Noin -8% pakkasella myyty pois oma Rovio-positio. Näihin hintoihin tuli lisäiltyäkin hiljattain, mutta energia- ja raaka-aine-sektoreilta löytyy nyt mielestäni parempia kohteita. Euroopan yleinen taloustilanne alkaa hieman myös huolestuttaa, minkä takia myöskään en koe välttämättömäksi pitää rahojani Roviossa.
Ostettu Barrick Gold @19,25CAD
Kulta takaisin salkkuun. Hinta Barrickissa valunut tarpeeksi alas,että päätynyt taas omaan kiikariin Freeport-McMoRanin sekä Kinrossin ihella. Pitkiä aikoja en yleensä omista kultakaivos-yhtiöitä ja Barrick lähtee kyllä melko nopeasti myyntiin, jos reipasta nousua saadaan. Siihen asti kuitenkin tarjoaa mukavaa hajautusta salkkuun.
Vatsanpohjasta ottaa tänään kyllä jo pahasti mutta lisätty vielä kerran Asosta ja LVLUta ja Shopify:tä. Asosta varsinkin jännitän että mistä ne pohjat löytyy vai sieltä nollasta kun olen jo liikaa tappiolla että uskaltaisi myydäkään.
Coca-Cola tarjosi lähes päivälleen vuoden pidon päätteeksi +28% tuoton, jonka päätin tässä markkinatilanteessa realisoida ja siirtää rahat osinkokoneeseen GOOD, jota tarttui keskiostohintaa mukavasti laskien haaviini @$18,84. Osinkotuotto näillä hinnoilla näpsäkkä 7,89%, ja osinkoahan kilahtaa tilille kuukausittain.
Palaan Cokiksen omistajaksi satavarmasti, kunhan enimmät ilmat puhalletaan ensin pois hinnasta.
Laitoin eilen Kamuxit ja Harviat luiskaan sijoitussuunnitelman mukaisesti. Suunnitelmassa lukee, että osta kalliilla, myy halvalla. Olen teetättänyt huonetaulunkin tästä loistavasta neuvosta, joka löytyy Seppo Saarion kirjasta.
Jää nähtäväksi, että ostanko ne tänään takaisin 5-10% suuremmalla hinnalla.
En nyt kirjoita analyyttisia perusteluita, miksi ostin QT:ta. Olen seurannut QT:ta vuodesta 2019 lähtien, mutta kuitenkin hyvin ohuenlaisesti vuoteen 2020 syksyyn asti. Sen jälkeen seurasin yhtiötä tarkemmin, mutta ajattelin sen olevan liian kallis… köh…, koska se oli noussut jo liian paljon. Tämä silloinen päätelmä ei perustunut oikeastaan mihinkään muuhun kuin osakkeen kovaan nousuun :D, vaikka kyllä mä jotain yhtiön päälle silloinkin ymmärsin.
Kauan olen seurannut ja ainahan se on tuntunut liian kalliilta… huomio, vain omaa päätelmääni, ei faktaa. Sen vajottua alle 70 euroon, niin aloin etäisesti miettimään tätä yhtenä vaihtoehdoista. Kurssi jatkoi vielä tuostakin tippumista ja kiinnostus lisääntyi. Sitten taas lisää tutkisin ja kävin keskustelua muiden kanssa.
Kurssin valuminen pelottaa mua usein, mutta QT:ssa kuitenkin ne tärkeimmät pääosaset ovat edelleen kohdillaan enkä ainakaan itse näe tässä mitään erityisen suuria riskejä, vaikka koen tämän kuitenkin riskisenä osakkeena vs “keskiverto-osakkeet”, mutta tuumin tässä olevan isommat tuottomahdollisuudet kuin riskit… tuottoriskisuhde tuntuu siis kohtalaiselta.
Sori ja mukavaa viikonloppua kaikille quuttilaisille!
Lakaisin OST:n lopuilla rahoilla 400 kpl lisää Nordeaa @ 9.1 salkkuun ketjun nimen muuttamis… Eurostoxxiin siirtymisen kunniaksi. Nordean ostaminen näillä hinnoilla on kuin pistäisi rahaa pankkiin.