Myin viikon vanhat Lockheed Martinit pois periaattesta tämän illan näytelmän jälkeen ja takia. Sijoittamisessa ei saisi olla tunteita, mutta rajansa kaikella. Toki usa osakkeita vielä jäi, mutta jostain se on aloitettava.
Puuiloa tankattu päivällä lisää, 9.92 €. Luottoa on lähestyvään raporttiin. Ja etenkin pitkään juoksuun.
Tankattu loppuviikosta Verveä upeaan osariin (40-42sek). Onhan sitä jo noustu, mutta vasta nyt alkavat skaalaedut puskemaan läpi ja se kuuluisa lätkämailan alku tulla näkyviin Salkun suurin, heti käteisen jälkeen
Tein myös reilun vähennyksen Better Collectiveen, n. 2/3 lapuista laitaan 115sek:n hintaan. Alkaa kasvun rajat tulemaan vastaan, ja vaikka kulukuurista voi vielä saada hetkittäistä myötätuulta, niin isossa kuvassa uskon trendin olevan alaspäin. Olen itse ollut rahapeli- ja teknologia-alalla viimeiset 20 vuotta, ja lisenssimarkkinoiden viime aikojen kehitys ei mielestäni tue (etenkään profit share -mallilla toimivaa) affi-bisnestä.
Käteisen osuus salkusta n. 60%, ja osakkeet tällä hetkellä vain Ruotsista ja Suomesta.
Op Amerikka indeksi rahasto myyty. Kuukausisäästäminen siirtyy johonkin järkevämmän mantereen rahastoon. Katsotaan joskus tulevaisuudessa uudestaan, josko Jenkit olisivat löytäneet jonkun muun höpönassun firman nokkamieheksi.
Omat Amerikan sijoitukset lähtee heti maanantaina. Enkä tule sellaisia enää tekemään. Rahaa tärkeämpää on rauha. Moraali ei salli sitä unohtaa.
Touhutonnilla lisätty Detukkaa, Detsiä eli DeeTeetä.
Detection Technology 64kpl @ 15,50€
Ostettu uutena positiona Applied Materials (AMAT). Profiilista linkki youtubeen.
Terexiä jenkeistä.
Valmistaa mm. Genie henkilönostimia, Terex kivenmurskaimia ja toimii jätteidenkäsittelyn alalla.
Osti myös vuonna 2022 konkurssiin menneen Suomalaisen ZenRobotics yhtiön, jonka mahdollista listaumista odoteltiin aikoinaan kieli pitkällä.
En ole häpeä kyllä osallistunut kuin veroeuroilla Ukrainan apuun. Nyt loistavasti ajoitettu kamppis sai avaamaan lompakon nyörejä vähän reilummin. Tukeva potti siis Ukrainalle. Itsekkäässä miehessä mieli kohosi heti.
Sinne meni. Pitäköön oranssi hullu tunkkinsa. Uudet ostokohteet on jo valittu. Infoan kun olen shoppaillut.
Viikonlopun miettimisen jälkeen päädyin maltillisesti keventämään USA:n ylipainoa salkusta. Puhtaan USA-rahaston lisäksi itsellä on pääpaino maailmarahastoissa, joten Usa-indeksistä maltillinen 7% kevennys.
Pyrin ajattelemaan sijoittamista rationaalisesti ja loogisesti, mutta täytyy myöntää, että jouduin aika paljon perustelemaan tätä myyntiä itselleni myös psyykkisillä asioilla ja jopa arvoilla - tätä en olisi voinut uskoa itseni edes sanovan ääneen, koska olen nähnyt itseni taloustieteen homo economicuksena.
Tästä tulee verovelkaa maksettavaksi aika kivasti, vaikka lohkaistu positio on pieni, koska ostot ajoittuneet juuri koronadippiin. Toisaalta myynnin myötä saan ehkä hieman mielenrauhaa, että jos tässä lähtee jenkkimarkkina dippaamaan niin sainpahan hieman cashattua pois omiani. Toisaalta taas jos markkina jatkaakin nousuaan niin olen tyytyväinen päätökseen, koska valtameren takana oleva päättäjä saa liikaa aikaan turbulenssia niin nukun yöni paremmin, jos kaikki rahat eivät ole riippuvaisia siitä, mitä sanoja sattuu tänään suusta tulemaan.
Oma:
Laitettu USA indeksit myyntiin. Oli noin 5% kokonais salkusta. Näitä on ostettu vuosien 2016-2022 välillä joten olivat hyvin plussalla. Parhaimmat melkein 3x ja kokonaisuudessaan noin 2,3x. Tästä johtuen täytynee loppuvuonna tehdä veromyyntejä ellei nyt kävisi niin että kurssit romahtaisi parin päivän säteellä. Kestää nimittäin oma aikansa että rahat tulee tilille sen hetken arvon perusteella. Näiden piti olla salkussa tapahtuu mitä tahansa, mutta nyt kuitenkin tein tällaisen riskien hallinta operaation. Maailmaindeksiä jätin vielä salkkuun (sekin käytännössä jenkki-indeksi).
Kids:
Lapsilta laitettu myyntiin myös USA-indeksiä/Maailma indeksiä alle tonnilla jotta verottaja ei pääse tunkemaan likaisia sormiaan tuottojen väliin. Loppu vuosi pitää istua käsien päällä.
Puolet viime viikolla ostetuista Saabeista pihalle @ 358,80 SEK. Puolustusalan uutiset ovat ilmeisesti heviä kamaa markkinoilla juuri tällä hetkellä.
Kaikki Spinnovat laitaan - en jaksa enää sen kanssa ja ostin niillä Nestettä, jolla on sentään jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä ja nousta tulevaisuudessa. Nämä olivat/ovat ainoat nyt AOT:llä, joten verotushyötyjähän näistä mahdollisista menetetyistä rahoista tulee…
Myyty Bittiumit pois kun vihdoin pääsin irtautumaan karvan verran plussalla. Viitisen vuotta sitten tehty sijoitus tuotti mahtavat 1,6% brutto. Alkuperäisestä, salkkuni kokoon nähden merkittävästä potista olin keventänyt 50% jo muutama vuosi sitten, nyt lähti loput 50%.
Bittiumin seuranta koko omistamisen aikana on ollut aikamoista tuskaa ja kun vihdoin joku näyttää saavan laivaa ohjattua oikeaan suuntaan niin kyseinen toimari saa potkut.
Päätökselleni viimeinen niitti oli jokin aika sitten näkemäni Bittium-myyntiesitys ulkomaalaisille potentiaalisille asiakkaille jossa keskityttiin firman perustamisvuoteen, henkilöstömäärään, liikevaihtoon ja kotipaikkaan. Itse olisin ajatellut että paremmin myyntiä saa jos kertoo tuoteportfolion, miksi tuotteet ovat erinomaisia ja mitä niillä saavuttaa ja mainitsee vaikka muutaman asiakasreferenssin. Esittäjä ei ollut mikään kesäduunari vaan ylemmästä johdosta. Mutta jokainen firma puuhastelee omalla tyylillään.
Toivon kuitenkin Bittiumille ja sen kanssa jatkaville osakkeenomistajille menestystä.
P.S. @Sijoittaja-alokas Tän voi linkata Bitti-ketjuun jos sisältö vaikuttaa relevantilta myös sinne.
Tammiralli osakkeita myytiin:
- Verkkis osto @1,56 → myynti @2,16
- Kempower osto @11,08 → myynti @13,58
Ehkä hieman hätäiset myynnit, mutta Tammikuu on jo takanapäin ja ihan hyvä pienentää hieman kaupankäynti lainaa, jos/kun markkinoilla alkaa taas rytistä.
Vervet takas salkkuun, kun niin pahalta tuntu viikonlopun yli olla ilman ja maanantai palkitsi avokätisin alennuksin. Tällä kertaa vain puolikas positio näin alkulappusiksi
Enentoa lisää 110 kpl. Enento salkuin isoin omistus huimalla 43% painolla. Hallituksen uusi puheenjohtaja Veli-Matti Mattila nappas 50 000 osaketta heti joten hyvältä näyttää. Pääomistaja Otava myös tankkaa jatkuvasti.
Riskin pienentämistä. Pitkin hampain myyty eläkesalkun USA/tekno-painotteisia rahastoja pois. Ristiriitaiset tunteet
Paskimmat päätökset olen aina tehnyt myymällä väärään aikaan. Tällä kertaa ostin mielenrauhaa. Ehkä.
Componentalla pienet veivaukset joista n. 50e voittoa. Napataan Fortumia takaisin hieman kyytiin alta 15 euron.
O: Fortum 50 kpl (14,945 €)