Palantir - Creating the world’s best user experience for working with data

Ei kovin hyvä peruste sijoittamiselle, jos aiot lukita ostoksen muutamaksi vuodeksi. Yhtiöltä, jonka toimitusjohtaja on pörssiin tultaessa kommentoinut, että on mahdollista, ettei yhtiö tule koskaan tekemään positiivista tulosta (en tiedä, oliko tosissaan, mutta yleensä tuollaista ei heitellä turhan päiten).

Kurssikehitys on putoava puukko, vaikkakin sen tukena on se, että aikaisemmin on oltu alempanakin, joten jonkinlaisia tukitasoja voidaan katsoa olevan. Mutta kun ne liittyy IPO:on ja sen jälkeiseen nousuun, niiden arvo on pienehkö.

Itsekin olen seurannut ja jossain vaiheessa mietin pitkään salkkuun ostamista, mutta ei ajatustakaan, ennenkuin jotain suunnan vaihtamiseksi tapahtuu.

6 tykkäystä

Osari ei ollut kovinkaan hyvä, kurssi nousi käytännössä vain koska PLTR ilmoitti ottavansa jatkossa maksuja vastaan myös kryptoina. Tästä voi jokainen tehdä omat päätelmät.

Palantirin “ongelma” on siinä, että tulosta vesittää Stock based compensation eli suurin osa voitoista valuu työntekijöiden taskuun. Sinänsä kannatettava ajatus, mutta kun nämä osakkeet lasketaan markkinoille ja muunnetaan rahaksi, niin ei se välttämättä ole kurssille hyväksi. Johto ainakin laittoi palamaan jo Q1 aikana ja keräsi muhkeat miljoonien voitot heti edellisen osarin jälkeen.

Voittoa ja siitä jaettavia osinkoja ei todennäköisesti ole luvassa koskaan. Trendi alas muun markkinan mukana. Itse myin pottini $42 tasolla ja palaan omistajaksi ehkä kun lasketaan alle 15.

3 tykkäystä

…joskus ihmettelen mitä Palantir pörssissä ylipäätänsä tekee. Liiketoiminta tuntuu olevan enemmän amerikan sisäpolitiikkaan kuin talouteen (“mistä saa parhaan tuoton omistajille”) sidottua.

Sijoitin PLTR osakkeisiin aiemmin, mutta putosin kelkasta sittemmin (vaikka Double Click presentaatiot tuli kateltua ihan mielenkiinnosta). Palantir CEO’s Billion-Dollar Payday Is Hardly Worth It kaltaiset uutiset eivät liiemmin kannusta sijoittamaan firmaan. :frowning:
Tykkään tuotteesta, mut mitä lueskelin työntekijöiden kommentteja Quorasta niin heidän managementin kulttuuri on yhtä sotkua.

8 tykkäystä

Uutta sopparia pukkaa jälleen. :+1:

https://www.investors.com/news/technology/palantir-stock-company-wins-faa-contract-to-oversee-boeing-737-max-fleet-return/?src=A00220

Partnerisopimus DataRobotin kanssa. :+1:

1 tykkäys

mukava juna tämä on ollut vaikka täällä tyrmätäänkin.
Itse en ihan +40% nousuja odottanut 1.5 kuukauteen vaikka luottoa olikin. Tämä piti olla pitkään salkkuun, mutta ollaanko noustu jo liikaa?

2 tykkäystä

Kaikki tietysti tekee omat päätökset yritysten kehityksestä ja tulevaisuudesta, mutta tässä ihan hyvä tuore artikkeli firmasta.

Muutama poiminta:

  • Palantir is a leading beneficiary from the big data boom in the years ahead.

  • The company has a compelling business model and solid competitive strengths.

  • Strong revenue growth plus solid profitability are key drivers of financial performance for investors.

  • Palantir is barely getting started in terms of capitalizing on its long-term growth opportunities.

  • Valuation is demanding, but Palantir has enough long-term growth potential and fundamental momentum to deliver attractive returns from current price levels.

6 tykkäystä

Heh, aika out-of-the-box. Palantir sijoittanut 100+ miljoonaa USD kahdeksaan eri SPACiin:

Ja jokaisen kanssa on tarkoitus samalla rapustaa jonkinlaista yhteistyötä Palantirin softien parissa eli siis SPAC käyttäisi Palantirin softia omiin juttuihinsa.

4 tykkäystä

https://finance.yahoo.com/news/palantir-reports-49-revenue-growth-110000061.html

Palantirin toisen kvartaalin tulos. Ihan kivaa kasvua ainakin

7 tykkäystä

Palantir teki siis Efectet ja hehkuttelee raportissaan vain prosentteja, kasvava tappio on jotenkin unohtunut uutisista.

Q1 - Net Loss $(123,474)

Q2 - Net Loss $(138,580)

Liikevaihdon kasvukin on ilmeisesti hidastumassa vaikkakin vuoden takaiseen kvartaaliin verrattuna kasvu kovaa.
Q1 Revenue - 341,234
Q2 Revenue - 375,642

Hieman ihmetyttää myös tuo pieni Cash Flow from Operations , joka huomattavasti ensimmäistä kvartaalia pienempi.

Q1 - Cash flow from operations of $117 million
Q2 - Cash flow from operations of $23 million

2 tykkäystä

Hih, Palantir vahvistaa holvejaan ihan kirjaimellisesti:

https://finance.yahoo.com/news/palantir-buys-gold-bars-hedge-175654233.html

2 tykkäystä

Asanalta Q2

" Asana a net loss of $68.4 million, or 40 cents a share, compared with a net loss of $41.1 million, or 54 cents a share, in the year-ago quarter. The company’s adjusted net loss was $39.8 million, or 23 cents a share.

Revenue shot up 72% to $89.5 million from $52 million a year ago."

Markkinoille näyttää kelpaavan, 90$ meni juuri rikki.

Hyshysss… Palantirin “salaiset asiakkaat” :smile:

Ylläolevasta linkistä ladattu PDF (Dossier of Palantir, Christmas Edition):

DOPCE.pdf (112,7 Kt)

https://finance.yahoo.com/m/d948db40-f7e8-3a08-bc08-198d0d019945/palantir-to-expand-to-south.html

Hyundain kanssa yhteistyötä

1 tykkäys

Pitkään olen ihmetellyt miksi monet sijoittajat ja gurut (Puru) on innoissaan Palantirista. Ite olen lokeroinut sen ajatuksella: kuten Snowflake mutta valtiolle. Ja jos myy jotain valtiolle se luultavasti on sutta ja sekundaa. Tämän lisäksi firman virallinen kuvaus on ympäripyöreä “Palantir Technologies Inc. builds software that helps organizations to integrate their data, decisions, and operations at scale…”. Näistä syistä en ole aiemmin jaksanut tätä tarkemmin selvittää.

Eilen oli löytynyt uusia voimia ja lähdin tämän mysteeriin pariin. Mun firmaan tutustuminen lähtee siitä, että haluan ymmärtää mitä firma tekee. Eli YouTube käytiin ja etsimää tuotedemoa. Ekan 10minan jälkeen en tajunnut mitään. Horistiin kovasti jostain ontologiasta ja sitten oli geneeristä bisness jargonia tiedon jakamisesta organisaation sisällä: resilence, adaptability, jaada, jaada, jaada. Tässä kohtaan meinasin jo antautua.

Tuli sieltä onneksi konkreettisia käyttötapauksia niin pääsin vähän jyvälle.

  1. Tässä AI:n viemisestä tuotantoon (timestampilla) Palantir Demo Day Video | Full PLTR Video - YouTube
  2. Tässä sotimisen demo Palantir Gotham for Defense Decision Making - YouTube
  3. Reddit kirjoitus siitä miten he käyttävät Palantiria lentofirmassa. Tai siis Skywise joka on rakennettu Palantirin päälle https://www.reddit.com/r/PLTR/comments/llm1yi/pltr_foundry_my_user_experience_skywise/

Noitten jälkeen olin hiukan kartalla. Palantirilla on hyviä referenssejä sotimisen / tiedustelun puolelta. Yritysten toiminta voidaan myös mieltää sodaksi. Toki on enemmän rajoitteita kuin oikeassa sodassa. Eli jos Palantir toimii sotaan se toiminee myös liiketoimintaan.

Mun kymmenen sekunnin selitys firman tuotteesta: Maailma on sotkuinen paikka. Usein tieto on siellä täällä: sähköpostit, erpit, asiakaspalautteen ticketit, kilpailijan tarjoukset, valokuvat tehdaslinjan hajonneista osista. Palantir on tapa tuoda tuo tieto yhteen paikkaan ja käyttää sitä.

Joku tossa yllä mainitsi, että Palantirin tuotteen käyttämiseen tarvitsee väitöskirjan. Vilkaisin Linkkarin puolella avoimia työpaikkoja ja siellä useita paikkoja otsikolla ”Forward Deployed Software Engineer (FDSE). FDSEs deploy ground breaking technical solutions to solve our customers’ hardest problems. Projects often start with a nebulous question like “Why are we losing customers?” or “How can we more effectively identify instances of money laundering?” FDSEs lead the way in developing a solution, from high-level system design and prototyping to application development and data integration. As an FDSE, you leverage everything around you: Palantir products, open source technologies , and anything you and your team can build to drive real impact”. Tuote ei todellakaan ole mikään appstoresta ladattava appi joka on ”Up ’n Running” 30sekunnissa. Hyvä jos 30 päivässä. Suomessa ei tohon rooliin vielä haettu tekijöitä, mutta Ruotsin puolelta tota paikkaa jo löytyi.

Plussat ja miinukset tuotteelle
Plussa: Huikea tuote. Jos tekee edes puolet mitä lupaa on sillä mahdollisuus parantaa lähes minkä tahansa organisaation toiminttaa. Twitterissä oltiin vahvasti sitä mieltä ettei tälle ole kilpailijaa ja saattavat olla oikeassa. Itse näkisin että Snowflake / Tableau / Alteryx voisi olla kilpailijoita, mutta en ole perehtynyt kovin tarkasti. https://twitter.com/iamtomnash/status/1511912037449936898

Miinus: Tuotteen roll out ei ole piece of nakki. Tätä taustaa vasten yhteistyö konsulttien kanssa on todella tärkeää. Näin Palantir saisi FDSE kaverit heitettyä Accenturen ja muiden konsulttien harmiksi ja voisi keskittyä tuotteen parantamiseen. Tähän suuntaan ollaan myös liikkumassa: Medium

Miinus: Tuotteen kommunikointia vaikuttaa epäonnistuneelta. Videoissa ja muissa matskuissa pitäisi unohtaa ontologia horinat ja keskittyä näyttämään mitä tuote tekee.

Disclaimer: Selvityksen jälkeen otin position. Tämä siitä huolimatta että tuotteen roll-out kallis ja fedi uhkaa niistää korot tappiin.

16 tykkäystä

Otin itsekin avausposition vihdoin tammikuussa kurssin laskettua 15-16$ tasolle ja siitä lähtien pikku hiljaa tankkaillut.

Arvostus ei mielestäni päätä huimaa näillä lähtötiedoilla: GAAP gross margin 80% Q4/2021 (78% FY 2021) ja ohjeistus väh. 30% kasvua vuoteen 2025 asti.

Tämän vuoden ohjeistus: adjusted profit margin 27% ja kasvua siis tuo 30%. Tästä saadaan tämän vuoden ohjeistusluvuilla p/e kertoimeksi n. 48 (siis p/e, ei p/s, käsittämättömän viime vuoden jälkeen p/e voi olla osalle sijoittajista ihan tuntematon käsite :sweat_smile:).

5 tykkäystä

Huh, en muista olleeni näin bullish minkään lapun suhteen ehkä koskaan. Tekisi mieli mennä all-in ja lainata vielä päälle. Tällä viikolla useita iltoja meni videoita katsellessa ja eri foorumeita lukiessa. Tai ehkä olen oikeasti bullish vain tuotteen ja toimitusjohtajan suhteen ja toivon että osake seuraa näitä.

Toimarista (Alex Karp) haastattelua vuosien takaa ja Forbesin artikkeli . Visionäärinä samaa tasoa kuin Steve Jobs tai Elon Musk. Ei siis mikään avg toimari kuten Mark Zuckerberg jonka Lex Friedman haastattelu jätti hyvin keskinkertaisen kuvan.

Tuote. Ilman IT osaamista tämä haastattelu voi jäädä etäiseksi, mutta siinä vaiheessa kun 40-50v ”battle tested” koodari kuten CodeStrap on näin innostunut jostain ei tuote voi olla ihan huttua. Ylipäätään YouTubeen näyttää muodustuvan Palantir ”uskovaisten” yhteisö, joka vertautuu Teslaan. Tämä ei ole huono asia.

Uskomattoman oloisia tuoteita. Apollo jonka avulla hallitaan ja päivitetään satelliittien koneoppimisalgoja maan pinnalta. Ja jos Apollo toimii satelliittien kanssa miksi ei toimisi kaikkien IoT tuotteiden kanssa. HyperAuto jolla imuroidaan datat ERPeista ja CRMistä, tehdään datasta analyysiä ja kirsikkana kakun päälle kirjoitetaan takaisin sinne ERPiin. SAP konsulttien työnkuvaan voi olla tulossa muutoksia.

Myyntiosastoa on lähdetty agressiivisesti kasvattamaan ja lyhyellä tähtäimellä (Q1) tämä voi jopa syödä tulosta. Eli on mahdollista että kurssi Fedin samalla kurittaessa laskee. Toisaalta yksikin uutinen jossa sanotaan että Palantir on ollut avainroolissa kun Yhdysvallat ennusti Venäjän hyökkäyksen ja kurssi voi ottaa nopeat 30% ylöspäin. Palantirhan oli jo ”killer app” joka vei Osaman Bin Ladenin hautaan.

Huolet 1) stock dillutation kuten tähänkin threadiin yllä listattu, 2) liian vasemistolainen toimari ja 3) ARK myi osuutensa. Oikeasti ainoastaan huoli 3) on mulle relevantti. Mielestäni Palantir on innovatiivisin yhtiön tällä hetkellä. Miten voin selittää ARK:n päätöksen? A) He tietävät jotain yrityksestä, joka ei ole yleisesti tiedossa. Theranos 2.0? B) ARK:n kyky arvioida teknologiaa ja sen disruptiivisuutta on roskaa. C) Palantir selittää / myy tuoteensa niin huonosti että ARK kyllästyi. Toki teknosijoittajana ARK:n pitäisi jaksaa kaivaa.

5 tykkäystä

Oma kuva Palantirista on vähän “suomalainen”. Eli on tehty kovalla tohinalla se omasta mielestä Maailman Paras Tuote, jossa ei ole mitään vikaa ja se myy itse itsensä, koska se on insinöörityön huippunäyte, jossa ei säästetty missään kohtaa. Asiakkailta ei koskaan kysytty mitä ne haluaa, koska kyllähän ne ymmärtää, että tehtiin Maailman Paras Tuote.

Paitsi sitä ei sitten kukaan oikeasti osta, koska se on liian ______ (kallis / vaikea ymmärtää / jotain vastaavaa).

5 tykkäystä

Tämä kasvumahdollisuus nostatti omaa mielenkiintoa Palantiria kohtaan.
“NHS England has unveiled plans to develop a federated data platform (FDP), with an estimated procurement value of £240 million.”
" the front-runner for the FDP contract is widely assumed to be US software firm Palantir Technologies, which partnered with NHSE, alongside Microsoft and Amazon to develop a data platform to inform the COVID-19 response."

Terveydenhuolto yhdistetty life science/pharmaan on erittäin hedelmällinen markkinasegmentti Palantarin tapaisille datavetoisia ratkaisuja tarjoaville firmoille.

Ymmärrän, että joku tästä taas mielensä pahoittaa, mutta vaihdon otsikon.
Vanha ostikko ““Palantir ja Asana listautuminen ja kaupankäynnin aloitus”” oli vuodelta 2020.

Listautumisista jo 1,5 vuotta ja Asana ei täällä suuremmin herättänyt keskustelua vaan lähes kaikki viestit liittyneet Palantiriin, joten on varmasti järkevää jatkossa pitää tämä yhtiökohtaisena ketjuna.

Historiankirjoissa Asanaa voidaan toki käsitellä Palantirin yhteydessä, sillä kurssigraafit kertonevat nousumarkkinan melkoisesta hulluttelusta.

Asana IPO $22, High $140, nyt $33 - 6 kk kehitys −71,05% :upside_down_face:
Palantir IPO $10, High $42, nyt $12 - 6 kk kehitys−48,13%

13 tykkäystä