Politiikkanurkkaus (Osa 1)

Perhana ne on ennalta-arvattavia. No ei tarvitse enempää nähdä vaivaa, kun 8/10 kansalaisesta uskoo tuon tommoisenaa.

Artikkelin hauskin kohta oli, kun kerrottiin, että Venäjä ei lisääntyneestä kysynnästä huolimatta nosta tuotantoa. No kukapa käski jättää Euroopan energiasaannin riippuvaiseksi Venäjästä :blush:

8 tykkäystä

Mitenkähän ilmastovouhotus mahtaa näkyä äänestyskäyttäytymisessä, jos salkku täynnä viherpiiperrysosakkeita& alkaa turpoamaan niin, ettei meinaa mahtua AOT:lle🤔

1 tykkäys

En tiedä muista, mutta itse äänestäisin tuollaisessa tilanteessa varmaan puoluetta, joka yrittäisi keventää pääomatulojen verotusta :sweat_smile:

Aika tietoisesti taitaa joutua sijoittamaan, jos haluaa, että “viherpiiperrystä” yms. vastuullisuusnäkökulmia ei ole omassa salkussa huomioitu.

1 tykkäys

Noissa piiperöosakkeissa näen vähän samaa kuin rautatiemaniassa. Kun loppu on nähty niin supervoittajina on se 1-2 toimijaa ja 98% yrityksistä on mennyt konkkaan. Nythän noita syntyy kuin sieniä sateella, mutta pelkkä valtioiden suora tai- epäsuoratuki ei vielä tee liiketoiminnasta kannattavaa.

Uusi maailmaa mullistava keksintö ei ole sijoittajia rikastuttanut. Rautateiden yhtiöiden kohtalon kokivat myös sittemmin polkupyöräyhtiöt.

1 tykkäys

Energia yhtiöillä oli tähän tilanteeseen aikaa valmistautua kohtuullisen kauan. Tilannetta on pahentanut viivyttely erinäisten voimaloiden uusimisessa sekä ajatus että säännökset eivät kuitenkaan tule voimaan niin nopeasti kun on annettu ymmärtää. Lisäksi on rakennettu tuoreita hiilivoimaloita lisää. Nyt energian hinta on nousussa kun vasta valmistuneita hiilivoimaloita ajetaan alas. Ei mitään järkeä. Eipä tosin ollut järkeä alun perinkään niitä rakentaa, kun tulevaisuus käytännössä tiedettiin. Ikävä kyllä kuluttaja maksaa viulut. Saksassa ongelmana on lisäksi valtion antama takuu hinnasta, millä sähköä ostetaan yksityisiltä aurinkovoimaloilta, puhumattakaan tietysti ydinvoiman tilanteesta, missä ei kyllä ole mitään tolkkua. Kiitos tästä seisoo ilmeisesti Fukusiman kohdilla.
Metsäteollisuutta ja ennen kaikkea mekaanista on ajettu jo pidemmän aikaa ahtaalle erilaisten sertifikaattien takia. Tämä on tapahtunut jo huomattavasti ennen kun politiikka on tähän herännyt. Kuluttajat vaativat sertifikaatit, joten niitä on pakko noudattaa. En todellakaan ole mikään viherpiipertäjä, mutta realiteetit on pakko hyväksyä. Nuoret tulevat näitä asioita entistä enemmän vaatimaan. Turha meidän on pullikoida vastaan. “Don´t fight the market” sopii tähänkin.

5 tykkäystä

Haha joo siirrän tänne, ei Pörssien suunta -ketjun aihe.

7 tykkäystä

Jo toinen esimerkki puoleen vuoteen siitä, miten huonosti kehitysapu oikeasti toimii. Edellinenhän oli Afghanistan, jossa pyyhkäistiin suomalaisten miljardin euron investointi taivaan tuuliin noin viikossa.

Tässäkin on jokainen suomalainen rahoittanut ulkoministeriön välityksellä käytännössä kotimaista terrorismia, ihmisoikeusrikoksia ja lähes varmasti korruptiota.

Kyllä näihin olisi saatava länsimainen työnjohto ja projektien tulisi lähteä paikallisesta väestöstä. Kuinka laadukkaana voi pitää yhteiseen hyvään tähtäävää toimijaa, jos paikallisen kommentti on:

Ugandan kasteluprojektin piti vähentää köyhyyttä, mutta se onkin lisännyt sitä, Remitz sanoo. Hänen mukaansa paikalliskumppanit Ugandassa sanovat, että Afrikan kehityspankilla on huono maine alueella.”

Lisäksi ongelmat eivät ole edes tulleet yllätyksenä Pohjoismaiselle kehitysrahastolle:

Pohjoismainen kehitysrahasto on yrittänyt auttaa kansalaisjärjestöjä saamaan keskusteluyhteydet Afrikan kehityspankkiin. Rahasto on myös kannustanut Afrikan kehityspankkia selvityksiin, Hirvonen sanoo.

En ole kehitysyhteistyön asiantuntija, mutta sen verran ymmärrän psykologiaa ja käyttäytymistieteitä, että voisi olla paikallaan asettaa ehtoja näille tukieuroille. Käytöstä on kuitenkin yleensä pakko muuttaa, jos rahahanat uhkaavat tyrehtyä.

17 tykkäystä

Vedät kyllä mutkia suoraksi ja lisäilet aika paljon omia olettamuksia. Luepas se artikkeli uudestaan ja kerro, että missä kohtaa on terrorismia ja ihmisoikeusrikoksia tuettu? Mistä tiedät, ettei projektia ole vetämässä länsimaalainen työnjohto ja miksi luulet, että länsimaalainen työnjohto toimisi paremmin, varsinkin kun länsimaalaisten työhistoria Afrikassa nyt ei ole kovin mairitteleva? Projektin ongelmanahan tuon artikkelin mukaan ei ole se, ettei projekti olisi voinut olla toimiva, mutta siinä on paikallisten ihmisten toiveet ohitettu eikä heille ole maksettu menettämistään maistaan, mikä on johtanut konfliktiin. Toisin sanottuna, kolonialismin pelikirjasta tutut taktiikat otettu käyttöön ja paikallisia kustu silmään.

Eihän kehitysapurahoilla tueta kuin paikallista korruptoitunutta hallintoa. Rahojen valuessa merkittävältä osin väärille tahoille voidaan pohtia muutetaanko asioita vai vahvistetaanko entuudestaan näitä vääriä tahoja

Muistatte varmaan kuinka entinen eläköitynyt päällikkö muutama vuosi takaperin jo mainitsi kuinka varat eivät kohdistu sinne mihin niiden pitäisi. Kaikkihan tuon tietävät. Ministeriön virkamiehillä ei nähtävästi ole pokkaa puuttua asioihin niin tarvitaan eläkeläiset laukomaan totuuksia. Vähän aikaa tästä taidettiin kirjoitella, mutta lyhyt on päättäjien muisti.

8 tykkäystä

Ihmisoikeusten rikkomisesta mainitaan heti ingressissä. Lisäksi esimerkiksi oikeus omistaa on turvattu EU:n perusoikeuskirjassa

Ja tuollainen toiminta, jossa valtiollinen toimija käyttää väkivaltamonopoliaan viattomia ihmisiä vastaan (Joilta tosiaan ryöstetään maat) täyttää kyllä Olli Aaltosen (2007) Gradun mukaan valtiollisen terrorin tunnusmerkit, siinä mielessä kun valtiota voi pitää terrorin harjoittajana (mm. valtiota ei voi haastaa rikosoikeudelliseen vastuuseen) Ja maan johdossa istuva diktaattori harvemmin on keskimääräistä valtiojohtajaa pidättäytyväisempi väkivallasta.

Länsimaalaiset ovat tosiaan tehneet aivan riittävän osansa Afrikan ja afrikkalaisten sortamiseksi etenkin luonnonvarojen (mm. öljy) osalta. En ole kuitenkaan koskaan kuullut, että hyväntekeväisyysjärjestöillä olisi kumiluoteja käytössään. Esimerkiksi suomalaiset kriisinhallinta-ammattilaiset pidättäytyvät aseen käytöstä viimeiseen asti. Kriisipesäkkeissä varmasti työntekijöitä suojellaan tuliasein.

Somalia löytyy tuosta melkein naapurista ja esim ulkolinja on tehnyt jutun kehitysavusta Somaliaan Ulkolinja: Somalia tuuliajolla – Miksi maa on kaaoksessa kansainvälisestä miljardiavusta huolimatta? | Yle TV1 | yle.fi

Kolmashan kyseenalaistettava kohde on Etiopia, jota Suomi on tukenut jo 60-luvulta lähtien. Tavoitteena tukea mm. demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Silti 2021 maassa suoritetaan etnistä puhdistusta, jonka toteuttaa 2019 valittu Nobelin rauhanpalkinnon saaja

Enkä minä tästä syytä ketään muuta kuin ulkoministeriötä, jonka tehtävänä on valvoa varojen käyttöä. Tarkoitukseni ei myöskään ole puhua kehitysavusta luopumisesta, vaan sen kohdistamisesta maihin, jossa käytetyllä panoksella saadaan suurimmat tulokset. Jatkuvia sisällissotia käyvät maat eivät ole vielä valmiita rakentamaan parempaa yhteiskuntaa.

8 tykkäystä

"Länsimaalaiset ovat tosiaan tehneet aivan riittävän osansa Afrikan ja afrikkalaisten sortamiseksi etenkin luonnonvarojen (mm. öljy) osalta. "

Länsimaalaiset ovat luoneet infran ja nuo teollisuudet, mutta afrikkalainen korruptio, siis mustat poliitikot pilaavat kaiken afrikkalaisilta.
Esimerkki Shell: Shell tarjoaa tuhansia työpaikkoja, maksaa runsaasti veroja ja osuuksia öljytuloista Nigerialle. Valtava tulonlähde ja onnenpotku Nigerialle.
Mutta: nigerialaiset poliitikot ja muu asiaan itsensä mukaan saanut eliitti varastaa ihan kaiken kansalaisilta. Mitään sovittuja korvauksia tai paikallisia toimia öljyrahoilla ei tehdä, vaan nigerialaiset poliitikot varastavat kaikki nämä rahat.
Köyhät paikalliset sitten poraavat reikiä putkiin ja varastavat öljyä että hyötyvät edes jotenkin ja alue saastuu. Paikallinen korruptoitunut hallinto ei tästä tykkää vaan lähettää konepistoolimiehiä pikaveneissä ratkaisemaan asiaa.
Meidän “vastuullinen journalismi” sitten jankuttaa vaan että kaikki on Shellin vika. Ei ole.
Kaikki on nigerialaisten mustien poliitikkojen vika jotka varastavat öljyrahat itselleen. Korruptio siis. Valitettavasti elämme aikaa jossa tällaisen tositarinan kertominen valtamediassa on tabu.

Shell Nigeriassa aiheesta on yksi aivan mahtava dokkari (valitettavasti en löytänyt tube-linkkiä).
Siinä esim oli videota kun ministerit ja muut poliitikot muurasivat peruskiveä jonkinlaiselle koulutus ja työllistymiskeskukselle vai mikä nyt olikaan, Shell lahjoitti miljoonat. Siellä se peruskivi edelleen on. Eikä mitään muuta. Rahat varastettiin. Pokkaa on. Joku poliitikko oli myös dokkarissa haastattelussa, nyt en ole ihan varma voiko olla, mutta muistelisin että hänen asunnossaan oli 100 huonetta. Sormet täynnä kultasormuksia. Täysin häikäilemätöntä varastamista ja empatia nolla toimintaa.

Eli tää on Afrikassa vialla, maanosa on luonnonkaunis, luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikas ja äärimmäisen tuottava ja mitä mainioin ilmasto. Meille syötetään poliittisesti korrektia pajunköyttä että siinä mantereen maassa tai ilmassa tai luonnossa olisi vikaa tai että länsimaalaiset kehitystä jarruttaisivat.

22 tykkäystä

Tämä lienee nyt varmaa ettei Bidenin build back better -paketti toteudu.
Jälleen demokraattipuolueen sisältä kaatuu asia. Yritysveron nosto ei taida myöskään oikein edetä sisäisen vastustuksen takia? Mieluummin ottaisin tämän bbb-ohjelman kuin yritysveron noston.

Se lienee varmaa että tämänhetkinen versio paketista ei toteudu. Älä huoli, Demokraatit veivaavat niin monta versiota kunnes menee läpi. Tämä on jenkkiversio vanhasta kunnon iltalypsystä. Ainoa rajoitus lypsyn määrälle on se kuinka paljon voi lypsää ennenkuin republikaanit kääntyvät kannattamaan pakettia ja tämän yhden senaattorin ääni ei enää riitä pakettia estämään. Niin ja tietenkin teoriassa joku muu D-senaattori voi taas älähtää toiseen suuntaan ja sitten päästään vääntämään kompromissia näiden kahden linjan välillä.

Täydellinen peruuntuminen vaatisi että useampi D-senaattori alkaisi keulimaan ja heidän kesken ei löydy sopua, eli ihan sama mikä versio, joku äänestää vastaan samalla kun koko R-puolisko sanoo “hyi, demokraattien lakiviritys, emme syö”.

4 tykkäystä

Demokraateilta loppuu aika. Ensi syksynä on välivaalit ja näyttää siltä että Republikaanit todennäköisesti saavat edustajainhuoneen enemmistön. Jos näin käy yhtään uutta lakia ei sieltä viedä senaatin päätettäväksi. Manchinilla on omien taloudellisten kytköstensä vuoksi liikaa hävittävää minkään ilmastopaketin läpimenemisen sallimiseksi. Hän piti Bideniä löysässä hirressä koko kesän ja syksyn vain näön vuoksi. Piti näytellä, että hän kyllä neuvottelee, muttei tehnyt sitä koskaan reilussa meiningissä.

Demokraateilla on max. 9kk aikaa saada mitään läpi. Muutoin vain pakolliset lait, kuten velkakattoasiat (eikä sekään tuolla ole varmaa), pusketaan läpi ja odotetaan uutta presidenttiä. Yhdysvalloissa ei nykypäivänä saa mitään muutosta läpi mihinkään, ellei sama puolue hallitse kongressin molempia huoneita ja presidentin vakanssia.

2 tykkäystä

Ihan kylmää seurata miten tolloja ja sinisilmäisiä Euroopassa ollaan energiapolitiikan suhteen. Kaikki pelikortit pelataan Putinille ja kyllähän Vladimir tämän tietää. Eurooppa yrittää kovistella, mutta ei varmaan tarvitse soittaa Brysseliin kuin yksi puhelu niin syödään suoraan kädestä tämän jälkeen. Tälläkin hetkellä poltetaan piiput kuumina hiiltä ja kohta vielä enemmän, kun saksalaiset viisaudessaan pistävät Ydinvoimalaitokset säppiin. Pölhölässä ajettu alas huoltovarmuuden kannalta kriittinen tuorvetuotanto ja epäsuorasti ostetaan energia eurooppalaisista hiilivoimaloista. No mutta mitäpä sitä kotimaisella työllä ja huoltovarmuudella tekeekään

14 tykkäystä

Äläs nyt, täällä sentään startattiin juuri uusi ydinvoimala joka auttaa energiapulassa melkoisesti. Sääli ettei auta juuri heti nyt koska käynnistysprosessi on varsin verkkainen kun pelataan varman päälle, mutta ensi talvena ei pitäisi kyllä enää olla sähköstä pulaa meillä - hinta tosin voi edelleen nousta jos myydään paljon ulos kun muilla on vähissä, mutta se on sitä vapaakauppaa…

2 tykkäystä

1600 megawattia lisää ja samanaikaisesti Saksassa suljetaan muistaakseni reilulla 4000 megawatilla laitoksia. Sähkömarkkinat ovat yhtenäistyneet siinä määrin, että täällä päästään nauttimaan hyvin arvokkaasta sähköstä ruotsalaisten ja norjalaisten myydessä ylijäämän etelään

3 tykkäystä

Ydinvoima kuuluukin Suomessa vihreiden energiapalettiin. Kuitenkin kaksi kertaa eronneet hallituksesta tämän prosessin aikana ydinvoiman takia.

15 tykkäystä

Vihreät ovat varmaan viimeinkin ymmärtäneet, että hiilineutraali ja ydinvoimavapaa yhteiskunta ei ole mahdollinen samassa yhtälössä, mikäli sähkön saatavuus ja hinta aiotaan pitää inhimillisellä tasolla. Ruotsi päätti vuonna 1980 (41 vuotta sitten) luopua ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä. No, eivät ole siinä vielä onnistuneet. Ydinvoimaloita on toki sielläkin suljettu, mutta niiden vajaus on korvattu muiden reaktoreiden tehonnostoilla. Onko se sitten sitä luopumista, en tiedä. Saksa päätti Japanin tsunamin ja ydinvoimalan hajoamisen vuoksi luopua ydinvoimasta. No, sekään ei ole ollut ihan tuskaton taival, kun sähkön kuluttajahinta on kaksinkertainen Suomeen verrattuna ja täälläkin sitä hinnan nousua on jo kirottu.

Vihreät ovatkin useissa yhteyksissä ymmärtäneet, että kategorinen ydinvoiman vastustus ei saa aikaan muutosta ja ovat nyt hyväksyneet (kollektiivina) ydinvoiman käytön ns. siirtymäajan voimana, kunnes uusiutuvat (ja fuusio sitten joskus) syrjäyttävät fossiiliset polttoaineet kuten hiilen ja maakaasun.

Ei se mitään, ilman ideologiaa ei muutosta saa aikaiseksi ja kunnioitan Ohisaloa siitä että osaa tunnustaa tosiasiat ja ajatella pragmaattisesti eikä dogmaattisesti. Pelastetaan ensin maapallo lämpenemiseltä ja katsotaan ydinvoima-asiat sitten sen jälkeen.

Olisin vain Suomalaisena toivonut, että sitä Hanhikivi 3:sta ei tilattaisi Venäjältä. Heillähän ei ole tapana käyttää energiaa suurvaltapolitiikan jatkeena, eihän? Voiko siinä järki vielä voittaa vai ryssitäänkö tämäkin asia, on vielä herran hallussa.

6 tykkäystä

Ylen uutisissa oli äsken klippi, jossa ihmeteltiin ja voivoteltiin sitä, että erikoislääkäreistä on pulaa ja kaikkiin erikoistumisohjelmiin ei meinata saada kaikkia aloituspaikkoja täyteen. Klipistä (en tosin katsonut loppuun, kun tuli pakottava tarve lähteä kesken uutisen tänne nettiin ulisemaan) ja osin tästä uutisestakin saa kuvan, että esimerkiksi psykiatriassa ei vaan perhana erikoistumisalan vetovoima riitä!

Voin luvata, että psykiatrian erikoislääkäriksi olisi aivan jumalattomasti fiksuja ja hyviä opiskelijoita tarjolla, kun heille annettaisiin ensin mahdollisuus kouluttautua lääkäriksi. Mutta sitten tehdään samaan aikaan jotain suttuisia muutaman hengen aloituspaikkalisäyksiä lääkärikoulutukseen.

Jos olisin diktaattori ja saisin muutaman tällaisen poliittisen no-brainer -päätöksen painaa toteutukseen, niin kyllä lääkäreitä alettaisiin kouluttamaan ihan tolkuttomasti enemmän kuin tällä hetkellä. Kun tämä väestöpyramidi tästä vielä entisestään yläpainottuu, niin nykyinen lääkäripula muuttuu katastrofaaliseksi lääkäripulaksi.

Ja tiedän, että tässä nyt taas sorkitaan pandoran lippaan lukkoa auki, mutta kyllä niin taas setämiespäissäni ihmettelin ja pyöristelin tätä asetelmaa.

18 tykkäystä