Viikonlopun aikana tech-veljille ja Palantir sijoittajille tarjoiltiin herkkua New York Timesin laajan jutun myötä Dr. Alex Karpista ja Joe Roganin maailman suosituimman podcastin myötä, missä vieraana oli Peter Thiel.
Ja mitä liittyminen S&P500:een sitten tarkoittaa tästä eteenpäin. Instituutiot lisäävät ostojaan, mm. indeksirahastot. Ajattelen niin, että jos Palantirin liiketoiminta rullaa hyvin eteenpäin, kuten vahvasti uskon, niin tämä asia lisää pienen preemion osakkeen arvostukseen. Mutta, meillä on kaksi toisenlaista S&P500 tapausta, Supermicro (liittyi S&P500 3/2024) ja CrowdStrike (liittyi 6/2024). Supermicroon iski shorttirapsa ja sen perään yhtiö ilmoitti siirtävänsä vuosikertomuksensa julkistamista hamaan tulevaisuuteen , ns. 10-K raportti on siis julkistamatta ja myöhässä. Ja CrowdStrike sai aikaiseksi blue screenit miljooniin pöytäkoneisiin ja läppäreihin heinäkuussa. Eli jos yhtiö sössii pahasti iskee myyntipaine instikoiden suunnasta kahta kauheammin.
Palantir yhtiönä ei ole eilisen teeren poika. Se on 21 vuotta kehittänyt tekoälyratkaisujaan, eikä ole siis vuoden 2022 jälkeisen LLM buumin tuote. Minusta Palantirin vallihauta on jopa isompi kuin Nvidian. Nämä oli ehkä ne kuuluiset viimeiset sanat…summa summarum Palantir kuuluu indeksiin ja tulee voimaan siellä hyvin.
Alex Karpin mietteitä SP500 inkluusiosta. Hän ei ole ihan tavanomaisimpia toimitusjohtaijia, hyvä niin Hänestä kyllä paistaa omistautuminen asialleen ja yhtiölle. Yksi niistä syistä miksi voi olla turvallisin mielin mukana yhtiön kyydissä.
Niin on ja Karp muistaa hyvin usein mainita “retail investors” eli omalla rahalla yhtiöön sijoittaneet, jotka itse asiassa kannattelivat yhtiötä sen ajan, kunnes nettotulos kääntyi positiiviseksi, sitten instikat tulivat ja lopulta niiden määrä/osuus riitti S&P komitealle ja saatiin S&P500 nosto. Eli Palantir on kyllä periamerikkalainen kansanosake.
Palantir tekee yhteistyötä Nebraska Medicinen kanssa. Nyt he ovat yhdessä nopeuttaneet potilaiden kotiutusprosessia ja sairaala tehostaa ja automatisoi reklamaatioprosessejaan. Yhteistyö on sujunut hyvin ja Palantir ja kyseinen sairaala etenevät seuraaville alueille: Palantir will continue to work with Nebraska Medicine by providing AI software to help orchestrate patient flow, nurse allocation, clinical supplies management and revenue cycle optimization. Eli nyt mennään sitten toiminnan hallinnan ja johtamisen ytimiin - potilasvirtojen optimointiin, resurssien hallintaan ja sairaalatarvikkeiden hallintaan. Eli nyt ollaan sote-prosessien ytimissä. Toivottavasti Palantir saa monistettua näitä ratkaisuja tehokkaasti USA:n sairaalaverkkoon. Näillä osa-alueilla on triljoonamarkkinat toiminnan tehostamisessa, USA:ssa ja globaalisti.
Palantirillahan on jo ennestään vankka jalansija terveydenhuollossa paitsi jenkeissä esim. Cleveland Clinic -kumppanuuden kautta, myös brittien julkisessa terveydenhuollossa (NHS). Muistaakseni Karp on sanonut, että Palantirin tuotteita käytetään jo noin 20 prosentissa jenkkien sairaaloista*. Eli tämä uusin diili on jo tuota ratkaisujen monistamista, josta puhuit!
Edit: muistin väärin, “Palantir powers 20% of hospital beds in the US”.
Palantirin kasvu on ollut hieman nopeampaa, mutta sen kannattavuus on ollut heikompi. ServiceNow on vastaavasti kasvanut tasaisemmin ja on huomattavasti kannattavampi.
Miljardööri Ken Griffinin sijoitusrahasto Citadel on myynyt suuren osan (noin 79 prosenttia) Nvidia-osakkeistaan ja ostanut sen sijaan yli 5 miljoonaa Palantir-yhtiön osaketta.
Mitäs sanoo ryhmämme @Ontologi oheisesta videosta, jos ehdit katsoa. Video kytkeytyy hyvin Palantiriin, koska puhuja pohtii puhtaan kielimallin ja Palantir käyttämän ontologian eroja. Video on pienimuotoinen kurssi ontologiaan, ehkä, ainakin itse koen ymmärtäväni Palantirista ja ontologiasta enemmän kuin ennen videon katsomista. On tämä AI genre aika vaikeasti hahmotettavaa; tai asiaan on monta kulmaa. Tais olla eilen, kun kuuntelin Nvidian Jensenin tuoretta videota jossain energiayhdistyksen tapahtumassa ja Jensen kertoi kuinka AI mallien koulutus on hyvää alustaa ylijäämäenergialle, eli enää ei ylijäämäenergiaa kannata ohjata valuutan louhimiseen vaan datan murskaamiseen eli kielimallien harjoittamiseen. Mutta minusta toi edellinen mitä sanoin on vähän teoreettisen tuntuista. Palantirin ontologiset mallit ovat lopulta maanläheisempää asiaa, koska ontologia tutkii fyysisten asioiden ja kappaleiden suhteita, ja siitähän elävään elämään suunnatuissa AI ratkaisuissa on kyse. Minusta siis ontologian kautta päästään vähemmällä energialla lopputuloksiin kuin vain maailman tekstejä lukemalla (kielimallit). Siis koska ontologiassa on asioita jo valmiiksi kuvattuna niiden todellisilla ominaisuuksilla, eikä jo tiedettyjä asioita tarvitse keksiä kielimallien kautta. Siis se mikä jo suoraan tiedetään, se annetaan inputtina vaikkapa Palantirin AIP malliin. No niin, edellä oli maallikon pohdintaa. Nvidian menestys jatkuu, koska se tuottaa ohjelmisto- ja siruinfraa, jota myös Palantirin ontologiapohjaiset mallit käyttää. Ja Palantirin AI lähestymiskulma tuntuu hyvinkin ymmärrettävältä, vaikka sana ontologia on ollut itselleni vieras termi. Niin, ja lopuksi, jos OpenAI menee pörssiin, niin en vaihda Palantiriani siihen, jotenkin perustelin asian jo tässä kirjoituksessani.
Erinomainen video, joka kiteyttää mielestäni hyvin, mikä on Palantirin merkittävin moat muihin tekoälypelureihin verrattuna. Ontologia on se secret sauce, tapa kuvata yrityksen tai organisaation “substantiiveja ja verbejä” sekä niiden välistä suhdetta. Uskon, että ilman tällaista semanttista kerrosta kielimalleista voi olla vaikea tiristää lisäarvoa yritysmaailmassa, ja nähdäkseni Palantirin teknologia on selkeästi tehokkain ja pisimmälle kehitetty tällä saralla. Ilman ontologiaa kielimallit uhkaavat jäädä chat-apurin tasolle tai tiedonhaun ja sisällöntuotannon apuvälineeksi, mistä ne suoriutuvat jo nykytasolla mielestäni hyvin.
Kuten videolla todettiin, todennäköisyyksiin pohjautuvilta kielimalleilta puuttuu syvällisempi ymmärrys todellisesta maailmasta. Kun kielimalli yhdistetään yrityksen ontologiaan (Foundryn ja AIP:n avulla), ontologia antaa mallille raamit, joiden rajoissa toimia. Tämä puolestaan mm. ehkäisee hallusinointia, mikä on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää skenaarioissa, joissa virheisiin ei ole varaa. On myös oleellista huomata, ettei ontologia ole pelkkä tapa kuvata maailmaa tai esittää tietoa, vaan työkalu päätösten tekemiseen ja implementointiin.
Lopuksi, olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että tekoälygenren ymmärtäminen on aikamoinen haaste. Nimimerkistäni huolimatta en suinkaan väitä olevani aiheen asiantuntija; olen lukenut yliopistossa pitkänä sivuaineena filosofiaa ja keskittynyt tietoteoriaan ja metafysiikkaan, joten terminä ontologia oli itselleni jo ennestään tuttu, mutta tietojenkäsittelytieteissä termiä käytetään hieman eri merkityksessä. Abstraktiotaso on korkea, enkä missään nimessä väitä ymmärtäväni kaikkia vivahteita ja käyttötarkoituksia. Omakin ymmärrykseni kasvaa sitä mukaa, kun luen ja opin aiheesta lisää. Voi myös hyvin olla, että nykyisessä käsityksessänikin on virheitä.
Sen verran kuitenkin luulen ymmärtäväni, että mitään vastaavaa ei muilla firmoilla ole tarjota.
Mielenkiintoisena sivujuonteena Palantirin teknologiaa käytetään Ukrainan sodassa maalien tunnistamiseen tykistön apuna. Sota kiihdyttää usein innovaatioita ja voi olla, että autonomiset droonit tulevat yhä enemmän käyttöön maalien tunnistamisessa ja tuhoamisessa Palantirin mahdollistaman softan avittamana. Tätä teknologiaa hyväksi käyttämällä Ukraina voi saada ratkaisevan strategisen yliotteen.
Palantir on tukenut Ukrainaa sodan alusta saakka, ja Karp oli ensimmäinen länsimainen toimari, joka vieraili henkilökohtaisesti maassa muutama kuukausi sodan alkamisen jälkeen. Palantirin ratkaisut ovat siis olleet kovassa käytössä jo sodan alusta alkaen, enkä tiedä, onko uutta läpimurtoa odotettavissa. Sen perusteella, mitä olen aiheesta lukenut, sota olisi kuitenkin voinut sujua alusta alkaen paljon huonommin ilman Palantiria.
Yritys tekee myös muunlaista yhteistyötä Ukrainan kanssa esim. miinanraivauksen ja sotarikosten tutkinnan parissa. Jonkinlaista yhteistyötä on kaavailtu myös liittyen maan jälleenrakennukseen, mutta tästä en muista lonkalta tarkempia speksejä.