Ei kai kukaan väitä, että opettaja on ainoa hyväksytty tietolähde, mutta koulussa vähän niin kuin kuuluisi olla yksi ainoista. Opettajat tekee ihan varmasti virheitä ja opettajien taidoissa ja motivaatiossa on varmasti suuria eroja. Mutta vähintään saman verran niitä on eri järjestöjen tai koulun ulkopuolisten tahojen tyypeissä. Mun mielestä on parempi, että oppilaiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset ovat tietolähteenä, kuin ne, jotka eivät ole.
Näen vain, että tulee enemmän ongelmia, kun vaikeita päätöksiä ulkoistetaan kauas oppilaista. Eli kyllä, 70-luvulla opintonsa suorittanut opettaja voi tietää, tai olla tietämättä sijoittamisesta mitään ja pankinjohtaja on luultavasti parempi henkilö kertomaan siitä. Mutta mielestäni tämä ei ole relevantti kysymys tai pointti, vaan kysymys on, että: “Halutaanko, että pankit tekevät päätöksiä siitä, mitä oppilaille opetetaan, vai opettajat?”. Mielestäni parempi, että opettajat. En usko, että oikein mitään havaituista ongelmista parantaisi se, että päätökset vietäisiin kauemmas. Kompromissina voisi olla vaikka x tuntia per kuukausi, kun puhutaan jostain ihan muusta.
Homma lähtee jossain määrin tosi asioiden tunnustamisesta: kouluissa on eroja, opettajissa on eroja ja oppilaissa on eroja. Mitään näistä asioista ei muuta, jos järjestöt sotkeentuvat hommaan. Lisäksi on biljardi asiaa, joita olisi hyödyllistä opettaa kouluissa. Mun mielestä olisi tosi hyvä, että ihmiset ymmärtäisivät psykologisia vinoumia, stressinhallintaa, sijoittamista, principal agent -ongelmaa, peliteoriaa, koodaamista, jne. jne. jne., mutta onko koulun tavoite opettaa näitä kaikkia? Tai voidaanko olettaa, että koulu opettaa kaikkia näitä? On parempi saada 50 %:ia sadasta, kuin prosentti tuhannesta - jos koulun, opettajien ja oppilaiden harteille ladotaan liikaa hyödyllisiä ja hyviä asioita, niin fokus hukkuu ja lopputulos on fiasko. Mikä on liikaa, on vaikea kysymys.