Pörssien suunta (Osa 1)

Jees, opin keväällä, onneksi aika pienillä summilla, että nuo automaatit ovat huonoja, erityisesti lappukohtaiset siis. Nimenomaan kyykkyavausten johdosta. Allekirjoittaneen tilanne vaan on se, että lappuja on tosiaan reilusti erilaisia, ja päivästä riippuen voi olla, että TV:n hälystä kestää 14h ennen kuin pääsen koneelle. Eli pörssin sulkeuduttua. Itsekään vahtiminen ei siis oikein toimi.

Tässä mielessä tuon salkkukohtaisen rajan virittäminen Absolut minimiin voisi olla ok. Toki siinäkin on riskinsä, että salkku tyhjenee kokonaan täysin pohjalta, mutta ainahan ne vakuutukset jotain maksavat :thinking:

Vielä ei ole mitään käytössä, mutta päivä päivältä nousu hirvittää enemmän.

Jos oikeasti rommaillaan, niin eikö olisi parempi olla suunnitelma valmiina miten toimia? Kuvittelisin että hälytykseen reagointi hetkessä esimerkiksi kesken työpäivän ei välttämättä anna aikaa rationaaliselle ajattelulle. Huonoimmat sijoituspäätökset olen tehnyt, kun olen poikennut sijoitussuunnitelmasta ja itse asettamistani säännöistä, usein hetken huumassa tai hätäilyssä.

Mielestäni on parempi alkaa kontraamaan siinä kohtaa, kun kokee että tuottoa on tullut riittävästi. Tai vain kasvattaa käteisen määrää myymällä yhtiöitä joiden arvostus on nyt selkeästi venytetty? Olen tehnyt lyhyempiä treidejä ja ollut tyytyväinen 5-10% swingeihin jos sellaisia on irronnut.

1 tykkäys

Toinen vaihtoehto on maksaa vakuutuksesta - jättää stoplossit pois ja sen sijaan istuttaa salkun kulmalla sopivan kokoista indeksishortti-turboa tms.

Tällöin jos dyykataan, shortti pullistuu. Tosin loputtomassa bull-markkinassa tämä maksaa - paljon toimivampi ratkaisu kun markkina vetää kylkimyyryä viikosta toiseen.

Lähinnä nuo alertit suojaavat poikkeuksellisilta uutisilta jotka koskevat vain yhtä lappua salkussa - jolloin voi siinä ja silloin tehdä päätöksen aiheuttaako tämä toimenpiteitä. Koko indeksin liikkeitä kyllä tulee seurattua melkein koko ajan kun on yhden ikkunan titlepalkissa yleensä S&P 500 futuurien luku johon voi vilkaista silloin tällöin. Tosin tuonkin indeksin käppyrässä on yleensä alertti päällä jos se painuu alle isomman aikajänteen tukitason puskista. Harvoin triggeroituu, mutta on siellä valmiina herättämään jos asteroidi tippuu johonkin tms. jotta voi ainakin seurata että mitäs kettua nyt.

Duuni on onneksi sellaista että päivä istutaan koneella muutenkin, joten työasioiden alla puksuttava tradingview ei merkkaa ja kun hälyt on tunattu sopivasti, ne hälyttävät oikeasti vain jos jotain niin dramaattista tapahtuu että se olisi ollut stoplossin arvoista.

1 tykkäys

Pitää olla tekemättä liian suoria johtopäätöksiä yksittäisistä datapisteistä mutta näitä signaaleja satelee sieltä täältä.

Huom., jos oma salkku on lähinnä kotipörssissä ei kannata liikoja johtopäätöksiä vedellä, vaikka kyllähän usein laineet SP500 loiskumisesta kantautuu tänne asti.

8 tykkäystä

Nämä hyvä:

Nämä huono:

Nämä neutraali:

10 tykkäystä

Olen miettinyt ja spekuloinut kuinka rokote tulee vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen.

Kun ensimmäisen rokotteen kiertoonlaskemisen päivämäärä julkaistaan, sanotaan vaikka jenkeissä, niin olettaisin jenkkimarkkinaindeksin ottavan asian ensimmäisenä huomioon positiivisesti, ehkä reilun prosentin pomppuna. Suurin ero tässä voisi olla, että indeksiä nostanee enemmänkin tähän astiset kärsijat eli mm. matkailu ja ravintola-ala.
Nämä tapahtumat toki heijastuvat myös muualle maailmalle.

Jos ja kun rokotteen kiertoonlaskemisen päivämäärään on vielä ilmoituspäivästä kovin pitkä aika, niin alussa syntyneestä hurmoksesta markkina palaa hieman ensimmäisen piikin jälkeen ja jatkaa flättinä/maltillisesti nousten (olettaen ettei muut tekijät vaikuta) kohti kiertoonlaskemisen päivänmäärää, ehkä viikon parin päähän. Tästä pisteestä kurssit noussee hieman rivakammin kohti H-hetkeä ja edessä voi olla pienimuotoinen sell-the-news-ilmiö.

Osakemarkkina on tässä vaiheessa ottanut (taas) lisää etumatkaa reaalitalouteen nähden, mutta kun tieto rokotteen kierrosta on asettunut ihmisten päähän, heidän keskimääräinen kulutuskäyttäytymisensä ja kuluttajaluottamus alkaa taas kohentumaan.

Tl;dr: Psykologisesti ajateltuna näkisin, että rokotteen kiertoonlaskemisella on suurempi vaikutus ihmisten kulutuskäyttäytymiseen, kuin mitä sillä käytännössä katsoen on vaikutusta lyhyellä ajanjaksolla immuniteetin syntymisen tai viruksen taltuttamisen kannalta.

Voisiko joku muukin spekuloida aihetta? Yhden ihmisen näkemyksessä on monesti paljon harhaa ja vääristymiä.

1 tykkäys

Tech selloff on tässä spekulaatiossa rokotteen vaikutuksista kyllä hiton iso riski koko markkinan kannalta (mielestäni). Zoomit, Netflixit, Amazonit sun muut voi dyykata alkupompun jälkeen pahasti. Sektorirotaatiota nähdään vähintään, kuten mainitsitkin…

3 tykkäystä

Itse näen että sell-the-news on hyvin mahdollinen reaktio, nyt mennään rokotteen toivossa mutta sitten kun se tulee niin aletaankin miettimään että miltä se maailma näyttää kohta. Jos tech-yhtiöiden pomput johtuvatkin siitä että hankkeita onkin vain aikaistettu rakenteellisen muutoksen sijaan niin jälki tosiaan voi olla karmeata.

Olen koko ajan itse keventänyt salkkuja, pojan salkussa meni tänään käteinen jo 65% painoarvoon.

6 tykkäystä

Jos meistä monet (minä mukaanlukien) on varovaisia, kokeillaan kontraavaa näkökulmaa:

OLEMME IKUISEN NOUSUN ALKUMETREILLÄ !!!

Heitän tähän muutamia argumentteja, miksi voimakas nousu voisi jatkua (toki 10 % korjausliikkeitä voi tulla, mutta iso suunta on ylöspäin). En siis välttämättä allekirjoita näitä kaikkia, mutta kirjoitan ne tuomaan keskusteluun väriä.

i) Roaring twenties -skenaario. Viime vuosikymmeninä kehittyneiden talouksien yksi ongelma on ollut kärjistyvä eriarvoisuus, mikä syö keskivertokuluttajan ostovoimaa (reaalipalkat eivät ole esim. Yhdysvalloissa nousseet 40 vuoteen). Kiitos koronan tuoman BRRR-politiikan ja Trump-shekkien, keksimme että ostovoimaa voi buustata suoraan keskuspankin taseesta niin kauan, kun talous ei ylikuumene. Sen riski on pieni vielä pitkään, koska meillä on paljon käyttämätöntä kapasiteettia sekä työttömiä.

Syntyy hedelmällinen kierre, missä kulutus nousee → yhtiöt alkavat vastaamaan kasvavaan kysyntään ja investoivat → syntyy työpaikkoja → palkat lähtee nousuun → inflaatio elpyy → kulutus nousee → yritysten tulokset kasvavat kestävästi

ii) Arvostuskertoimilla ei ole väliä -skenaario. Sijoittajat tuijottavat P/E -lukua. Mutta entä kun indeksin isoimmista firmoista käytännössä vain Apple on kovan tuloksen tekemisen moodissa ja lopuilla on kasvumatka vielä kesken? Mitä kun Saas-yhtiöiden paino kasvaa indeksissä? Pitäisikö tuloksia katsoa pidemmälle?

Kun kasvuyhtiöiden paino indekseissä kasvaa, pörssit erkaantuvat yhä enemmän mörnivästä reaalitaloudesta ja niiden kertoimet nousevat reflektoiden alla muuttuvaa kompositiota.

iii) Vaihtoehtojen puute -skenaario. Talous ei juuri elvy, joten massiivinen elvytys jatkuu. ERP (equity risk premium, riskipreemio) laskee laskemistaan, koska 3 %:inkin tulostuotto hakkaa mennen tullen 0 % valtionvelan koron. P/E 33, uusi normaali?

Vakavasti puhuen, uskon että jokainen noista voi pelata jonkinlaista roolia jo nyt. Noihin keksii helposti myös lukuisia vasta-argumentteja, joita jätän muille kirjoitettavaksi. :smiley:

Lisäys: tällaisia kommentteja ilmestyy varmaan juuri huippujen lähellä… En käyttänyt kuitenkaan termiä ”new economy”.

47 tykkäystä

Tähän koronaan liittyy paljon pelkoa ja pessimismiä ja se heijastuu markkinoille. Toisaalta korona on pakottanut innovoimaan ja toimimaan uusilla tavoilla tai se on kiihdyttänyt jo käynnissä olevaa muutosta(mm. etätyö, verkkokauppa, rokotteiden tutkimus, kasvomaskien tuotanto). Voidaanhan tästä kriisistä tulla myös vahvempina ulos ja se voisi näkyä reaalitaloudessakin kenties. Voisiko jopa verrata maailmansotien jälkeiseen aikaan? Jos näin, niin ovatko osakemarkkinat jo diskontanneet tätä liiaksi :thinking:

3 tykkäystä

Mielenkiintoinen yhdistelmä on, että investoinnit voivat vähentää työn tarvetta. Toisaalta väestön kutistuminen myös vähentää työn tarjontaa. Ja että onko investoinneille tarvetta, jos tuotanto skaalaa? Pienentyvä väestö tarkoittaa vähemmän kulutusta, mutta toisaalta merkittävä osa väestöstä kuluttaisi enemmän, jos vain voisi. Nykyisenkään väestön “kulutuspotentiaali” ei siis ole käytössä. Tämähän on melkein nettoneutraali ympyrä.

Sitten tiellä on vain, että liika taserahoitus keskuspankkien toimesta voi nakertaa luottamuksen järjestelmään. Plus, että moinen järjestely on juridisesti ongelmallinen.

Roaring twenties olisi silti liioiteltua. Kokonaisuus olisi pikemminkin loudly grunting twenties.

4 tykkäystä
10 tykkäystä

Ei taida tulla dippiä tänään noiden lukujen perusteella.

1 tykkäys

Eipä tuo S&P 500 futuurit ole myöskään raketoinut noista luvuista, tosin jenkkiavauksestahan tuon vasta oikeasti näkee kunhan on 15-30min tapeltu että minne tänään. Vielä ollaan vahvasti pitemmän kuvan “nousuputkessa” vaikka vielä vähän lisää punottaisi alemmas ja usein jenkkiaamussa nähdään myyntipurske joka ostetaan sitten kiinni tunnin sisään.

Sitten on jännemmät paikat jos tulee myyntipurske avauksesta ja sitä ei osteta kiinni parin-kolmen tunnin sisään vaan luisu jatkuu pitempään…

1 tykkäys

Surprise opposite day: teknot punertaa ja kovasti premarketissa, parhaimpana Tesla: 408.50 -38.87 (-8.69%)

3 tykkäystä

Tesla on raketoinut tuon splitin ennakkona niin paljon että tuon piti tapahtua ja oli vain auki että milloin. Seurannassa on jos pilkkisi siivun siltä varalta että yrittävät puhaltaa tuota kuplaa uudestaan, mutta vielä pitäisi laskea alemmas tuota varten. Tuo on edelleen pari tonnia “vanhaa teslaa” ennen splittiä joka on ihan kosmista. Mites olisi $300 per lappu, voisin ehkä ostaa… :smiley:

1 tykkäys

Jos tilanne ja korona on markkinoiden mielestä viimein pian taputeltu, niin olisi ihan loogista, että ylipaino, mikä on mennyt teknoihin lähtee pikkuhiljaa purkautumaan. Jos tarjolla on hyvää vakaata pankkitoimintaa tarjolla p/e:llä 8 ja Zoomia tarjolla p/e:llä 5 000 000, niin luulisi, että ei ole hirveän hankala veikata kumpi on pitkällä aikavälillä todennäköisemmin kannattavampi.

2 tykkäystä

image

ei hassumpaa… aihetta sektorirotaatioon voi todella olla ilmassa…

image

6 tykkäystä

Tunti on punotettu ja NASDAQin puolella vauhti kovinta, mutta vähän näyttäisi että isompaa dippiä ei tästäkään taideta saada aikaan. Tai no, ollaanhan jo “romahdettu” toissapäivän tasolle. Toisaalta päivä on vielä nuori jenkkilässä.

No, onneksi aiemmin tänään tuli kevenneltyä niin nyt on millä ostella jos tämä vielä tänään tästä vielä poraa lisää. Teknot kyllä ottaneet mukavasti tauluun, AMD ainakin alkaa olla jo melkein ostohinnoissa… $82 nurkilla oli mitä katselin että vois olla tukea.