Qt Group - Eeppinen matka teknojätiksi

Tää on hyvä! Ja miksi sillä ja mitä siitä seuraisi heille (korvaamisesta)…

1 tykkäys

Tämä on pointti, johon usein törmään, eli Mooren lain myötä Qt:n kilpailuetu pienenee, kun raudasta tulee kokoajan halvempaa ja tehokkaampaa (Qt:n yksi kilpailuetu, että softaa saadaan toimimaan kevyellä raudalla). Toistaiseksi tämä trendi on kuitenkin oikeastaan pelannut jatkuvasti Qt:n pussiin: kun raudasta on tullut halvempaa, se on johtanut erilaisten graafisten käyttöliittymien räjähdysmäiseen yleistymiseen. Eli esimerkiksi vanhat mekaaniset mittarit ja nappulat korvataan graafisilla käyttöliittymillä laitteissa. Kun graafista käyttöliittymää tuodaan edullisempiin volyymitutoteisiin (kahvinkeittimeen, jääkaappiin, telkkariin, mopoon yms), on raudan kustannuksella todella suuri merkitys laitevalmistajalle. Eli yksi hyödyistä asiakkaalle on se, että sen mitä Qt:n lisenssiin investoi, säästää raudan kustannuksissa.

3 tykkäystä

Toisaalta jos eri alustat tuohon tahtiin lisääntyvät, niin eikö todennäköisyys myös sille, että niitä aletaan kehittää työkaluilla joille löytyy suuri määrä koodareita. Eli työkaluilla joilla nyt kehitetään appeja webbiin ja mobiiliin (itse koodarina työskentelen näillä).

Itse veikkaan, että siinä vaiheessa kun jääkaappeja aletaan enemmänkin koodaamaan, niin se tehdään modermmilla työkaluilla kuin Qt, jonka resurssit eivät millään riitä pysymään Microsoftin tai Googlen perässä.

Varsinkin Googlella luulisi olevan haluja laajentaa Androidia uusiin kohteisiin.

3 tykkäystä

Eihän Qt:n teknologia niinkään tuo paremmin tehoja irti laitteistosta vaan koodarista. Eli tarjoavat paljon erilaisia kirjastoja, joilla devaaminen on nopeampaa kuin jos itse tekisi. Tämän takia en näkisi tuota suorituskyvyn parantumista niinkään riskinä vaan nimenomaan hyvänä puolena.

Googlen kohdalla näissä on varmaan aika usein kyse siitä, että laitevalmistaja ei halua laitteisiinsa Androidia, vaan haluaa pitää ohjat enemmän omissa käsissään. Tätähän on nähty ainakin autovalmistajien kohdalla. Google kun pyörittää noita Androidin kautta kuitenkin eri logiikalla kuin esimerkiksi Microsoft tekee vaikka Visual Studion kanssa.

Itse ihmettelen tässä Qt:n tapauksessa lähinnä sitä miksi esim. Microsoft ei osta koko puljua. Saisivat paljon osaamista, softaa ja verkostoa muutamalla satasella.

3 tykkäystä

Forresterin asiakashaastatteluihin perustuvassa raportissa oli tästä hieman konkretiaa. Esimerkkitapauksessa raudan kohdalla säästö oli 10 %. Tuossa myös käsitelty web app -näkökulmaa.

“High-performance software lowers hardware requirements. For a
given level of device performance and capability, applications developed
with Qt require less processing power and other associated hardware
elements. The impact of this benefit is much higher for companies
moving from an HTML approach, but less so for those developing on
native or using toolchains. The composite organization, which
manufactures high-end industrial automation control panels, saves $50
per device, resulting in hardware-related PV benefits of nearly $244,000.”

Eihän nämä mustavalkoisia juttuja ole, riippuu aina asiakkaasta mikä teknologia sopii parhaiten.

6 tykkäystä

QT:lle taitaa olla harvinaisen kriittistä se, miten itsensä hinnoittelevat. Kapealla terällä mennään, jossa pitää pysyä tarkasti asiakkaiden ja kilpailun hermolla tässä alati muuttuvassa ympäristössä niin, ettei tule hinnoitelleeksi itseään ulos, vaan pysyy sopivan välimatkan päässä vaihtokynnyksen kopsahtamisesta, samalla kuitenkin oman kannattavuuden varmistaen. Henkilökunnan tarkkuus ja taitavuus oltava priimaa.

2 tykkäystä

Kingistä revitty max.tehot jo nyt ilman Qt kytkyä, joten ei ehkä kannata olla enää vuokratöissä Smilella …:blush:

2 tykkäystä

Tässä päivän havainnot Qt -messuilta videolla.

Ps. mukana myös Siili Automotiven kuulumisia.

11 tykkäystä

Kiitos hyvästä videosta.

4 tykkäystä

On kyl vakuuttava tilanne yhtiöllä. Nyt kun yhtiö ei vielä tee kovaa tulosta lypsylehmänä, iso massa sijoittajista ei tajua kuinka hyvä sijoitus tää on. Nyt istutaan tiukasti kyydissä ja nautitaan kasvusta!

5 tykkäystä

Ollaan istuttu jo puolitoista vuotta toivorikkaana ! Kohta toivottavasti myös rikkaana ! Qt Group on potentiaaliltaan tosiaan ainutlaatuinen. Tällä hetkellä he tekevät pääsääntöisesti sellaisia myyntisopimuksia, joissa on jakelulisenssielementti mukana. Näitä lienee kertynyt jo satakunta tai enemmänkin. Mielenkiintoista on se, etteivät ne juurikaan näy tilinpäätöksessä. Tai ainakaan suurin osa sijoittajista ei todennäköisesti ymmärrä kunnolla koko asiaa. Vaikka nuo kaikki jakelulisenssisopimukset eivät tuokaan välttämättä merkittäviä tuottoja, suuri osa tuo mutta kirjaaminen tuloslaskelmaan on mahdollista vasta kun tuotot realisoituvat eli niiden toteutumisen ajankohta ja määrä varmistuvat. Jos näiden tuottojen määrä esimerkiksi tilikaudella 2019 arvioidaan merkittäväksi, ne tulisi itse asiassa kirjata tilinpäätökseen. Jos ne eivät ole kirjauskypsiä tuloslaskelmaan, ne tulisi kirjata ainakin tilinpäätöksen liitetietoihin. Ja tilikauden ohjeistukseen ne vaikuttavat myös. Joten odotan ensi vuoden alkua jännittyneenä !

6 tykkäystä

Arveluita: onko vuoden 2010 väite 30% likimainkaan uskottava?
Törmäsin netissä, en muista miten.

4 tykkäystä

Aikanaan noihin aikoihin Elektrobittiä analysoineena muistan, että alalla puhuttiin samasta 30 % luvusta

4 tykkäystä

Kun oltiin siellä messuilla ja nyt mailit on Qt:n jakelulistalla niin saadaan Mikaelin kanssa aimo annos propagandaa viikottain. Tässä vertailu Qt v.s HTML5.

" Sequality, an independent Austrian software engineering company, put Qt into the ring in a cage-match against HTML5.

The rules: There are no rules! Give the same developer 160 hours to create a demo of an embedded system using Qt and 160 hours to create the same demo using HTML5. These demos would show exactly how the two technologies compare in terms of development, performance, and sustainability.

The result: Sequality found that the implementation with Qt QML delivered a more functional and complete user interface than the HTML5 version. The testing and debugging process was found to be more straightforward with Qt QML. In general, the Qt QML version responded more quickly and enabled features, like keyboard and multi-touch, that were not supported by HTML5 without additional implementation."

Tietty nää on Qt:n tuotemarkkinointia eli ottakaa ripauksella suolaa sijoittajanäkökulmasta. :smiley:

5 tykkäystä

Tuo toinen video tuolta oli ihan mielenkiintoinen. Parin minuutin pätkä tuosta mitä Verneri kirjoitti. Eli vertailussa saman koodarin tekemät Html5 ja Qt toteutukset pullotuskoneen tai vastaavan kosketusnäyttökontrolleihin. Videolla ero on aika selkeä. Väittävät, että pitäisi olla aika reilu vertailu koodarin taitojen puolesta, mutta tuosta on tietenkin vaikea sanoa.

3 tykkäystä

Tässä kerrotaan että Volvo käyttää Androidia heidän uusissa malleissa. Tarkoittaako tää että Qt ei olisi heille silloin vaihtoehto vai voiko Qt olla silti käytössä vaikka pohjalla on Android? Volvo's next-gen Android-based Sensus system to debut in Polestar 2, third-gen XC90 to follow suit - paultan.org

2 tykkäystä

Hyvä kysymys, että miksi autovalmistajat lähtisivät kilpailemaan softassa esim Googlen kanssa?
Kun yksi lähtee käyttämään Androidia, niin muiden on pakko kilpailla käytettävyydessä sitä vastaan sekä houkutella appien valmistajat kuten vaikka Spotify, Netflix jne tekemään appeja omalle alustalleen.

Itse luulen että nämä autonvalmistajien omat käyttöjärjestelmät kokevat Symbianin kohtalon. Heillä on vielä vähemmän osaamista kuin Nokialla oli.

7 tykkäystä

Tänään tehtiin näemmä iso osakekauppa Qt:n osakkeilla (63 000 osaketta/ 500 000 € arvosta). Liekkö jotain suurta tapahtumassa…

2 tykkäystä

Qt -teknologian yhdestä suurimmasta konsulttifirmasta tehty ostotarjous:

Täällä itse Reutersin uutinen DXC Technology to buy software development company Luxoft for $2 billion | Reuters

9 tykkäystä

Aika voisi olla kypsä Qt:n ostolle mallisalkkuun. Näin epäilen :thinking:

4 tykkäystä