Harviat kokonaan ulos salkusta. Olisi pitänyt luottaa intuitioon ja keventää reippaammin eilen. Jälkiviisautta. Lyhyellä aikavälillä näen enemmän lasku-, kuin nousuvaraa kireän arvostuksen takia (mm. 2024e P/E 24). Hieno yhtiö ja hieno tulos -23, mutta nyt hetkeksi käteistä salkkuun ja pohtimaan mihin ne laittaisi takaisin. Toivon, että tästä lasketellaan hitusen, ja omistajaksi paluu olisi mahdollista.
Putoavaa puukkoa Fortumia @11,37. Eilen huutarissa tuli samaa lappua siis hintaan @11,57. Toissapäivältä on jäljellä vielä laput @11,67, joista olisi mukava päästä eroon ±0 katteella ja saada lapun painoa salkussa pienemmäksi. Jäädään ihmettelemään.
Palattu noin neljän vuoden tauon jälkeen minkä muunkaan kuin Fortumin omistajaksi. Nordea Investorin temppuilu on koko aamun yrittänyt estää minua tekemästä sitä. OsinkoPuolueen jäsenistö kuitenkin hankkii lisäosinkovirtaa vaikka läpi harmaan kiven.
Putoavien puukkojen puukkoa eli intrumia erä kyytiin, että saan keskihintaa alaspäin… Maanantaina lähti myös kyytiin Nordnet Ruotsi+Norja indeksiä ja maailma indeksiä.
Höyläsin 20 % Harviasta, kun lähti aamun paniikin jälkeen korjaamaan takaisin kohti 32 euroa. Oli jo eilen mietinnässä, mutta jäi hötkyilemättä. Edelleen hyvällä painolla top 5 omistuksissa ja mahdollisesti ostetaan alempaa takaisin, mutta jos ei niin ostokohteita on kyllä kiikarissa.
Fortumia sai näköjään aamuhuutokaupasta hintaan 11,29€ niin oli eilen laitettu 11,50€ toimeksianto totetunut sillä hintaa. Kelpaa.
Tietoa olen myynyt tällä viikolla ja laittanut niitä rahoja tähän Fortum lisäykseen ja Nordeaan myös.
Tuli ostettua asunto omaan ja puolison käyttöön, vaikka puoli vuotta sitten vannoin, että en enää ikinä sekaannu yhteenkään asuntoon tai taloyhtiöön. Pää ei vaan enää kestänyt tätä nykyistä järjestelyä ja vuokramarkkinoilta ei aktiivisesta etsinnästä huolimatta löytynyt mieluista (pieni oma piha, lähellä luontoa, sauna, kylppärissä ei muovimattoa ). Olkoon tämä siis sijoitus omaan hyvinvointiin ja parisuhteeseen, tällä hetkellä ainakin tuntuu, että tällä sijoituksella tulee olemaan korkea ROI.