Ajoituksesta inflaation, korkojen, sijoittajasentimentin sun muun suhteen kun en juuri mitään ymmärrä, niin jatkan suunnitelman mukaan käteiskassan tiputtelua sitä mukaan kun indeksit tekee uusia pohjia. Käteiskassa laskenut 40-45% nurkille. Remedy takaisin ja haulikolla lisäyksia vanhoihin…Sampo, Rovio, Tecnotree, Harvia, Stockmann, Rush Factory.
…Ja jokerina Modulight takasin pienellä seurantapositiolla ihan vaan sen takia kun on kiinnostava firma.
Aika kaksijakoinen fiilis. Hiukan hirvittää katsella salkun punaisia rivejä, mutta toisaalta tuntuu mukavalta kun arvostukset korjaantuu ja saadaan mielenkiintoisia kurssiliikkeitä.
Ostettu Nelesiä @12,580 OST:lle. Olen pitkään halunnut päästä Valmetin mukaan, mutta sen hinta ei ole houkutellut. Yhdellä Nelesin osakkeella saa 0,3277 Valmetia ja 2 euron lisäosinko. Näillä hinnoilla tulee siis halvemmaksi tehdä entry Nelesin kautta, jos laskut oikeassa. Toisaalta tässä on vielä riski, että yhdistyminen kaatuu.
Lisätty hieman Tecnotreetä. Absoluuttisesti edullista jo nyt, mutta epäilen että hetken malttamalla olisi saanut vielä edullisemmin . Pari muutakin pilkkiä laitettuna tällä hetkellä Tokmannin ja Kamuxin osalta jos laskee tarpeeksi alas
Innofactorin veiviosuus, 4000kpl @ 1,39€. Tankattu 1,43-1,45 välillä ja myyty eka osa 1,47 ja loput nyt, eli pikkutappiot tästä yrityksestä.
Ostoon:
Isosti Harviaa omalle AOT:lle (50kpl), OST:lle (100kpl) sekä äidin salkkuun (50kpl), kaikki @ 48,45€. Nyt osteltu lähes kaikki 55-60€ välillä kevennetyt Harviat takaisin, ja firma palasi salkun isoimmaksi n. 15%:n osuudellaan. Vielä jätetty jokerikortiksi muutama touhutonni, jolla voi tehdä yhden lisäyksen 45€ alta, jos sinne päädytään. Mutta ei haittaa, jos tänään esim. 18.35 tulisi ennakkotietoja Q4-tuloksesta
Harvia lisäys 48,45 ja myös sampo lisäys 43,71 nämä rahoitettu
solteqin myynnilläm pienellä voitolla. Sampo ja Harvia kaksi luotto hevosta, näillä mennään
Katsotaan miten sarjayhdistelijä compounder tarina kehittyy, pieni lisäys Boreota. Mutu fiilis, että pieni paniikin poikanen päällä ja sitä myöten pieni osakkeiden oksennus paniikissa käsillä. Kurssit voi mennä mihin vaan lyhyellä tähtäimellä, sitä en kiellä.
Lisäys Solteq, Tokmanni
Edit: Ja konecranes uutena, nostetaan sillä salkku kuuhun.
Pikkuhiljaa laskeviin kursseihin myyty hypejä, stichfix, clearfield, teladoc, appian, cheqq, magnite, redfin, quidel, tradedesk, fiverr… osasta jäi voita osasta sitten turskaa. Arvoon mars.