Pörssien suunta (Osa 1)

Ja öljyn hinta nousee.

Niin tekee vanha setäkin! Toki luotto on kasvavasti siinä, että tekno-firmat saavat toimivat verkkoyhteydet noin 1.5 syvyyteen maan alle :sweat_smile:

Masse-setä, FA, vanheneva treidaaja kohtaa sitten ihan kummallisia haasteita :thinking:

2 tykkäystä

Kiina alkoi täyttää varmuusvarastojaan kun Halvalla Saa ja samalla OPEC alkaa näyttämään varovaisia signaaleja että ehkä tälle ölppäsopalle vois tehdä jotain “stabiloimaan markkinat”

2 tykkäystä

Eletään hyvin mielenkiintoisia aikoja. Monet merkit viittaavat siihen että ollaan menossa kohti syvää lamaa. Työttömyys kasvaa hurjaa vauhtia, liikkeitä ja tehtaita suljetaan. Kokonaiset valtiot ovat sulkeneet lähes koko taloutensa. Massiiviset luottotappiot ovat vain ajan kysymys. Se tässä on kuitenkin erilaista että ongelma ei ole tällä kertaa talouden sisäsyntyinen vaan ulkopuolisen tekijän aiheuttama. Se tekee ennennäkemättömän isot pelastuspaketit poliittisesti paljon hyväksyttävämmiksi kun ei olla pelastamassa ahneita sijoittajia ja holtittomia lainanantajia vaan tavallisten ihmisten työpaikkoja ja elantoa.

EU on ollut ihmeellisen hiljaa. Yksittäiset jäsenmaat ovat tehneet päätöksiä rajojen sulkemisesta vaikka vapaa liikkuvuus piti olla yksi EU:n peruspilareista. Lähes kaikkialla vallitsee poikkeustila. Taloutensa sulkeneet Italia ja Espanja ovat olleet vaikeuksissa jo ennen kriisiä eivätkä tule tästä suosta nousemaan ilman ulkopuolista apua.

7 tykkäystä

Vuodesta 2020 odotetaan globaalilla tasolla ensimmäistä BKT:n dippausta sitten toisen maailmansodan lopun.

Ensimmäisen sodan jälkeen tuli myös taantuma mikä oli raju ja esim. jenkeissä pörssi sukelsi 30 % muutamien vuosien aikana.

Tästä oppineena sijoittajat odottivat romahdusta 1945. Koska pörssi tykkää hieroa usein sitä itseään sijoittajien naamaan, alkoikin vastoin odotuksia 20 vuoden härkämarkkina. :poop:

7 tykkäystä

Alkoi ihan tosissaan kiinnostamaan Wellssi. P/B on jo 0,66 ja esimerkkinä Banco Santander 0,6, sillä toimintaa koronasta vähintään kohtuullisesti kärsivissä Espanjassa ja Brasialiassa ihan kohtuullisesti. Hinnoittelu on sitä luokkaa, että pääoma ei enää tuota pitkään aikaan mitään. Nordean osinko on “tauolla” ja treidaa 0,96 P/B:llä. :thinking:

Meille jotka välillä tykkäämme kokeilla onneamme Yhdysvaltojen markkinoilla… Dollari yleensä heikkenee voimakkaasti jahka kriiseistä päästään yli. Pitkässä juoksussa globaaleille firmoille valuuttojen liikkuminen on yhdentekevää, mutta voi tuosta vuosiksi tulla vastatuulta portfoliolle.

5 tykkäystä

Taidetaan näiden isojen pankkien osalta hinnoitella sisään sitä riskiä että pellin alta löytyy isoja kupruja jotka tulevat päivänvaloon tämän kriisin ajamina. Eli “halvalla saa” näitä lappuja jos uskoo että isoja pommeja ei tule uutisvirtaan ja kirjanpidon kertoma tarina todellisesta terveydestä on tosi.

2 tykkäystä

Nordean P/B on nykyhinnalla noin 0,65 eli hieman tarkennusta vääriin lukuihin.

3 tykkäystä

Kiitos korjauksesta. Laitetaan tähän vielä perään, että luvut on Investing.comista. En tarkastanut oikeellisuutta minkään firman osalta vaan halusin vain vertailla. Saa korjata muitakin, jos innokkaita työ rukkasia :grinning:

Itse käytän aina yhtiöiden viimeisimpiä tilipäätös- tai osavuosikatsaustietoja, niin ei tule itselle eikä muille väärinkäsityksiä.

2 tykkäystä

Olen onnistunut samaan ison viheen aikaan tilinpäätös tiedoillakin, nimittäin osakkeiden määrä oli eräässä casessa muuttunut välissä. Tässäkin Wells Fargo casessa siinä vakava riski, koska omia osakkeita on ostettu aika paljon ja niiden mitätöinti on saattanut jäädä huomaamatta. Itsellä on tapana tarkistaa luvut parista kolmesta eri luotettavasta lähteestä.

1 tykkäys

Sehän sitten nousi yli ennusteiden, 6,6 miljoonaa:

4 tykkäystä

Nyt saa vekkulin näköisiä pitkiä aikasarjoja:

12 tykkäystä

Odotettavissa voimakasta vastatuulta…

1 tykkäys

Meidän Antti twiittasi tämän pari päivää sitten. Yksi avainkysymys on, kuinka nopeasti työttömät pääsevät takaisin töihin.

Hitti jää pienemmäksi, jos työttömyys jää alle kuuteen kuukauteen.

Sen sijaan lommosta tulee alati isompi sitä pidempänä.

Jenkeissä systeemi on ketterä, mutta en tiedä saadaanko ihmisiä töihin yhtä nopeasti kuin töistä ulos.

12 tykkäystä

Ironisesti monien työnsä menettäneiden tulot saattavat jopa nousta. Käsittääkseni etenkin palvelualat (esim. tavaratalojen myyjät jne.) menettävät nyt työnsä.

"Economists say the country should brace for jobless claims to continue escalating, partly citing generous provisions of a historic $2.2 trillion fiscal package signed by President Donald Trump last Friday and the federal government’s easing of requirements for workers to seek benefits.

As a result, self-employed and gig-workers who previously were unable to claim unemployment benefits are now eligible. In addition, the unemployed will get up to $600 per week for up to four months, which is equivalent to $15 per hour for a 40-hour workweek. By comparison, the government-mandated minimum wage is about $7.25 per hour and the average jobless benefits payment was roughly $385 per person per month at the start of this year."

JPMorganilla huudellaan jo 16 miljoonasta työttömästä pian:

“A rough look at the most affected industries suggests a potential payroll job loss of over 16 million jobs,” said David Kelly, chief global strategist at JPMorgan Funds in New York. “The loss would be enough to boost the unemployment rate from roughly 3.5% to 12.5%, which would be its highest rate since the Great Depression.”

Lisäys:

Mariannen teksti aiheesta

8 tykkäystä

Maassa jossa sosialismi on kirosana :joy:

9 tykkäystä

Haha jep :smiley: Hätätilanne on saanut monet takit kääntymään Washingtonissa.

Oikeastaan kaikki modernit taloudet ovat sekatalouksia jossa on vaikutteita sekä kapitalismista että sosialismista, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Monet katsoo tätä vastakkainasettuluna turhan ideologisin linssein. Sosiaalidemokratia oli 1900-luvun onnistunein “liike” tässä mielessä, koska lähes kaikki saavutettiin mitä tuskin kukaan osasi edes unelmoida 1900-luvun alun suojattomissa oloissa. 2000-luvulla sillä ei enää ole ollutkaan muuta kuin hävittävää. :smiley:

16 tykkäystä

Tästähän näkee täydellisesti sosiaalitukien passivoivan vaikutuksen: jenkit muutti systeemiään avokätisempään suuntaan ja valtavasti porukkaa alko vetämään lonkkaa.

Edit: tämän oli tarkoitus olla huumoria.

8 tykkäystä