Ostin/myin juuri äsken -ketju (Osa 4)

Nyt se tapahtui. Ostin hienoisen odottelun jälkeen Suomen vanhinta yritystä, Fiskarsia, ihan varovaisen aloitusposition. Olen hetken seurannut osakkeen käyttäytymistä (TA??) ja näyttää siltä että myyjät alkavat loppua Fiskarsilta. Tämä on jo toinen nousupäivä putkeen yhtiöllä, tänäänkin yhtiö puskee hienoisella plussalla miinuksella menevää indeksiä vastaan ja pahimmat ylimyynnit ovat vähentyneet. Eilen oli vahvaa nousua mikä voi kieliä että muitakin jo kiinnostaa tämä osake. Mut se siitä ajoittamisesta.

Hieman ihmettelen miksei tämä osake ole saanut lähiaikoina suurta huomiota. Yhtiön nykyarvostuksen perusteella päättelen, ettei markkinat usko yhtiön saavuttavan vertailukelpoista liikevoiton kasvua tälle vuodelle, eli ohjeistuksen laskua odotetaan selvästi. Yhtiö on mörninyt vuosikausia kun on hakenut muotoaan yritysjärjestelyillä, mutta johdon vaihduttua ja strategian fokusoitua lv:n kasvuun ja kannattavuuden kohentamiseen on näyttänyt tuottavan tulosta, sillä ainakin yhtiön liikevaihto on kasvanut (heh) 9 kvartaalia putkeen. Nykyinen johto, jolle on osakkeet maistunut, vaikuttaa pätevältä enstuntumalta ja he ovat onnistuneet ajaan yhtiön erinomaisesti läpi inflaation ja kuluttajaluottamuksen heikentymisen, luultavasti osittain huolella rakennetun myymäläverkoston myötä, mutta silti heillä on vielä alkuvuodesta tehty toimia toiminnan tehokkuuden eteen, jotka odottavat loppuvuoteen ja näin ollen he vahvistavat, että yhtiön voitto kasvaa myös tänä vuonna. Betsaan muuten vähän Orthexia vastaan tässä sillä Orthex panostaa kauppojen kanssa yhteistyöhön, Fiskarsilla vähän päinvastainen meininki. Tai sitten hajautan kumpaankin toimintamalliin. :smiley:

Se on melko sama mulle sijoituscasen osalta kasvaako yhtiön liikevoitto tänä vuonna, sillä tuotto-odotus on jo melko turvallisella tasolla niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikajänteellä. En odota kuin maksimissaan 10% tuottoa per annum mutta harvoin laatuyhtiötä saa semmoisella optiolla, että ostohinnalla voi saada jopa yli 20% tuotto-odotuksen kertoimien korjauksella ja tuloskunnon hyppäyksellä 15% ebittiin. Tämä on se ihana turvamarginaali. Myös yhtiön ROE omien laskujen mukaan saavuttaa yli 10% tason tänä vuonna, mahdollisesti jopa 15% ja sillä myös varaa nousta tulevaisuudessa tehokkuuden myötä, joka tukee osakkeen p/b 1,6x tasoa. Riskejä tässä casessa toki on lyhyellä ja pitkällä aikaväliltä, mutta paha nähdä tätä epäonnistuneena sijoituksena.

Btw. En yleensä osta tämmöisiä joilla heikot todennäköisyydet tuplaukseen 2-3v sisään ja jotka optimoivat kannattavuutta investointien sijaan. Mutta kai sitä alkaa kaipaan semmoista turvallisuutta sijoituksilleen näiden höykytysten jälkeen. Miten pitkään holdiin? Sitten kun tuotto-odotus ei kelpaa itselle. Ehkä myyn huomenna, ehkä 10v päästä, näin se menee. Kirjoitan tästä tarkemmin blogiin kun ehdin joten jätän tämän tähän. @Pohjolan_Eka norsupyssy?

41 tykkäystä