Ostin/myin juuri äsken (Osa 7)

Pienesti mukaan taas, Serstech 0,850 näyttää lasku taittuneen. Huolimatta siitä että osake on aika rapsakasti rallatellut alaspäin, olen onnistunut tuurilla ostamaan ja myymään tätä voitolla. Kolmas kerta toden sanoo :thinking:

3 tykkäystä

Olen sen verran kyyninen kaikille riittävän vihreän halvan energian tulevaisuuden suhteen (vaikka se olisi mahdollista, ei siitä tulisi kaikille halpaa), että lisäsin Fortumin säätövoimaa ja vaikeasti rakennettavia kriittisiä infrapömpeleitä koko kansan säätämisen ilosta.

Olen kuitenkin sen verran optimisti, että ei se toteuttamisen yrittämistä estä. Hyvä tästä vielä tulee. :smiley:

Oli viimein aikaa aloittaa myös roastin katselu. Ymmärrän paremmin miksi toimaria ei ole laitettu Uniper-säätöjen jälkeen vaihtoon. Itsellä ei halu, kantti ja luonne riittäisi antaa Vernerin hiillostaessa kameran edessä rimjobia koko valtiolle menneistä nykyisiin päättäjiin. Tämä oli siis vain analogia, eli kielikuva siitä miten vaikeassa raossa geopoliittisista syistä tapauksessa pitää toimia. Ei ole varmasti helppoa kehua kaikkia joiden myötävaikutuksesta itselle jää helposti paha maku suuhun tekee mitä vaan.

Disclaimer: Omistan varaavan takan, jolla poltan Suomen metsiä.

14 tykkäystä

Ostin lisää metaa eilen. Uskon että meta voi olla jopa maailman suurin yritys 10 vuoden päästä ja tykkään paljon tästä uudesta Zuckista.

5 tykkäystä

Lisää pelimerkkejä markkinoille; Ostettu Nestettä 52kpl @16,67.

20 tykkäystä

Laitoin aamulla pilkin, johon tarttui Nestettä 50 kpl @16,49.

19 tykkäystä

Täälläkin napattu paskalaitosta dipistä pikkulisäys.

18 tykkäystä

Peesattu Buffettia.
Puolet päätöksestä tehtiin silmät kiinni ja toisen puolen hoiti sopuliaivot.

Avaus
Occidental Petroleum (OXY) ~4,4%

Nesteelle kaveri salkkuun…

6 tykkäystä

Ja shortsit kiinni n. 100-150 pistettä alempana :ok_hand::money_mouth_face:

5 tykkäystä

Ostin smart eyee hippasen lisää tuossa 68sek. Siinä siis syy laskuun.

18 tykkäystä

Aloituserä fyysistä hopeaa 28€/oz spottihintaan :slight_smile: olen bullero hopean hinnankehitykselle seuraavan 10 vuoden aikana ja toimii samalla hyvänä hajautuksena

7 tykkäystä

Nestettä lisää 16.34€ ja Metsäboard avaus 7.76€. Jälkimmäinen tuli hutiloitua liian aikaisin, mutta ei tuo nyt paha hinta.

15 tykkäystä

Sipaisu Nordeaa lisää hintaan 10,37. Maksaahan toi edes osinkoa.

22 tykkäystä

Ostettu Stocktoberfest kunniaksi pieni possa Nvidian tappajaa eli IONQ @8.36

6 tykkäystä

Vaihteeksi pieni satsi Lapwallia @3,20€, keskihintaa ylös.

10 tykkäystä

Myyty loput Neonodet. Tarkoitus oli pitää vielä mut otetaan pikku tappio ja ostellaan muita punertavia osakkeita :money_mouth_face:

2 tykkäystä

Lisätty Nordeaa 250kpl hintaan 10,375€.
Näitä on nyt 1250 kappaletta keskihinnalla 10,66€. Saavat jäädä salkkuun osinkoja keräämään.

27 tykkäystä

Maltillinen lisäys Celsius @30.90. Maistuu maistuu

4 tykkäystä

Ostin pienen siivun salkkuun Applied Materialsia. Tarkoitus olisi ostella jatkossa lisää megatrendeille altistuvia laatuyhtiöitä. Valuaatio oli sen verran kohtuullinen että päädyin sipaisemaan mielenkiintoposition.

3 tykkäystä

Avaus:

iShares MSCI India UCITS ETF

Intian osakemarkkina kiinnostaa. Samoin aikeenani on lisätä rahastojen ja ETF:ien osuutta salkussa. Intia salkussa nyt 6% painolla. Luottoa on siihen että pitkällä tähtäimellä sijoitus on kannattava. Lisäilen joskus Intian osuutta, toivottavasti halvemmalla!

7 tykkäystä

Tämä oli Tammikuussa 2023. Aika on tuntunut aivan mahdottoman pitkältä mutta loppupeleissä isossa kuvassa niin eihän tästä ole kuin puolitoista vuotta.

Kas niin:
→ Baba :wave: @ 110
:moneybag: 4 me

8 tykkäystä