Pörssien suunta (Osa 1)

Innolla odotan miten Zoomin kurssin käy tänään. Kahoot oli äkillisesti jo yli 10% laskussa.

1 tykkäys

Toki detaljeita pitää vielä odottaa, mutta jos 2021 on isossa jakelussa toimiva rokote niin…

a) Koronan taloutta rajoittava voima hiipuu ensi vuoden aikana…

b) Taloudellinen aktiviteetti normalisoituu, mikä tukee tulosodotuksia lähivuosille (jos 2022e P/E 17x on nollakoroissa varma arvostustaso… Niin miksi ei: plus ennusteisiin voi syntyä isosti nousuvaraa).

c) Isot säästöt, mitä monelle kuluttajalle on jäänyt, lähtevät liikkeelle

d) Valtava likviditeettimassa vyöryy myös pörssiin

Toisaalta, tuo rokoteuutinen voi heikentää tukipakettien runnomista läpi. Kenties talous pärjää pian taas ilman tukipaketteja, normaali vajeet riittävät. ;D

36 tykkäystä

Kuvitelkaa Donald Trumpin ilme juuri nyt. Jos tämä uutinen olisi tullut 2vkoa sitten niin hän olisi ehkä voittanut vaalit.

Ei harmita, ei varmasti.

Noh, loistava uutinen ihmiskunnalle noin yleisesti, pörssilogiikka on välillä erikoista. Nyt roskalappuja kyytiin.

50 tykkäystä

Saa nähdä myös miten pysyviä muutoksia kriisi on jättänyt jälkeensä, niin kuluttajien käyttäytymisessä kuin esimerkiksi yhtiöiden kulurakenteessa. Epäilen että tuottavuus otti askeleen ylöspäin, ja pysyvästi.

4 tykkäystä

Mielenkiintoista nähdä, näkyykö tämä aneemisissa tuottavuustilastoissa jossain vaiheessa. Monien yhtiöiden tehokkuus kyllä parani, joskin se tulee osittain joidenkin muiden (muut yritykset/alihankkijat, työntekijät) kustannuksella. :smiley:

2 tykkäystä

sivut alhaalla :smiley:

10 tykkäystä

Tässä korvaava tuote http://www.livecharts.co.uk/MarketCharts/dax.php

2 tykkäystä

Voi olla että jopa viivyteltiin tahallaan uutisen kanssa. Ensimmäinen arkipäivä, kun biden on valittu ja heti uutinen rokotteesta? Erittäin hyvä uutinen joka tapauksessa ja bidenin valinta tuntui pörssille olevan myös hunajaa.

19 tykkäystä

Pfizerilta positiivisia rokoteuutisia 9.11.2020

11 tykkäystä

Tänään nähdään osakkeissa jonkinlainen rotaatio korona voittajien ja häviäjien välillä.

5 tykkäystä

Ei siinä montaa päivää mennyt. Tänäänkö alkoi arvosijoittamisen uusi nousukausi?

4 tykkäystä

Mielestäni kiteytät hyvin nykypörssin tilan. Uusi normaali on juuri näin, euforiapäivinä salkku täyteen roskalappuja. Pitäisi vain vielä tietää koska myydä :grinning:

7 tykkäystä

Kärsivällinen sijoittaja jaksaa odottaa näitä päiviä ja on koko ajan all in, koska missaamalla 10 suurinta nousupäivää vuodessa taitaa missata koko vuoden tuotot tjsp. kuitenkin.

10 tykkäystä

Todennäköisesti noin 15-45min ostamisen jälkeen koska näyttäisi kovasti jo tämä rokotepomppu jäähtyvän…

Tosin jenkit avaavat kohta, ehkä sieltä löytyy uusi vaihde silmään. Tai sitten porataan kunnolla gap down avaus.

2 tykkäystä

Pidetään tämä ketju pörssin pidemmän välin suunnalle: kahvihuoneessa voi porista tämän päivän minuuttitason heilahteluista vaikka kuinka. :coffee:

38 tykkäystä

Veikkaisin jonkinlaista sektorirotaatiota tapahtuvan lähiaikoina teknoista koronasta enemmän kärsineisiin firmoihin.

Jos jaksaa hieroa niin tuossa saattaisi olla tilin paikka

3 tykkäystä

En itse jotenkin usko että tuo sektorirotaatio kovin kauaa kestää. Kuitenkin nuo teknot ovat pitkässäkin juoksussa myös post-korona-ajassa niitä voittajia.

Eiköhän tässä hetki tuulipuvut kahise siihen malliin, että nuo kärsijät ottavat tuulta alleen, kunnes huomataan, että nämä laatuteknot ovat tippuneet hieman turhankin paljon ja sitten rahaa siirtyy hieman taas takaisin niihin.

Muutenkin: vaikka tänään tuli ilman muuta erittäin positiivinen signaali koronarokotteesta, niin vielä kannattasi malttaa. Tuo on ensilinjan tieto rokotteesta, tutkimusta ei ole esimerkiksi vielä vertaisarvioitu. Myös data rokotteen tehosta eri ryhmissä on puutteellista, tästäkin tulee jatkuvasti lisää tietoa. Myös suojan kesto on toistaiseksi epäselvä.

15 tykkäystä

Entäs se Tanskasta lähtenyt koronan mutaatio, suojaako tämä rokote myös siltä?

1 tykkäys

Mahdollisesesti, jos uutinen olisi julkaistu viime viikon maanantaina tai tiistaina, niin olisi tullut jokseenkin rajut ja kenties perustellutkin syytökset pyrkimyksestä vaikuttaa vaalitulokseen.

4 tykkäystä

Tietääkseni on sanottu ettei suojaa. Jos siis kyseinen mutaatio pääsee leviämään. Kovat ovat toimet ettei näin pääsisi käymään.

Tosin lähteen tähän pitää vielä kaivaa…