Ostin/myin juuri äsken -ketju (Osa 3)

Kevensin ensimmäistä kertaa hieman Incapia niin, että sen paino portfoliossa tasoittui reiluun 10 %:iin aiemmasta n. 15 %:sta. Myyntiin lähti satsi, jonka ostin toukokuussa 2020 vajaasta 11 eurosta.

Ensimmäisen kerran ostin Incapia, koska halusin hieman syklisiin painoa. Teknot lähtivät kuin telkkä pöntöstä maaliskuussa 2020, mutta Incapin kaltaiset syklisemmät puljut jäivät lillumaan lähelle kevään synkkiä pohjia. Mukana oli myös ripaus huumoria, #Pukkparty.

Sittemmin kun opin tuntemaan yhtiötä paremmin, kasvatin painoa portfoliossa. Mikä alkoi vähän läpällä, päätyikin salkun yhdeksi pääsijoitukseksi. Sitä Incap on edelleen. Yhtiöllä on hyvät pitkän aikavälin kasvuajurit. Yhtiö on oman sektorinsa laadukkaimpia helmiä: ketterä, matala organisaatio ja hajautettu päätöksenteko mahdollistavat huikean asiakastyytyväisyyden sekä kannattavuuden.

Silti, en ollut täysin tyytyväinen Incapin painoon portfoliossa. Osakkeen arvostus ei ole mahdoton, mutta se ei enää ole sellainen P/E 10x lappu vaan 20x. Incap ei ole supersyklinen kiitos asiakkaiden eri tahtia käyvän hyrräyksen, mutta näkyvyys on lyhyt. Yhtiö on laadukas kasvaja, mutta ei mikään megaskaalautuva teknokaan. En ajatellut sitä alunperin näin “vakavana” sijoituksena, vaikka kuva yhtiöstä on muuttunut ja pidän sitä nykyään pörssin yhtenä parhaimmista firmoista sen omat rajoitukset ja tontti huomioiden.

Incap on edelleen salkun 4. isoin sijoitus. Puuhasalkussani ykkönen on Qt, sitten Inderesin henk.koht. omistamani osakkeet, kolmantena Remedy ja sitten Incap.

Salkkuni on ollut kovin keskittynyt. Kuten olette ehkä huomanneet, olen muuttunut viime aikoina hieman varovaisemmaksi. En halua hajauttaa salkkua niin että laatu kärsii, mutta yritän hieman tasata riskejä ja ottaa vähän omia roposia kotiin. Yleensä hyvän kasvuyhtiön myynti hyvän sään aikana on virhe, mutta yllämainitut seikat huomioiden pidän liikettä ihan perusteltuna.

Käteispaino on salkussa nyt n. 8 %.

120 tykkäystä

Myyty Norrhydron iposta saadut pois ja merkattu minimit Betolariin. Betolar todennäköisesti jää pidempään seurantaan ja sitä todennäköisesti lisäilen jatkossa.

1 tykkäys

Myyty myös Norrhydron minimit pois. Harmillisesti avauksen hinta meni ohitse, kun oli palaveri kesken.

1 tykkäys

Norrhydro ulos 4.85 hintaan. :clinking_glasses: Nightingale avaus tehty, ollut harkinnassa pitkään. Hieno mainos myös tvssä!

4 tykkäystä

Ostettu Norrhydro (OST), 1100kpl @ 4,13€, lyhyeen pitoon. :finland: Myyty IPO:sta saadut 61kpl samaan hintaan (AOT).

10 tykkäystä

Pienet täydennykset vielä Aspoa kurssiin 10,60 ja nyt on haluttu osuus täynnä, olisi jo toki voinut tehdä täydennykset eilen hieman edullisemmalla, mutta ei ollut aikaa. Tämän kanssa odotellaan ja katsellaan maailmaa. Isoin omistus itsellä, 15% koko sijoitusomaisuudesta, joka sisältää myös rahastot & (sijoitus)käteisen. Luonnollisesti vielä isompi osuus puhtaassa osakesalkussa.
Lisäksi merkitty Lamor noin tuplasti minimiin nähden. Tulisiko tuota edes hieman enemmän kuin Norrhydroa.

4 tykkäystä

Merkitty Betolar minimit.

Lamoria merkitty 250 kappaletta.

2 tykkäystä

Myyty Norrhydrot pois, olisi vaan pitänyt olla heti aamusta asialla… Merkattu minimit Betolaria ja Lamoria.

1 tykkäys

Lamoria merkitty 750.

1 tykkäys

Lamorin lisäksi tein päätöksen lähteä Betolarin antiin mukaan. Ei ollut yksiselitteinen keissi tämä, mutta sen verran kiintoisa konsepti että päätin hypätä kelkkaan. Päätöksen tein tämän ja Aiforian välillä.
Kiitos @Omavaraisuushaaste pettämättömistä analyyseistäsi. Ne toimivat valloittavan hyvin oman ajattelun tukena. Joskus vielä tarjoan sinulle oluen/vapaavalintainen juoman.

13 tykkäystä

Lamor ja Betolar merkattu molemmat tasan 200kpl.

Koen että molemmilla varsin hyvä tulevaisuus edessä, Betolarilla hieman enemmän riskejä,.mutta toisaalta kasvu voi olla vastaavasti hurjaa.

3 tykkäystä

Op:ssa joku ongelma kun Norrhydro edelleen toimeksiannoissa. Kurssi kuitenkin ollut korkeammallakin toimeksiannon tekemisen jälkeen.:face_with_symbols_over_mouth:

Ostin Ålandsbankenia pitkään salkkuun 100 kpl,tavoite 800-1000 kpl. Olen seurannut pitkään ja sopii minun suunnitelmaan. Oli salkussa hetken 28 tasolla, mutta myin pois kun osallistuin IPOn.

2 tykkäystä

Lamoria merkattu minimit. :clinking_glasses: Hyvältä näyttää tulevaisuus. Ehkä pitkäänkin mukana…

3 tykkäystä

TietoEVRYä lisätty @ 25,80 euron hintaan.

11 tykkäystä

Käteinen on edelleen kingi, mutta jos tuotto-odotus alkaa olla kohdillaan niin laitetaan hiljalleen töihin.

Strategic Education osto-ohjelmaa aloitettu. Kiinnostuin yhtiöstä alkuun Jarkko Ahon (Random Walker) peesauksena. Pidän hänen arvioitaan suuressa arvossa. Tämä vaikuttaa kertoimien puolesta nyt hyvin kiinnostavalta. Position koko heijastelee tällä hetkellä 2% salkusta. Tavoitteena noin 5%.

AT&T varovainen ensiostos. 1% salkusta. Tässä alkaa olla nähdäkseni jo hieman turvamarginaaliakin osto-ohjelman aloittamiseen, jopa sen jälkeen kun Warner irroitetaan omaksi yhtiöksi arvioin negatiivisessakin skenaarion osingon olevan noin 5%. Tässä voin mennä kyllä ihan pieleen sen suhteen minkälaisia kertoimia markkina sallii tuolle uudelle mediayhtiölle.

#osinkosalkku

11 tykkäystä

Voxturia vielä pikkupaukku entisten päälle. Nyt pitäs sitten olla ostamatta ja myymättä tovi ja katsella mitä tässä tapahtuu.

16 tykkäystä

Scorpio Tankersia swingiin @13.10, kun otti aika yllättävän ja sille hyvin tyypillisen tiputuksen yleisenä nousupäivänä. Katsotaan noudaetaanko samaa kaavaa ja loppupäivä sitten taas noustaan. Jos ei, niin 12.5 taalassa pitäisi olla tukea, ettei ihan kellariin varmaan porata heti.

@edit: aina liian aikaisin, käytiin jo kurkkaamassa alle 13 taalaa :slight_smile:

5 tykkäystä

Lamor merkitty 500 kpl

4 tykkäystä

Sama. Longi salkussa scorppareita, mutta toiseen salkkuun vielä swingi. Riippunee mitä uudesta variantista lähiviikkoina selviää. Toki siinä taisi joku Japani jo sulkea lentokenttiä.

5 tykkäystä