Moikka @Konrad
Taseasema on parantunut tässä kannattavuuskäänteen myötä nopeaan tahtiin. Toki velkaa taseessa on edelleen, mutta enää tasot eivät ole mitenkään hälyttävällä tasolla. Jos katsoo vuokraveloista oikaistua nettovelan ja käyttökatteen suhdetta oli se Q2’24:n lopussa 2,0x (jos hybridivelan laskee mukaan 2,3x). Eli jo varsin maltillinen taso. Totta kai tilanne muuttuisi, jos kannattavuus romahtaisi. Velkoja on kuitenkin saatu lyhenneltyä jo varsin reippaasti (H1’24:llä 31 MEUR:n edestä), minkä myötä melko suuri heikentyminen pitäisi mielestäni tapahtua että tase ajautuisi kriisitasoille. Ja nythän kannattavuuskehitys on ollut jatkuvasti parempaan päin ja nykymenolla (ja ohjeistuksella) tuo nettovelan ja käyttökatteen suhde parantunee edelleen loppuvuoden aikana. Ja tosiaan taseessa on vielä tuo 20 MEUR kallista hybridilainaa, mutta nykyennusteillamme yhtiöllä pitäisi olla hyvät edellytykset päästä siitä eroon vuonna 2026 korontarkistuspäivän yhteydessä.