Purmo Group Oyj

Purmon patteripuolen pääkilpailija ja paras verrokki Stelrad kommentoi tänään ensimmäisen neljän kuukauden kehitystään yhtiökokouksen yhteydessä (heillä siis normiraportointi puolivuosittain). Koska Purmo on jo raportoinut ekan kvartaalin, tässä ei hirveästi uutta tule. Stelrad toteaa vuoden alkaneen odotusten mukaan eli H222 nähty kysynnän tiputus on tasaantunut ja toisaalta tänä vuonna palataan normaaliin kausiluonteisuuteen eli H2 on vahvempi kuin H1. Viime vuonna tilanne oli juuri toisinpäin, jonka takia muutosprosentit viime vuoteen ei ole täysin edustavia. Neutraali uutinen Purmolle.

https://polaris.brighterir.com/public/stelrad/news/rns/story/xoolo3x

6 tykkäystä

Rauli on kirjoittanut hyvän kommentin analyytikkopuhelusta. :slight_smile:

Purmo järjesti keskiviikkona hiljaista jaksoa edeltävän analyytikkopuhelun. Pääviesti oli, että volyymit ovat jatkuneet heikolla tasolla ja laskevat Q1-tasolta, mutta toisaalta yhtiön tehostamisohjelma etenee, jonka pitäisi tukea marginaaleja. Myös raaka-ainekulut ovat laskusuunnassa, mutta myyntihintojen lasku vähentää sen vaikutusta. Yhtiö on ohjeistanut koko vuoden oikaistun käyttökatteen olevan viime vuoden tasolla. Emme näe välittömiä muutostarpeita ennusteissamme.

1 tykkäys

Jaaha, ketjuun ei ole tullut yli kuukauteen viestei. :open_mouth:

Tässä olisi Raulin tekemä tuore yhtiöraportti Purmosta.

Purmon Q2-liikevaihto tippui selvästi ja jäi odotuksista. Kulusäästöt ja muu marginaalihallinta tukivat kuitenkin pientä marginaaliparannusta vertailukaudesta, mutta tuloskin jäi odotusten alapuolelle. Yhtiö toisti koko vuoden ohjeistuksen viime vuoden tasoisesta oikaisusta käyttökatteesta. Laskimme ennusteitamme raportin pohjalta ja odotamme nyt tasan viime vuoden tasoista 93 MEUR:n tulosta. Yhtiön arvostus on hyväksyttävien kertoimien alalaidassa tälle vuodelle ja uskomme tulevien vuosien tuloskasvun tukevan osakkeen nousua.

image

5 tykkäystä

Hiljaista on. Yhtiön pörssihistorian tulos- ja kurssikehitys huomioiden mielenkiinnon vähyys näyttää tosin (tähän mennessä) oikeutetulta. Uskotaan silti, että tässä olisi parempaan aineksia kun kulusäästöt saadaan tehtyä ja markkina vähän elpyy.

Tänä aamuna sattumalta Purmon verrokeista sekä Arbonia että Zehnder tulivat jonkinlaisilla tulosvaroituksilla ulos ja laskivat/poistivat loppuvuoden näkymiä. Markkinan heikkous näyttää siis aidolta eikä vain Purmon ongelmalta…

EDIT: Arbonia ilmoitti muuten myös tehostavansa (lukisin tämän vähentävänsä) patterituotantoa Euroopassa. Purmohan tekee samaa. Tämä on varmasti tarpeellista ison volyymipudotuksen aiheuttaman ylikapasiteetin takia ja tukee koko alaa, kun kysyntä/tarjonta-tasapaino saadaan parempaan malliin.

9 tykkäystä

Kauppalehdestä bongattua (erikoista, että osta-suositus, vaikka tavoitehinta lähes kurssiin):

1 tykkäys

Purmo kommentit, kun kuulemma sellaista kaivataan. :sweat_smile:

Mielestäni Purmon myynti kyykkäsi hämmentävän vähän. olisin itse odottanut huomattavasti isompaa tiputusta myynnissä.

Vaihto-omaisuuden määrä 98 m€ vertailuna vuoden 22 loppu 89,1 m€. En tiedä olenko ainoa, jonka mielestä tämä on liiketoiminnan kannalta kriittinen luku. Yhtiön liikevaihto tippui noin 20 % samassa ajassa. Tähän on mielestäni muutama vaihtoehtoinen selitys.

    • Yhtiön varaston hallinta petti täysin.
    • Yhtiön arvoit liikevaihdon. Laskusta meni pieleen täysin.
    • Yhtiön varastoon on kertynyt jokin osa joka on vanhentunutta teknologiaa tai virheellistä. (jota ei ole haluttu alas kirjata.)
    • yhtiön oma tuotanto ei ole alaspäin skaalautuvaa (isoja ongelmia tulossa).
    • Yhtiön alihankinta sopimukset ovat heikot.
    • Yhtiö itse kertoi, että myyntihinnoissa on painetta alas. silti varasto kasvoi.

Nämä on nopeasti keksityt syyt. No miksi sitten tartun yhteen lukuun näin hanakasti. Muistaakseni sekä yhtiö että Inderes piti varaston pienentämistä oleellisena asiana rahoitus ongelmien ratkaisuun (hybridin koron tarkistus lähestyy) Ymmärtäisin että suhteellinen varaston osuus ei supistuisi, kun myynti sulaa alta. Tässä vaan euroissa varasto kasvoi…

En myöskään löytänyt kohtaa missä olisi kerrottu varaston arvoon tehtävistä varauksista, mikäli varasto joudutaan myymään alle tasearvon. Tämäkin on mielestäni heikko signaali. ainakin yhtiön myyntiesitteissä on paljon sellaista teknologiaa, jonka regulaatio kasvaa koko ajan. Sekä LVIS teknologian kehityksen pysähdys ei ole energia kriisin keskellä kovin todennäköistä. Tämän takia ainakin omassa analyysissa vaihto-omaisuuden arvoon joudun tekemään varauksia. positiivinen arvio itselle olisi -10 % varaston arvo (ilman pääoman kustannuksen huomioimista.) tämä tekisi 9.8M€ miinusta tulokseen. Tilikauden tulos -6,9m€ tätä ei ole tehty varmaan ainakin rahoitus tilanteen johdosta.

Mietityttää edelleen toi ”ratkaisu myynti” jos kerta ratkaisu myyntiä ei ole Caverionille, Constille tai Bonavalle. kenelle se sitten on? jollekin mies ja pakettiauto firmoille. Ja mitä näille suoraan myytäisiin. 3kpl viransääntö venttiiliä kappalehintaan 60€. kuinka kauan kauppaan myyjä voi käyttää aikaa ja mikä asentajan hyöty olisi verrattuna tukkuun kävelyä. No toki ratkaisu myynti on marginaalista nykyään ja siihen en, usko että tulee mitään parannuksia. Mielestäni tätä ei voi edelleenkään ohittaa olankohautuksella. Mikäli yhtiö toimii sen mukaan, että ratkaisu myynti parantaa kannattavuutta, mutta kannattavuus ei sillä parane voi yhtiö olla ongelmissa. Nokiaa johdettiin sillä oletuksella, että Apple ei ole varteen otettava kilpailija, joten omaa tekemistä ei tarvitse muuttaa. Ratkaisu myynti korjaa kassavirran ja operatiivisen tuloksen ongelmat, joten varaston kasvattamista ja uusia yrityskauppojen etsintää voi jatkaa.

En lähde kommentoimaan ollenkaan yhtiön oikaistua tulosta tai oikaistua liikevoitto prosenttia. En pysty perustelemaan miksi ne ei pitäisi paikkansa, joten jätän sen kommentoimatta. Lopuksi toistan tavoite hinnan 4€ ja suositukselle myy vielä kun osakkeesta saa jotain.

1 tykkäys

Purmon verrokki Zehnder julkaisi tänään H1-raporttinsa. Heidän radiaattorisegmentin liikevaihto laski 10 %, selvästi Purmon Climate Products & Systems-segmentin 25 %:a vähemmän. Kannattavuus Zehnderin radiaattoreilla tippui sen sijaan liikevoittomarginaalina lähes nollaan (0,9 % vs. vertailukauden 4.4%). Purmon CPS teki reilun 7 % EBIT-marginaalin.

Tämä kertoo siitä, mikä oli pitkään ennen korona-ajan kysyntäbuumia tilanne eli isommat patteripelurit kuten Purmo pystyy tekemään jonkinlaista tulosta ja pienemmät ovat aika pulassa tuloksen teon suhteen. Loogisesti tämä tarkoittaa, että jos alan tilanne pidempään jatkuu heikkona, pienempiä tippuu tavalla tai toisella pois kuten on historiallisesti käynyt. Tässä tapauksessa kilpailijan surkeaa kannattavuutta voi siis pitää hyvänä uutisena, kun Purmo pystyy selvästi parempaan. Vaikea vuosi koko alalle toki on.

9 tykkäystä

Purmon suurin kilpailija ja puhdas patterialan toimija Stelrad julkaisi tänään H1-raporttinsa. Stelradin liikevaihto laski orgaanisesti 13 %, jota tuki vahva kotimarkkina (UK & Irlanti - 1 %) kun taas muu Eurooppa oli alas 22 %. Oik. liikevoitto laski 26 %, jossa sama tarina eli UK&Irlanti vain hieman alas ja muut alueet (jotka muutenkin tekevät heikompaa marginaalia) selvemmin. Vaikeaa on siis ollut muillakin, kuten yllä olevistakin kommenteista näkee.

Vertailun vuoksi Purmon Climate Products & Systems -divisioonan H1 liikevaihto laski vajaat 20 %. Suoralta kädeltä en osaa sanoa, onko UK markkina ollut selvästi muita parempi vai onko Stelrad pärjännyt vaan siellä todella vahvasti. Joka tapauksessa UK-paino Stelradilla on huomattavasti isompi kuin Purmolla.

6 tykkäystä

Talousjohtaja Jan-Elof Cavander esiintyi tänään perjantaina Pörssisijoittajan viikoilla. :slight_smile:

1 tykkäys

Tossa haastiksessa muuten sivuttiin sitä voisiko Purmo olla ostokohde (johon CFO ei tietenkään ottanut kantaa). Muistaakseni yrityskauppoja seuraava mergermarket uutisoi about koronapandemian alkaessa (eli 2020 alkupuolella), että Purmon kilpailija Zehnder olisi ollut kiinnostunut ostamaan Purmon. Tämä ei luonnollisestikaan toteutunut ja Purmo päätyi pörssiin.

Purmo tulos on itse asiassa edelleen selvästi parempi mitä se oli 2019 asti, joten absoluuttinen hintalappu lienee nykyään Purmolle kovempi, jos joku siitä on kiinnostunut. Toisaalta jos suunnilleen meidän ennusteiden tasoiseen tulokseen uskoo, niin arvostus EV/oik. EBITDA 5-6x alkaa olla jo kohtuullisen matala ja voisi ehkä herättää potentiaalisten ostajien kiinnostusta. Tämä vaan ajatuksena, mitään tietoa mulla ei tämmöisestä tällä hetkellä ole.

7 tykkäystä