Captraderin kaiketi käyttää IBn alustaa kun login sivu Captraderin palveluun on Login
Captraderillä on hyvä asiakaspalvelu, vastaa nopeahkosti ja neuvoo ja opastaa tarvittaessa. Tilin avaamisessa menee noin 3 päivää ja euroja jos siirtää sinne niin ne pitää ensin vaihtaa palvelussa taaloiksi ja sen jälkeen pääsee ostamaan. Ei ihan heittämällä onnistu siis tuotakaan kautta tämän skur lapun osto ensimmäisellä kerralla.
Haikein mielin kevennetty Tokmannia useampaa erää 12,60 e, 12,84 e ja 13,10 e. Itse asiassa kevensin jo eilen yhden erän 11,72 e hintaan, koska olin melko pessimistinen tulevasta tulosjulkistuksesta. Tokmanni otti kuitenkin hyvän torjuntavoiton, vaikkakin loppuvuodessa on vielä paljon epävarmuutta. Pisteet hyvälle johdolle, jota olen ennenkin korostanut, ei ole helppoa pitää yllä halpaa hintamielikuvaa tässä markkinaympäristössä.
Kevennykset olivat ennalta suunniteltuja, olisipa sitten tullut huono tai hyvä tulos eli meni paremmin kuin olin ajatellut. Ei ole kerta kaikkiaan järkevää pitää puolta salkusta kiinni halpakauppiaassa, jota tuli aiemmin ostettua myös turhan kovilla hinnoilla. Markkina on täynnä muitakin mahdollisuuksia ja nyt käteispaino on melkein 16%, mainittakoon kuitenkin, että Tokmannin osuus salkusta edelleen 24,4% Sitä paitsi, mikäänhän ei estä ostamasta muutamaa erää takaisin, jos siltä tuntuu.
Lisätty hieman Zignsec. Tällä kertaa nouseviin hintoihin toisin kuin ensimmäisen omistuskerran aikana😅. Uusi diili vaikutti melko merkittävältä, ja edellisestä diilistä ei taida olla kuin n. Viikko
Jostain syystä viimeisenä työpäivänä(/palkkapäivä samassa) ennen kesälomia pää löi tyhjää enkä keksinyt mitä osakkeita ostaisi, joten laitettu muutama lisä kilo handelsbankenin Usa rahastoon vaihteeksi.
Evolution 50% kevennys @979. Tämä oli noussut n. 12% osuuden salkussa viime aikojen lisäyksien myötä, ja päätin keventää just tässä keskihintani kohdalla. Jotenkin en ole vielä vakuuttunut tästä rallista kun USA:sta melkein kaikki taantumamerkit huutaa punaisena, ja "recession bottom"ia ei tod.näk. ole nähty kuten tuntuisi oletettavan tällä hetkellä (kiinnostava ketju asiasta graafien kerä). Tarkoitus olisi siis lisätä käteisvaroja, joka on ollut tähän asti lähellä nollaa tänä vuonna.