Palantirin ja Naton yhteistyö on iso juttu. Näin Palantir astuu Eurooppaan. Tuskin euroopplalaisilta yrityksiltä jää huomaamatta, että heidän kotimaansa puolustukseen käytetään eri toimialoille taipuvaa Palantirin softaa. Tässä yksi syy Palantirin kovaan arvostukseen. Itse ajttelen niin, että Palantir on myös turvasatama kriisiaikoja vasten, itse tykkään Palantirista enemmän kuin kultaharkosta.
Amit Kukreja sai haastatteluun Louis Mosleyn (Palantir’s Executive Vice President of UK & Europe).
Minusta nämä epäviralliset haastattelut ovat hyviä, koska niistä löytää uusia kulmia virallisten sijoittajapuheluiden lisäksi. Seuraavassa on minun ajatuksia keskustelun pohjalta. Uutena tietona minulle oli se, että Lontoo on Palantirille tärkeä tuotekehityskeskus; Louisin mukaan Lontoon alueella on erittäin korkeatasoista teknistä osaamista. Ja Lontoo oli pitkään Palantirin isoin toimisto, vasta parin viimevuoden aikana New York on mennyt ohi. Louis eurooppalaisena on huolissaan siitä, että Eurooppa ei investoi AI:hin. Louis kertoi, että taannoin Palantirin eurooppalaiset asiakkaat, kuten BP, Airbus ja BMW, investoivat kasvu-uralla Palantiriin. Tällä hetkellä tilanne on se, että USA:ssa investoidaan AI:hin 50% kasvu-uralla ja Euroopassa ollaan pudottu alle 10% uralle. Lousin mukaan EU:n regulaatiointo ei ainakaan edistä Euroopan ”heikkenevää” tilannetta.
Louis kertoi Iso-Britannian kansallisen terveyssysteemin eli NHS:n ja Palantirin yhteistyöstä. NHS on kuten Suomen julkinen terveydenhuolto. Palantir voitti NHS:n IT-kilpailun 2023 ja nyt Palantir rakentaa NHS:lle datapohjaista kokonaiskuvaa koko terveydenhuollon järjestelmästä. Toinen mainittu hanke oli poliisien tietojärjestelmähanke, joka nopeuttaa poliisitehtävien käsittelyä 95%. Louis totesi, että Englantiin tehdyt ratkaisut voidaan toteuttaa minnepäin maailmaa tahansa. Eli markkina-alue on koko maailma. Jos ja kun Palantir on terveydenhuollossa dataa analysoiva ja toimintaa ohjaava järjestelmä, jota ei kuitenkaan käytetä diagnoosien kirjaamisen (se tehdään potilastietojärjestelmään), niin ohjelmiston skaalaedut ovat ulosmitattavissa paljon paremmin kuin potilastietojärjestelmien osalta, jotka pitää räätälöidä kunkin maan lainsäädäntöön. Ja Louis mainitse sen, että Britannian puolustusvoimat auttaa Itämeren maita tunnistamaan sabotaaseja aikojat laivat, tässä käytetään Palantirin softaa.
Palantirin softa ja taustalla oleva data-arkkitehtuuri vaikuttaa siis olevan hyvin mietitty. Ollaanko Palantirin osalta siis uuden ohjelmistoinnovaation lähteellä? Numerot sellaisesta antavat viitettä:
SAP markkina-arvo 300 mrd $ / 109 000 työntekijää
Palantir markkina-arvo 200 mrd $ / 4 000 työntekijää
SAP on auttanut maailmaa globalisoitumaan ja pitämään tilaus-toimitus-laskutusketjut järjestyksessä. Mitä uutta Palantir sitten tuo vaikkapa SAP:iin verrattuna? Minä ymmärrän asian niin, että SAP:ssa on omat palikat kutakin kokonaisuutta varten, esim. tilaus-toimitus mokkula, talous mokkula, HR mokkula, projektimokkula, ostomokkula, myyntimokkula jne. SAP:n rakenne heijastaa perinteellistä yrityksen rakennetta, jossa kukin osasto hoitaa tietyn homman. Osastojen välinen dynamiikka on reaktiivista, eli jos talousosasto havaitsee kassan hupenevan liikaa, niin soitetaan myyntiin, sitten tilaus-toimitus yksiköön jne. Ja tehdään korjaussarjoja ja asiat selviävät.
Itse arvelen, että Palantirin ”uutuusarvo” piilee siinä, että sanan ontologia takana on ohjelmoijille tuttu object-oriented-programming eli olio-ohjelmointi ja pitkäjänteinen (20 v.) tekoälyn käyttö ja sen käytössä tapahtuva jatkuva kehittyminen. Palantir on pitkäjänteisellä työllä kehitellyt ohjelmistoratkaisun, joka on joustava. Ts. sen käyttö ei rajoitu pelkästään ennalta määriteltyihin tilanteisiin, vaan ohjelmistoon voidaan määritellä ERP-maailmaa helpommin asiakasyrityksen sen hetkinen ”tilanne” ja erilaisia tilanne skenaarioita voidaan simuloida kattavasti ja hyvin monipuolisesti, SAP:iin verrattuna hyvin joustavasti. En lainkaan tarkoita tässä sitä, että SAP olisi jotenkin heikko; mutta johonkin vastapalloon Palantiria piti nyt verrata.
Palantir ja Google yhdistävät voimansa tuodakseen FedStart-alustan Google Cloudiin.
Yhteistyö vahvistaa Palantirin asemaa Yhdysvaltain julkishallinnon teknologiakumppanina ja mahdollistaa pienemmille ohjelmistoyrityksille helpomman pääsyn hallitusmarkkinoille, lisäksi ratkaisu hyödyntää Googlen infrastruktuuria ja Palantirin vaativat turvallisuusvaatimukset täyttävää teknologiaa.
https://x.com/amitisinvesting/status/1915080112220893299