noston superluotolta jolla merkkasin Lifeline spaccia. Toivottavasti eivät potki private bankingista tämän takia pihalle kun tiputtiin hetkellisesti maagisen rajan alle. Todella hyvä fiilis tämän merkinnän kanssa. Jos tätä koskaan saa alle 10 euron pörssistä laitan kättä alle. Velkaisuus nousi myös yli kultatason. Tili on tyhjä. Luottokortti lähes tapissa. Onneksi on vielä nuori ja terve. Eikun…

12 tykkäystä

Pistin Roviot pihalle pikkuvoitolla. Muuta iloa ei kyllä ollut kuin Nordnetin toimeksiantoja sain aikaan, kun NN niitä tykkää laskea kuukausittain.

Siirretty tilille rahaa, Lifeline Spacia tarkoitus merkata tänään.

6 tykkäystä

Lisätty Harviaa hieman @49,55. Laskutrendi saattaisi olla kääntymässä, jossei marrkinat vie taas uudestaan romahdukseen. Nousi salkun 10 suurimman joukkoon (salkussa Harvia +0% joten sijoitetusta summasta yksi salkun suurimmista)

9 tykkäystä

Ostettu hyvä possa spinnovaa ensivuodelle @12,61. Semisti FOMO kurkkasi oven takaa ja kuiskasi: psst, junas olis viel tilaa.

7 tykkäystä

Myyty Smart Eye (530 kpl) kokonaan salkusta +500€ tuotolla. Ensimmäiset kerkesivät olemaan salkussa vuoden päivät, mutta lisäsin vuodenvaihteessa isosti. Keskihinta nousi vuoden alussa lisäostoista, joka nyt vastasi melkein nykykurssia. Myynti olisi tapahtunut 1/2 positiosta jo aikaisemmin, mutta tulojen takia jäi tekemättä. Toinen vaihtoehto oli tehdä näin ja ottaa omat ja kahvirahat pois, vaikuttamatta tuloihin niin paljoa. Osa syytä myös nykyinen tilanne pörssissä, sekä muiden mainitsemat syyt kys. keississä.

Salkuissa enää 3 osaketta ja käteistä ~ 39 %. Näihin kolmeen on aika suuri luotto ja tarinat ovat jatkuneet todella hyvin toistaiseksi. koputtaa puuta

Tällä hetkellä ei tee mieli kuin seurata, eikä ostaa uusia lappuja, koska motivaatio tehdä omia tutkimuksia tällä hetkellä nolla ja peesaamalla polttaa tunnetusti näppinsä…

2 tykkäystä

Netel Holding AB merkintä minimit 150 kpl

2 tykkäystä

Lisätty SEYE. Minua ei haittaa holdaaminen. Ties vaikka tulisi yrityskauppa näin yllättäen.
Edit : Lisätään Divio Tech myös. Nyt se alkaa olla paketissa.

23 tykkäystä

Lifeline Spac 1500 kpl ja sormet ristiin että Oura pääsee pörssiin…

16 tykkäystä

Lisäykset eilen ja tänään Nightingalea 3.40-3.60 tasolta. Luottoa löytyy, että myynti lähtee vetämään CE-uutisten jälkeen.

2 tykkäystä

Ostettu Smarttia ja Evoa minilongien muodossa yhteensä n. 5 % painolla salkusta lyhyempään pitoon.

5 tykkäystä

Smart eyet stoppariin. Sen verran paljon komponenttipulasta riskiä jo muutenkin niin seurataan ainakin Q3 yli sivusta. Varat siirretään todennäköisesti Evoon tai sitten katselen maanantaina avausta :eyes:

1 tykkäys

Reilun 10% lisäys Evoa OSTille @ 1250.

Pitää hiukan kiriä kiinni, kun elo- ja syyskuun rahat jäänyt sijoittamatta.

E: hiukan mini longia kylkeen vielä

5 tykkäystä

Smartti kaikki ulos. Jos mestarit tekee/meinaa tehdä näin, niin turha pyristellä vastaan :slight_smile: Vaikka toki voivat olla väärässä, ei siinä mitään. Ja varmasti joskus takaisin mukaan…

1 tykkäys

Harviaa :harviaraketti:49,60€ lisäys kahdeksas kerta ja ylivoimaisesti suurin salkussa :fire:Eiköhän kohta hyviä uutisia ja :manual_wheelchair:eiku :rocket:

25 tykkäystä