Jostain käteistä saatava, joka mahdollistaisi sekoilun. Siispä:
Myynti:
eQ. Pienen pieni kevennys. Hinta tuskin karkaa välittömästi, joten mahdollisuus myöhemmin tankkailla lisää halutessaan. Ja jos raketoidaan, ollaan silti mukana salonkivaunussa.
Lindex. Tämä kevennys sattuu enemmän sydämeen, koska arvon purkautuminen on lähempänä kuin koskaan. Vielä on positio, joka 5% salkusta.
Kaikki tämä miksi? Jotta saan myös lipun arpajaisiin. En tunne kohdeyhtiötä tarpeeksi hyvin, se on mielestäni melko anteliaasti arvostettu ja tällaiset hetken mielijohdesijoitukset ovat yleensä kohdallani päätyneet joko nopeaan myyntiin tappiolla, tai sitten pitkään alamäki holdailuun. Katsotaan kumpaa nyt luvassa.
Osto:
Lifeline (/Canatun). Yhtiön tuote on mielenkiintoinen. Kasvu ollut hurjaa viimeiset vuodet, ja saman odotetaan jatkuvan. Tuotetta tarvitaan todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Luotan Lifelinen ammattilaisten arviointikykyyn arvonluonnista, ja minulla ei sinänsä ole syytä epäröidä, ettei siellä olisi taustatöitä tehty huolella. Varmasti melkoista vuoristorataa tulee kurssi olemaan, mutta pidetään nyt salkussa, jotta on motivaatiota lähteä tonkimaan enemmän.
Position koko sellainen, että nousussa kiva olla mukana ja laskussa ei itku tule, mutta suuressa kuvassa vaikutus salkkuun melko maltillinen (suuntaan tai toiseen).
Exit Lifeline Spac 11.40e. Keskihinta oli jotain 9.79e. Joten reilu 16% tuotto. Harmillisesti myöhästyin 11.90e tasosta joitain sekuntteja.
Suunnitelma oli myydä alkupompusta riippumatta mikä yhtiö sieltä löytyykään.
Parempi pysyä suunnitelmassa kun alkaa lennosta vaihtamaan.
Hyppäsin Lifeline Canatun kyytiin pienen tarkkailuposition kanssa. Mielenkiintoinen firma. Moni kaverini on siellä duunissa ja kasvu ei jää ainakaan heidän osaamisestaan kiinni.
Viime viikolla laitoin lapsen osinkotuotot Nordeaan.
100 kalmaria ulos 30,7€ kipale. Positio oli harmillisen pieni, mutta silti mukavat parisatkua 3 päivän pidolla. Kattellaan miten osake käyttäytyy, alkaako rahastojen myynnit pian vai ei.
SPDR MSCI USA Small Cap Value Weighted UCITS ETF
Amundi Stoxx Europe 600 - UCITS ETF
Xtrackers MSCI World Health Care UCITS ETF
Xtrackers NASDAQ 100 UCITS ETF
1000kpl intrumia ulos 33,69sek nöistä 5% tuotto. Otetaan uutta sisään alempa. Kk säästämisenä 1000€ maailmaindeksiä ja 500€ ruotsi indeksiä sekä 500€ norja indeksiä
Vähäiset Kalmarit myyty pienellä voitolla, niillä ostin muutaman ResMedin lapun.
Uskoisin että uniapnea-tuotteille on kysyntää tulevaisuudessa, myös omakohtaista kokemusta tuotteiden laadusta ja varaosien hinnasta.
Myynti: viikolla wärtsilää 130% voitolla. Nyt jäi jumimaan alle 20€ niin möin pois ja yritän keksiä yhtä hyvän llapun. Yleensä mulla menee 9/10 väärin.
Osto: Eos energy @1.84 . Toivotaan uutta wärtsilää.