Panoro Energy - Hei, me porataan öljyä Afrikasta!

Panoro energyn matkaa olen seurannut jo pidemmän aikaa. Suosittelen lukemaan sijoitusfoorumilta hyvin ansiokaan kirjoituksen nimimerkiltä Xrtainvestor. Siinä kerrataan tapahtumia vuodesta 2013 lähtien ja käydään läpi myös näitä viimeaikaisia tapahtumia, joiden takia itse olen lisännyt painoa.
Koitan tuoda tuohon kirjoitukseen vähän lisäarvoa muutamalla luvulla niille ketkä numeroita arvostavat.

Olen ollut mukana ammoisista ajoista, seurannut yrityksen muutosta ja selviämistä vähän onnellakin (lue nyt jo toi linkki). 2015 aloittanut hallitus ja TJ on osoittanut kykynsä tehdä oikeita päätöksiä. Kokemusta öljyalasta on, sekä omistusta yhtiöön. 2018 tehtiin kauppoja Tunisian kentistä ja juuri ennen koronaa 2020 sovittiin ”farm in” Etelä-Afrikkaan, Block 2b:lle.

Lisäsin omistusta koronadipistä viime keväänä, 8 euron tietämiltä. Mutta tässä oli takana enemmänkin sektorille sijoittaminen, kuin lisääminen juuri Panoroon. Panoro oli helppo valinta sektorilta, kun yhtiö oli entuudestaan tuttu, ja usko johtoon vankka sekä yrityksen velkatilanne hyvin hallussa. Olivat myös hedgenneet osan tuotannosta (olikohan noin ¼) about 55 $/bbl. Tätä taivasteltiin alun perin. Sitten tuli pandemia, ja se korosti miten järkevästi ja kokemuksella yhtiötä hoidetaan.

Sitten itse pihvi, noin kuukausi sitten tiputettiin pommi. Kesällä 2020 on hierottu kauppoja öljyn hinnan ollessa 40 $/bbl nurkilla. Tullow Oil luopui 10% osuudestaan Dussafun kenttään, jonka oli saanut ”back in right” kautta, ja siinä samassa käteltiin kaupat kahdesta Tullowin muusta Afrikkalaisesta kentästä.
Kaupat on sovittu niin, että kun kaikki hyväksynnät saadaan, niin 1.7.2020 lähtien Panoro on efektiivisesti Tullowin paikalla. Tstä on tulossa mun laskujen mukaan noin 27 MUSD lisätienistejä H2 2020. Panoro ei ole vielä julkaissut tilinpäätöstä 2020, juuri tästä johtuen. Luvut muuttuvat kun kauppa saa kaikki vahvistukset. Tullowin yhtiökokous antoi hyväksyntänsä viime viikolla. Kauppasumma on 140 MUSD ja 40 MUSD ehdollisena myöhemmin, riippuen tuotoista ja öljyn hinnasta. Rahoitus hoidettiin ottamalla lainaa 90 MUSD ja 70 MUSD suunnatulla annilla.

2020 trading statementistä (tilinpäätöstä odotellessa) lukuja hankinnoista:

EDIT: Tässä vielä linkki tuohon 2020 trading statement presikseen ja pelkät luvut, joka julkaistiin tilinpäätöksen sijaan. Jostain syystä tää ei oo löytänyt tietään sivuille. Tilinpäätös tosiaan odottaa kaupan vahvistusta, että 1.7. alkaen voidaan tulot laskea Panoron myynniksi.

Tämä slide herätti mun kiinnostuksen ensimmäisenä kun kahlasin yrityskauppapreseä läpi, ja etenkin vapaa kassavirtaosio. 2023 kassassa 110 MUSD:

Viimeisin julkinen esiintyminen perjantailta. Lyhyt 15 jutustelu jonka kehoitan kuuntelemaan.

Kurssi on nyt 20 NOK tietämillä, eli noin 2,3 USD. Tavoitehinnat marketscreener.com sivustolta neljältä analyytikolta. Alin 3,54 USD / 30 NOK, korkein 4,74 USD / 40 NOK, keskiarvo 3,85 USD / 33 NOK.

TJ toistanut useasti että 2023 on osingonmaksuvalmius olemassa. Nettovelkaa 86 MUSD

Lasketaan sitten vielä auki toi 2021 P/E. Koitan käyttää varovaisia arvioita, niin kuin yhtiölläkin on tapana. 2 skenaariota, Brent 60USD ja 50USD.

(öljyn hinta 60USD - vero 20% - OPEX 17USD) * 9000 bbl/d * 365 - CAPEX2021 43 MUSD / osakkeet 113 miljoonaa = 0,52 USD / 4,5 NOK / osake. Kurssi on pyörinyt 20 NOK tuntumassa, P/E 4,5.

(öljyn hinta 50USD - vero 20% - OPEX 17USD) * 9000 bbl/d * 365 - CAPEX2021 43 MUSD / osakkeet 113 miljoonaa = 0,29 USD / 2,5 NOK / osake. Kurssi on pyörinyt 20 NOK tuntumassa, P/E 8.

2023 vuodelle päivätuotto on tän hetkisen arvion mukaan 12-13 000 bbl/d. Tähän lisäksi kurssia nostattavat mahdolliset varastojen lisäykset tai lisälöydökset. Dussafussa lähdössä koeporaukset tässä ihan lähiaikoina. Seismisten mukaan olemassa oleva Hibiscus kenttä olisi huomattavasti nykyistä tietoa suurempi.

Laskelmistahan käy ilmi, mikä riski tässä on. Öljyn hinta on kaikki kaikessa. Toki Panorolla on alhainen OPEX. Jos öjly tipahtaa 40 USD tasolle takaisin, niin edelleen tehdään tulosta, mutta osinkohommat menee kyllä jäihin.

edit: lisätty linkki 2020 trading statement presikseen.

47 tykkäystä

Päivämääriä poimittuna Panoron finanssikalenterista alla.

April 30, 2021 Annual Report 2020
May 27, 2021 Annual General Meeting
May 27, 2021 Quarterly Report – Q1
August 25, 2021 Half-yearly Report

Jään mielenkiinnolla odottamaan tuota vuosiraporttia. Öljyn hinta konsolidoitunut tuohon 60$ haminoille.

4 tykkäystä

Odotan myös toukokuussa julkaistavia tuloksia koeporauksesta Hibiscus extension / Mupale akselille. Spud on ihan lähipäivinä. Norve on jo Gabonissa satamassa.

BW toimari lausui, että sieltä VOI olla odotettavissa 100 Mbll lisää reservejä. Jos Hibiscus ja Mupale ovatkin yhtä ja samaa löydöstä niinkuin nyt seismisistä on tulkittu.

BW Energy / Pareto jutustelu youtubessa. Alkaa tuosta kohdasta missä tarinaa tästä ekasta koeporauksesta.

Ja panoron presiksestä 10.2.2021 sama asia:

Kurssihan on tällä hetkellä about koronaa edeltävällä tasolla suhteutettuna öljyn hintaan. Välissä on vaan tullut 2 positiivista laajentumisuutista.

Öljyn hinnasta sen verran, että mä olisin tyytyväinen jos oltaisiin tässä 60 taalan tuntumassa. Eivät sitten ehkä innostu niin kovin sielä Amerikan maalla lisäämään tuotantoa. Jos kysyntä syksyllä kasvaa reippaasti ja hinta nousee sen takia, niin nouskoot.

6 tykkäystä

Kaunis uutisvirta tulossa lähikuukausina :slight_smile:
Saadaan Petronorin osakkeita, sekä tietoja koeporauksien onnistumisista.
Samaan aikaan nykyinen tuotanto jauhaa paljon rahaa, kun öljyn hinta on näin hyvällä tasolla.

8 tykkäystä

Mä lyön tohon aikatauluun vähän jarruja.
Tunisiassa tehtävät workoverit ei tuo miljoonia, mutta pitelee toivottavasti tuoton vakiona. Brutto n.4500 bopd, josta netto panorolle muistaakseni luokkaa 1400 bopd. Onhan toi tuotto work overeiden ansiosta noussut bruttona melkein 1000 bopd.
Salloum west exploration well porauslupaa on odotettu jo ajasta ennen koronaa. Eipä oo kuulunut. Jos tulis, ja vielä kun öljyäkin löytyis, niin sehän olis Panorolle varsin kiva. Osuus SFAXista on kuitenkin yli 50%.

Etelä Afrikan 2B porailutkin on luvista kiinni, joten odotellaan rauhassa. Kai ne joskus sieltä saadaan…

Gabonissa Dussafussa porataankin sitten vissiin lähes koko loppuvuosi. Näistä odotan paljon kivaa.

Öljyn hinta ollut kellunut kivasti 60$ yläpuolella. Jos pompattais niin, että keskihinta vuodelta 2021 olis 70$ ni päästäis noin P/E 3 luokkaan, ylläolevan laskelman olettamilla. Jos öljyn hinta nousee noin 5$ ni 2021 EPSiin tule lisää 1NOK.

Jos Hibiscuksesta saatais lisää reservejä luokkaa 100mbbl josta panoron 17,5 mbbl, sielä merenpohjassa olis Panoron mustaa kultaa noin 400-500 musd arvosta (capex ja opex arvioitu jo veke). Tokihan se mahdollinen tuloutuminen on monen vuoden ajanjaksolla.

Disclaimer: Nopee postaus ja luvut ulkomuistista sekä laskimesta. Pilkku ym. virheet mahdollisia.

6 tykkäystä

Nythän se sitten tuli Panorolta sekä tietenkin operaattorilta BW Energyltä spud tiedote.

PEN: NewsWeb

“John Hamilton CEO of Panoro said: “We are now restarting an exciting phase of
operational activity in Gabon. Hibiscus Extension represents the largest
potential impact well this year for Panoro. The rig will then proceed to drill
the final production well at Tortue before drilling another exploration well at
Hibiscus North to further test the significant upside at Dussafu.””

“The DHIBM-2 well is expected to take around 30 days to drill and log to a total
depth of 3,500 metres. In the event of success at DHIBM-2, one or two appraisal
sidetracks may be drilled to further delineate the field.”

“Success at the Hibiscus Extension well and sidetracks could significantly
increase the total reserves at Hibiscus. The Hibiscus/Ruche development project,
based on the already discovered reserve at Hibiscus, is currently planned to
consist of a converted jackup tied back to the FPSO with 12 development wells
drilled in two phases, with first oil in early 2023. The additional reserves at
Hibiscus, if proven by the DHIBM-2 well, would require additional wells and
possibly a converted jackup to fully develop the potential in the area.”

BWE: NewsWeb

“The appraisal well will provide new input to the ongoing Hibiscus/Ruche
development project, which is currently based on the already discovered 46.1
million barrels gross 2P reserve at Hibiscus and the 24.1 million barrels
discovered at Ruche and Ruche North East. The development project is planned to
consist of a converted jack-up rig tied back to the FPSO with 12 development
wells drilled in two phases, with first oil expected in Q1 2023. The additional reserves at Hibiscus, if proven by DHIBM-2, may lead to relocation of the first
converted jack-up and the potential deployment of a second converted jack-up to
fully exploit the resources in this prolific area of Dussafu. The timing of the
first oil from the area would not be affected.

5 tykkäystä

Suomennatko mitä tuo tarkoittaa? Ilmeisesti iha hyvä juttu.

4 tykkäystä

Suunnitelman mukaiset poraukset alkoi. Tässä porataan ensimmäisena erittäin merkittävä testireikä, mikä onnistuessaan tuo merkittävän lisäyksen reserveihin.

30pv arvioitu porausaika, ja sitten hetki tulosten tulkitsemista. Toukokuun aikana pitäis olla tiedossa tulokset.

Seuraavana tehdään olemassa olevalle Tortuen kentälle vielä yksi suunnitelman mukainen production well.

Sitten 1 koereikä taas Hibiscuselle, ja jos ensimmäisestä löytyi öljyä niin 1-2 koereikää tulosten perusteella.

8 tykkäystä

Uutisvirta on katkeamaton, ja ainakin toistaiseksi positiivisella vireellä:

Etelä-Afrikan Block 2B on saanut farm in -hyväksynnät, ja sielä hommat lähtee etenemään. Loppuvuodesta porataan appraisal well vuonna 1988 löydettyyn reserveen lähistölle. Porauskaluston metsästys alkaa per heti.

Panoron osuus 12,5%

About Block 2B:
Block 2B is located in the Orange Basin and covers 3,062 square kilometers off the west coast of South Africa 300 kilometers north of Cape Town with water depths ranging from 50 to 200 meters. Oil was discovered and tested by Soekor in the A-J1 borehole drilled in 1988. Thick reservoir sandstones were intersected between 2,985 meters and 3,350 meters. The well was tested and flowed 191 barrels of oil per day of 36 degree API oil from a 10 meter sandstone interval at about 3,250 meters. Significant prospectivity has been identified over the entire A-J graben area using 686 square kilometers of 3D seismic data from 2013. Block 2B contains the A-J graben, a typical rift basin, similar to others in which major oil accumulations have been discovered in Africa. Using more recent 3D seismic data, significant upside potential has been identified in six prospect areas at depths of up to 1,000 metres shallower than the original well. The next proposed exploration well, Gazania-1, will be drilled into the Gazania and Namaqualand prospects identified on 3D seismic data.

https://www.panoroenergy.com/wp-content/themes/Avada/cision/releasesingledetail.html?releaseIdentifier=59622E1B50349444

Gazania will target a relatively low-risk rift basin oil play up-dip from the discovery. IHS Markit recently highlighted Gazania as one of the top high-impact wells expected to be drilled globally in 2021."

8 tykkäystä

Vuosiraportti oli tulossa ilmeisesti 30.4?

4 tykkäystä

Kyllä. Saa nähdä kirjoittaako Finansavisen artikkelia aiheesta. Ainakin helmi- ja maaliskuussa näkymys on ollut superbull. Arcticin target price on 27 NOK ja Pareto on asettanut 30 NOK.

6 tykkäystä

Huomenna aamulla luvassa vuosiraportti 2020. Q4/20 puuttuu viralliset numerot toistaiseksi. Jospa vuosiraportin myötä osa aliarvostuksesta tulis markkinan tietoon, ja kurssiin saatais vähän eloa.
Equatorial Guinean tuotot on varmasti mukana vuosiraportissa, mutta en tiedä miten Gabonin 10% merkataan, kun se ei ole vielä saanut hyväksyntää.

Sitten jos katsotaan vähän sitä bonuspuolta, niin Etelä-Afrikka tosiaan meni maaliin, ja sielä aloitetaan blockin kehitys koeporauksella alkuperäisen koereijän ja uusien 3D-seismisten tulkinnan perusteella.

Partnerilta Africa Energyltä tullu mielenkiintoinen esittely, jossa käydään läpi tota tulevaa porausta ja kentän odotusarvoj. Ensimmäisen porauksen tulokset ilmeisen ratkaisevia. Video löytyy täältä:

10 tykkäystä

BWE (operaatori Dussafussa) julkaisi Q1 trading updaten.

https://www.globenewswire.com/news-release/2021/04/30/2220358/0/en/BW-Energy-Q1-2021-trading-update.html

Opex Dussafussa ollu 23 USD joka on kyllä vähän koholla. Todetaan myös että siihen kohdistuu 1 miljoonalla koronasta johtuvia kuluja. Se tarkottais noin 1USD/BBL, mutta silti jää vielä 22 USD. Kun Hibiscukselta liitetään reikiä Adoloon lisää, niin se toki laskee opexia. Tämä sillä oletuksella, ettei Hibiscucselta löydy tästä nyt porattavasta reijästä öljyä.

Tuotto Q1 ollut nettona Panorolle 2380 bopd, joka on alle mun omien laskelmien. Meinaa vähän hyytyä tuotto. Katsotaan miten paljon sieltä viimeisestä kohta porattavasta tuotantoreijästä saadaan palautettua tuottoa.

4 tykkäystä

Gross production from the Tortue field averaged approximately 13,600 barrels of oil per day in the first quarter of 2021

Average daily production of approximately 13,500 bopd gross for the fourth quarter

Kyllä tuo minusta aivan linjassa on tuotannon osalta :relieved: Opexin karkaaminen onkin sitten ikävämpi juttu ja toivottavasti se on vain väliaikainen koronasta johtuva hikka. Eipä näissä firmoissa ikinä hommat mee kuin presiksessä, mutta onneksi öljyn hinta raketoi ja pelivaraa on kunnolla.

2 tykkäystä

Juttua Panorosta. En omista, mutta ajattelin tänne jakaa kun tuli vastaan

5 tykkäystä

Viime vuoden Q4/vuosikertomus-rapsa ilmestynyt sivuille.

Ei edelleenkään mitään tietoa Salloum West porausluvista.

7 tykkäystä

Muutama poiminta mikä vuosiraportista, etenkin riskiosastolta.

Edellämainittu Salloum West koeporausluvasta ei puhuttu tosiaan mitään. Lupahakemus on laitettu sisään muistaakseni loppuvuodesta 2019. Erittäin harmilliseksi tän tekee se, että Panoro on yli 50% osuudella operaattorina tässä. Ja ilmeisen pienillä kuluilla saatais mahdollista tuotantoa. Koeporaus pitää tehdä luvankin takia, ennen kun voi mennä tuotantovaiheeseen.

Tunisiassa TPS assetilla on riski että luvat lopuu ennen ku öljy, jos lupia ei saada uusittua.

PetroNorin AJE kauppa menee uudelleenarviointiin jos siitä ei saada hyväksyntää H1 2021 kuluessa. Tästä on muuten myös sovittu jälkimaksuja Panorolle tulosten mukaan, kunhan saataisiin vaan maaliin.

Sitten vähän positiivisempaa. Viime kuussa aloitettiin porailut operaattoin toimesta EG Block G:llä. Tarkoitus tehdä koereikiä, sekä tuotantoreikiä, joilla koitetaan parantaa tuottoa kuivuvista lähteistä. Seismisiä on myös otettu, ja niistä tuloksia loppuvuodesta.

Dussafun porauksen aloituksesta on nyt 2 viikkoa, ja 30 päivässä pitäisi julkaista tuloksia.

BWE:n (operaattori) osake ollut tänään hurjassa 10% nousussa. Johtuiskohan oljyn hinnan nousun ohella artikkelista finansavisenissa.

Vapaa google kääntäjän käännös otsikosta:

Possible huge find on the stairs

The market is tripping after news from BW Energy’s oil drilling off the coast of Gabon. The company hints at an update soon

Ja artikkelista sisältä lainattu lause CFO:n suusta, jälleen kääntäjän läpi:

You never know for sure what is underground, but it is probably reasonably certain that we will find oil. The question is more how much we find, he says.

6 tykkäystä

Aina ei lottokupongit osu :sob:

Hibiscus Extension Well Update

Wed, May 05, 2021 20:00 CET

Oslo, 5 May 2021 - Panoro Energy ASA (the “Company” or “Panoro” with OSE Ticker: PEN) announces that the DHIBM-2 Hibiscus Extension well did not encounter hydrocarbons in the target Gamba reservoir.

The Borr Norve jackup rig, currently drilling the DHIBM-2 well, has drilled through the main targeted Gamba sandstone in a structurally high position but logging results indicate that the Gamba is water wet and no hydrocarbon shows were encountered to date. The well will be drilled and logged to a Total Depth of 3,500 metres as planned. The rig will then move to drill the DTM-7H production well at the Tortue field, followed by another exploration well on the Hibiscus North prospect. The data acquired from the DHIBM-2 well will be analysed and integrated into the larger Dussafu model to further refine the extensive exploration prospect inventory.

The existing Hibiscus 2P gross recoverable reserves of 46.1 MMbbls established by the DHIBM-1 well and its appraisal sidetrack, drilled in 2019, remain unaffected and will form the core of the upcoming Hibiscus/Ruche development project. Planning for this next phase remains on track.

John Hamilton CEO said, “We are clearly disappointed with the Hibiscus Extension well result, which in a success case would have made the Hibiscus area even bigger than the original discovery. However, we remain extremely confident on the remaining exploration potential in this huge block. Plans now return to focus on production growth at Tortue and the next phase at the Hibiscus Ruche fields. Dussafu remains a highly valuable, long term asset and we look forward to continuing to bring production online and explore for additional reserves.”

Hyvä homma kuitenkin että öljyn hinta on korkealla ja päästään silti nauttimaan hyvästä kassavirrasta :oil_drum: :chart_with_upwards_trend:

3 tykkäystä

Niinhän siinä kävi, että hieno onnistuneiden porausten putki meni ikävästi poikki. Vanhoilla reserveillä mennään, ja otetaan väliaikainen kurssinotkahdus nöyränä vastaan.

Eipä ollut BWEn tiedotteessa kommentteja. Ehkäpä just sen takia ku möläyttivät medialle vain 2 päivää sitten.

Kun tämä ensin porataan pohjaan, niin sitten vuorossa on Tortuen 7. eli viimeinen production well. Kun se on porattu, niin 6 ja 7 liitetään tuotantoon. Sitte taas palataan tökkimään Hibiscusta.

7 tykkäystä

@urpokala löys webinaarin netistä, mihin myös Panoro osallistui.

https://channel.royalcast.com/hegnarmedia/#!/hegnarmedia/20210519_7

Tämä on ehkä seksikkäin powerpoint-kalvo, mitä olen tänä vuonna nähnyt :heart_eyes: :heart_eyes: :heart_eyes:

15 tykkäystä