Pörssien suunta (Osa 1)

Iltapäivällä julkaistuista työllisyysluvuista ei ainakaan heijastu amerikkalaiskuluttajan tai palvelualojen heikkoutta, vaikka takapeiliin katsovatkin. Uudet työpaikat +128 k (Reutersin konsensus +89 k) ja elokuun lukuja tarkistettiin mukavasti ylöspäin. Palkkojen kasvukin 3 % vuodentakaisesta. Tarkistuksia julkaistuihin lukuihin pidetään jonkinlaisena suhdanteen käänteen mittarina, mutta syyskuun lukujen perusteella niissäkin tasaantumista.

3 tykkäystä

Melko vaikuttavaa tuo USA:n työllisyysdata. Käytännössä täystyöllisyys jatkuu.

Tosin nämäkin luvut ovat laskussa ja työpaikkojen “laatu” on myös jatkuva huolenaihe. Spekuloivat USA:ssa, että työllisyys voi muuttua tulevina kuukausina nopeastikin huonompaan, sillä tällä hetkellä yritykset pitävät työvoimaa niin pitkään kuin pystyvät. Korvaavaa on niin vaikea löytää.

2 tykkäystä

Joo, oli vain ajan kysymys, että koska työpaikkojen kasvu hidastuu. Noita yli 200 000:n lukemiakin tuli rummutettua kuukausikaupalla, ja viimeisimmät luvut kertovat, että niukkuus on lisääntynyt. Aika tasaisesti työttömyys on laskenut eri ammattiryhmissä, rakennusala ja tuotannon alat näyttävät olevan poikkeuksia (lähde täällä):

2 tykkäystä

Jonkun firman strategi (tosi luotettava kommentin aloitus :smiley: ) piti transportaatioalan, eli käytännös rekkakuskei, hyvänä indikaattorina. Se CASSin freight indexhän on dyykänny, toski näyttäis et et pysyy paikallaan tai vähän toi “transportation”.

2 tykkäystä

Välillä näin päin…

2 tykkäystä

Markkinan tunnelman muutos on kyllä käsin kosketeltavaa. Nyt puhutaan jo uudelleen kultakutreista. :champagne:

"Stocks rallied to close out the week after a much stronger than expected U.S. jobs report eased concerns about economic growth, and China said it had reached a consensus in principle with the U.S. during trade talks.

The S&P 500 and Nasdaq Composite closed at all-time highs and the Dow ended just shy of a record, as all three benchmarks indexes rose more than 1% for the week.

October non-farm payrolls rose by 128,000, which was much more than expected given the assumption that the GM strike would tamp down gains, and followed upward revisions for August and September.

The jobs data suggests the U.S. may be enjoying what is sometimes called a “Goldilocks” economy - hot enough to ease fears of an imminent recession but cool enough to keep the Federal Reserve from raising interest rates to rein in inflation.

The ISM Manufacturing Index for October posted its third straight monthly contraction, but stocks only accelerated their move higher, as investors chose to view the data as better than feared."

3 tykkäystä

Hyvää uutista Euroopan autoteollisuudelle.

https://money.cnn.com/data/fear-and-greed/

päivä pari :chart_with_upwards_trend: sitten :chart_with_downwards_trend: ?

5 tykkäystä


Aikamoinen pomppu heti avaukseen!

2 tykkäystä

Tämän päivän avausta katsoessa tuli heti mieleen tuo linkkaamasi indeksi. Arvostuskertoimet sen kuin venyvät, kun tuloskausi on ollut “torjuntavoitto” ja markkinahuolet ainakin näennäisesti helpottaa.

JP Morgan povaa korkoihin pomppua

JOS makrokuva pysyy ennallaan. Mid-cycle :wink:


Sijoittajat ovat edelleen meillä Suomessa pessimistisiä… Osaatte varmaan katsoa itsekin miten yleensä on käynyt pessimismin vallitessa…

Yritin miettiä syitä, miksi jengi edelleen on noin bear samaan aikaan kun valo tunkee läpi joka aukosta muualla :smiley: Kenties isojen nimien heikko performanssi tänä vuonna on tehnyt pessimistisemmäksi.

5 tykkäystä

Eikös Nordea siirtänyt osakkeet ylipainoon tänään!?

3 tykkäystä

Khylhän se nosti!

Tässä on diipimpi ilmaisu osakkeiden tuotoista :smiley:

1 tykkäys

Tätä vähän ajoinkin takaa, että @Verneri_Pulkkinen linkkaisi, koska itse olen vähän arka noita sisältöjä jakamaan🙂

1 tykkäys

Voin Verneri avata omalta osaltani pikaisesti, kun itsekin tuohon kyselyyn aina vastaan (ja olen juuri mainitsemasi bear). Käytännössä pääsyy sille, miksi olen bear nyt 6kk päähän liittyy siihen, että sekä kauppasotaan, että koronlaskuihin ja keskuspankkien toimiin (ja niiden vaikutuksiin kursseihin!) liittyy vielä suurta epävarmuutta isojen linjojen suhteen, etenkin kauppasodassa korostuu tämä, että pohjalla olevia ongelmia tulee olemaan todella hankalaa ratkaista.

Toinen syy tälle bear-näkemykselle minulla liittyy nimenomaan OMXH:n koostumukseen. Tällä hetkellä etenkin OMXH25 sisällä esim. KONE (suuressa painossa indeksissä) ja Elisa ovat sellaisia osakkeita, joissa downside riskien realisoituessa on todella iso, näin fundasijoittajan näkökulmasta. TA:n puolesta merkittävä näkökulma tähän on se, että jos nyt esimerkkini KONE ja Elisa lähtevät laskemaan, ja niillä on takanaan vahva viikko- ja kuukausitason nousutrendi, ja korkeat RSI-lukemat kaikin puolin, niin siinä laskussa on ainekset myös TA:n puolesta isompaan laskuun (ts. mikään indikaattori ei anna tukea laskun pysähtymiseksi, ja toisaalta tiettyjen tukitasojen rikkoutuessa seuraavat tukitasot ovat kaukana).
Myös useilla muillakin yhtiöillä etenkin OMXH25 sisällä on minun mielestä tällä hetkellä todella vaikea löytää perusteltua nousuvaraa lyhyellä tähtäimellä (tähän esim. Nokia, Nordea, Sampo yms. ennen kuin tilanne selkiytyy) - mielestäni kaikkea pahaa etenkin syklisissä osakkeissa ei olla vielä diskontattu sisään. Esimerkkinä UPM, Metsä Board, Outokumpu - you name it.

Tässä nopeahkosti kirjoitettu näkemykseni, voin täydentää sitä mukaan jos tulee kysyttävää. En usko, että tällainen perustelu on läheskään samankaltainen mitä muilla karhuilla on, mutta onhan se mahdollista, että muutkin ovat kiinnittäneet huomiota näihin seikkoihin.

6 tykkäystä

Korjausliikkeen triggeriä odotellessa.

2 tykkäystä

Ei just hyviä pointteja. Plus, karhuilu kuulostaa kieltämättä yleensä älykkäämmältä. :smiley: Optimistin paras argumentti, että yleensä ihmiset heräävät aamuisin tekemään maailmasta paremman paikan kuin eilen, kuulostaa naiivilta (ja kuinka hyvin se silti pitääkään paikkansa isossa kuvassa! :D) sekä liian simppeliltä. Siitä tulee valtava myötätuuli.


Mä näen keskuspankkitoimet juuri toisin päin: ne tukee osakkeita. Kauppasodassa en usko isoon ratkaisuun, mutta tollainen phase one -teippiratkaisu toimii lyhyellä välillä. Kauppasota niin sanotusti “brexitöityy” eli markkina ei enää kuin kohattele olkaansa. Samalla makrodata ei tue jyrkkää pessimismiä, joskaan ei vielä mitään skumpan pamauttelua. Sijoittajat ovat olleet kans varovaisia, mikä poistaa sellaisen rysähdyksen riskiä. Investointeja ei voi jarrutella loputtomasti, koneet hajoaa käytössä ja pitää ostaa uutta tilalle jne.


Vaikka olen optimisti, en ihmettelisi jos loppuvuodesta nähdään jyrkkiä liikkeitä. Trump voi yllättää, Kiinan kasvuvauhtia pitää tarkkailla (jos komentotalouden ote alkaakin lipsua…) ja jenkeissä kuluttaja ei saa falskata. Se on sellainen “bear gate keeper” et jos kuluttaja murtuu ryntää karhut perään :smiley: Plus, ei tässä aineksia millekään jättirallille ole nähtävissä. Toki isoja liikkeitä on muutenkin vaikea nähdä kun markkina hinnoittelee kaikkea näkyvää sisään tehokkaasti. Omassa salkussa tämä näkyy >90 % osakepainona (olen nössö enkä vivuta :S ) mutta pidän silti “puuhakassaa” sivussa jos eteen osuu mielenkiintoisia kohteita.

5 tykkäystä

Isossa kuvassa pitää myös miettiä esim. sitä näkökulmaa, että miten esim. USA:n PMI:t kautta linjan vaikuttavat meidän kotipörssin yrityksiin - esim. kuinka paljon meidän kotipörssin yritykset pääsee hyötymään USA:n kuluttajien hyvästä porskuttamisesta. Ja vastaavasti: Kuinka paljon vaikutusta esim. Euroopan heikoilla teollisuuden PMI:n luvuilla on meidän kotipörssiin? Tällaisia makropohdintoja voi tehdä, ja pohtia vähän: Löytyykö meidän kotipörssin yhtiöistä yhteisiä nimittäjiä tiettyihin makrolukuihin, jos löytyy, kuinka paljon, ja ennen kaikkea miksi, ja mikä niiden vaikutus lopulta voisi olla?

1 tykkäys

Meidän kotipörssin konepajat (Cargot & kaverit) ovat seuranneet viime vuodet ISM:n teollisuuden PMI:tä (tosin mehän tääl foorumil preferoidaan Markitia ;D). USA:n kuluttajan porskunnasta hyötyy Fiskars mutta sekään ei saa siitä iloa ilmeisesti… :smiley: Eurooppa on tärkeä markkina meidän firmoille, noin 60 % liikevaihdosta tulee Euroopasta. Kiina on tärkeä KONEelle ja maailmankaupan volyymin kehitys esim. Cargolle ja kraanalle. Siinä keskeisiä mittareita, mitä seurata.

Mutta, Helsingin pörssiä jos miettii (strateginen pohdinta OMXH25:sen suhteen on tosin hieman metsän kadottamista puilta kun se on niin pieni, SP500 rulaa maailmaa) niin meillä itseasiassa isoimmat pörssiä määrittävät firmat ovat KONE, Nordea, Neste, Sampo ja Nokia. KONE ja Neste jyrää (KONE on kallis mut… täs maailmas kaikki vakaat tuloskasvajat maistuu sijoittajille). Nordealla on nyt suht uskottava käänne päällä, Sampo menee sen kaverina ja Nokia on … Nokia :smiley: Konepajoissa ei pitäisi olla kauheasti laskuvaraa, päinvastoin jos teollisuusindeksit lähtee ylöspäin niin kenties nousuvaraa jonkinlaisestikin. Outokumpu ja muut omistaja-arvon tuhoamiseen erikoistuneet yhtiöt ovat pienentyneet, onneksi. Näillä näkymin OMXH25 on edellytyksiä jatkaa hieman ylöspäin hitaasti mörnien.

Lisäys: metsäfirmat yhdessä on kans markkina-arvolta iso joukko. Niiltä näyttää tulevan ihan ok torjuntatuloksia.

Lisäys 2: vaikka USA:n kuluttajan suora vaikutus meidän pörssiin on vähäinen, on USA:n kuluttaja maailmantalouden veturi. Jos kuluttaja siellä falskaa, heijastuu se kaikkialle muuallekin. Siksi silti katsoisin USA-kuluttajan vointia, vaikka ei omistaisi yhtiöitä joihin sillä on suoraa vaikutusta.

Mutta nämä on tällaisia ylätason hahmotteluja, bottom up - on usein parempi lähestymistapa osakepoiminnassa :face_with_monocle:

1 tykkäys

Tässä Nomadeista toiselta jälleen hyviä linkkejä ja koosteita. Kannattaa lukea! Mm. nöyryyden tärkeydestä, arvosijoittamisen tuskasta ja käänteestä (yleensä tuska on korkeimmillaan juuri ennen kuin arvosijoittaminen alkaa yliperformoimaan) sekä SP500:sen ATH:sta. Keskimäärin tuotto seuraavan vuoden aikana ollut hieman keskimääräistä parempi uuden ATH:n jälkeen. Keskimäärin! Joskus se ATH on oikeasti huippu pidemmäksi ajaksi.

1 tykkäys