Puolijohdejätit: AMD, Intel, NVIDIA, TSMC, TI, Micron, Broadcom, Qualcomm, ASML yms

Jostain luin että AMD käyttäisi TSMC + GlobalFoundry. Olisi loogista, koska jälkimmäinen on AMD:n ex-tehtaat.

Oma käsitys on, että tehdasta ei voi vaihtaa ihan heittämällä. Design (suunnittelusäännöt) ovat prosessi-spesifisiä. Toki jokainen uusi prossusukupolvi on aina mahdollisuus ottaa uusi tehdas/prosessi käyttöön, koska luulisin että samankin toimijan eri sukupolven valmistusprosessit eroavat toisistaan jonkin verran.

1 tykkäys

Samsung tarjoaa myös muille. NVIDIA esim juuri teki sopimuksen että osa tavarasta tulee Samsungin 7nm ja osa edelleen TSMC:ltä joka tähän asti on tehnyt kaikki NVIDIAn piirit.

2 tykkäystä

Rahantekoon keskittyminen on vaarallista. Siitä löytyy esimerkkejä Suomestakin.

Vaikea ymmärtää Intelin yhtälöä. Kuluttajapuoli sivuraiteille, petetään yritysasiakkaat sekä ylipäänsä lähes kaikki julkistuslupaukset, luovutaan uusimman teknologian kehittämisestä (mm. 5G-piirit) ja kuorrutetaan kakku tuotteiden huonolla saatavuudella. Ja silti tehdään rahaa. Tältä se ainakin minulle näyttää.

Ovat kuluttajapuolella joutuneet jo hintakilpailuun eikä se helppoa tule olemaan konesaleissakaan. Pärjäävät vielä hyvin Desktop-kisassa, mutta nykyisestä 14nm sukupolvesta on otettu ilmeisesti jo kaikki irti. Intelin i9 tarvitsee tehokasta jäähdytystä ja AMD Ryzen loistaa energiapihiydellä ja kellotuskyvyllään. Muistan vielä ajan, kun se oli toisin päin.

3 tykkäystä

Juu. Fokus on tainnut olla poissa perustekemisestä, mistä kielii mm. 10nm viiveet. On ehkä kuviteltu, että tämä homma (tuotanto) nyt osataan ainakin, joten keskittykäämme kasvuhankkeisiin tms.

Ymmärrän kyllä tätä sikäli, että on ollut pakko lähteä etsimään kasvua muualta, kun kuluttajapuolta on ahdisteltu jo pitkään monelta suunnalta: esim. ARM/RISC-pohjaisten proessorien nousu haastamaan x86/CISC kuluttajalaitteissa.

Se, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista ei ole tosin huono asia, jos se ei sokaise. Nykyisistä lähtökohdista on paljon helpompi lähteä tekemään käännettä, kuin jostain syvemmästä kuopasta (vrt. Nokia, joka keskeyttää osingonmaksun).

Q3 tehtiin kuitenkin kaikesta huolimatta uusi liikevaihtoennätys. Tänä vuonna on palautettu osakkeenomistajille jo yli 120% vapaasta kassavirrasta ja ensi vuonna lupaus palauttaa 100%. Osinkoja 2019 maksettu $4.2B ja takaisinostoja $10.1B. Karkeasti puolet kassavirrasta menee investointeihin ja puolet palautetaan.

Uskon kuitenkin, että korjaavia toimenpiteitä on jo lähdetty tekemään nykyisen CEO:n aikakaudella, mutta näin isossa yrityksessä ne eivät välttämättä vielä näy. Yksi Q3 esityksessä mainitusta kolmesta prioriteetistä oikeutetusti on toiminnan parantaminen (improving execution), joten jos perustekeminen ei ole ollut aikaisemmin keskiössä, niin aivan varmasti uuden CEO:n alaisuudessa on.

1 tykkäys

Qualcomm julkaisee Q3-tuloksensa huomenna. Firmalla on mennyt hyvin ja kurssi on korkealla, mutta katselen silti ostopaikkaa. Ainakin viimeiset 4 kvartaalia odotukset on ylitetty, mutta mahtaisiko Kiina-kuviot näkyä jo QCOMin tuloksessa?

Tulevaisuus näyttää kuitenkin hyvältä. Markkinajohtajuus mobiilipiireissä jatkuu, kun uudet 5G-piirit tulevat jakeluun vuodenvaihteessa. OEM-sopimuksia X55:lle on 30+ eli käytännössä kaikkien isojen valmistajien kanssa. Kiinan toimitusten suhteen saattaa myös tulla helpotusta, jos jonkinlainen sopimus saadaan aikaiseksi, kuten nyt taas uumoillaan. Aika kallishan tuo on, mutta mielestäni ostolappu silti.

2 tykkäystä

Bongasin tällaisen listan omasta chatti-ryhmästä, 5G sidonnaiset:
XLNX, ADI, AVGO, INTC, QCOM, SWKS, QRVO, KEYS, VIAV, ERIC, NOK, AMT, CCI, SBAC, GLW, CIEN, ACIA, TMUS, S, CMCSA, CHTR, DELL, HPE, INSG, MRVL

2 tykkäystä

Ei tullut toivomaani ostopaikkaa QCOMiin. Liian hyvä tulos. Taidan silti avata pienen position.

1 tykkäys

AMD:llä menee lujaa. :slight_smile:

AMD’s main competitor, Intel, has reported a decline in its client processor sales, in which AMD has gained. AMD is taking share from Intel’s in the desktop and laptop processor segment. AMD is taking advantage of the CPU shortages of Intel.

1 tykkäys

Niin menee. Oma melko iso siivu muutamassa kuukaudessa +20% :moneybag:

Ja näillä näkymin Intel ei oikeasti pysty vastaamaan ennen 2021 ja sitä ennen työkalupakissa ovat lähinnä hinnanalennukset. Eli kasvuvaraa on vielä melkoisesti. Tosin erittäin volatiili osake. Tämä voi päivässä heilua 5% koska on herkkä kauppasotauutisille sekä muiden puolijohdefirmojen menolle.

Jos tutkii ostonpaikkoja, paras paikka lienee hieman viimeisimmän “kiinalaisten kanssa ei sittenkään tehdä diiliä”-uutisen jälkeen :slight_smile:

1 tykkäys

Kurssikehitykset 24.12.2018 pohjista - AMD noin +125%, Intel noin +35% - valtava ero, vaikka molemmat on ATH:ssa käytännössä.

2 tykkäystä

…ja Intel on ostanut omia osakkeitaan naama punaisena. Viimeisen osarin yhteydessä ilmoittivat että 20 miljardia on varattu omien osakkeiden ostoon…

2 tykkäystä

Pientä alavirettä saattanut olla, mutta tällä perusteella ensi vuodesta on tulossa hyvä.

2 tykkäystä

Qualcomm: Mizuho upgrades QCOM ahead of the 5G ramp with much of the 4G handset risk in the rear view mirror

AMD sai myös tänään upgradea ja kurssi senkun pinkoo. Tekis mieli lisätä vaikka pino on jo aika iso, mutta vähän jo hirvittää tuo vauhti.

RBC Capital analyst Mitch Steves raised the price target on AMD to $50.00 (from $44.00) while maintaining a Outperform rating.

Steves commented, “We are raising our price target on AMD to reflect improving Data Center demand and increased conviction in share gains through 2020. While 2021 is admittedly unclear, we think 2020 has become more attractive.”

https://www.streetinsider.com/dr/news.php?id=16141319

2 tykkäystä

Kannattaa olla kärsivällinen. Higher Low syntyy, kun jaksaa odotella.

Sitä tässä on odoteltu mutta kurssikäyrä sojottaa kohti kuuta. Jo omistuksessa oleva lappuläjä tietysti kiittää (+35%, ostettu aikoinaan 27 juurolla/kpl) mutta jahkaillut lisäämisen kanssa kun näyttää niiiin kalliilta. Ja sitten seuraavana päivänä näyttää vielä kalliimmalta :scream:

1 tykkäys

Dippien odottelu on näemmä AMDn kohdalla turhaa joten tuplasin position 40$ kohdalla pienestä dipistä. Jatkuvaa spammia tavoitehintojen nostoista, uusista tuotteista (W5700 workstation-GPU) ja uusista diileistä (Supercomputing 19-tapahtumassa paljon positiivista pöhinää) ja osake painuu kohti taivaita. Noussut jo taalan lisää Jenkki-aamun jälkeen…

1 tykkäys

Saan ihan kivat taskurahat pitämistäni lapuista, mutta toivoin myös pientä apua lisäostoihin. Jätän kuitenkin väliin näillä hinnoilla. Jos sijoitusrahastoni olisi vähän paremmassa hapessa lisäisin varmasti. Täytyy kuitenkin varata vähän vivutteluihin käteistä, vaikka en siitä edes erityisemmin pidä.

Vahvalta näyttää. Desktop CPU toimitukset ilmeisesti vähän takkuilleet (X3900), mutta korjaantumassa.

1 tykkäys

3900X toimituksissa ei ole enää ollut ongelmia. Myyvät edelleen hyvin, mutta ei enää “joka ainoa minkä tehdas ehtii vääntää menee asiakkaiden tilauksiin”. Suomessa näyttävät vielä olevan hitusen kortilla, mutta maailmalla on jo jonkin verran varastoa.

3950X tulee myyntiin ensi viikolla - saa nähdä miten kauan se on kroonisesti loppuunmyyty. Lähes samaan aikaan tulevat uudet Threadripperit ja se saattaa hieman helpottaa 3950X:n kysyntäpainetta - hinta-tehosuhteelta 3950X on kyllä lyömätön työasemaan joka ei tarvitse älyttömästi PCIE-linjoja tai muistikaistaa mutta tykkää coreista. Sitten jos se ei riitä niin 32-coreinen Threadripperi on jo semmoinen mörssäri että Inteliltä ei löydy oikeastaa mitään millä edes yrittää kilpailla muuta kuin hinnalla.

1 tykkäys

Intel pahoittelee desktop CPU toimitusviiveitä ja käyttää enenevissä määrin ulkopuolisia valmistuksessa.

Intelillä on mättänyt joku pahasti ainakin siitä asti, kun Spectre-vika löydettiin. Ja tänä vuonnahan on löydetty taas uutta bugia niiden prosessoreista. Pari viimeistä vuosikymmentä on tainnut olla Intellille vähän liian helppoja.