Kirjoittelin aika isolla näkyvyydellä ja monta tykkäystä tuli aikaisempiin viesteihin. Hehkutin Brands rahastoa, mutta myönnän jälkikäteen maalanneeni todella leveällä pensselillä ja kuin ensirakkautta hypettäen. Langan jäsenet kommentoivat fiksusti sen jälkeen. Kyllähän tuo vähän huonosti lähti liikkeelle vertaamalla historiallista tuottoa tietyllä aikavälillä, kun tiedetään, että historiallinen tuotto ei indikoi tulevaa ja tarkastelun aikaväli vaikuttaa merkitsevästi.
Sittemmin olen tosiaan päätynyt jättämään pois aikomukset laittaa kaikkea Brandsiin, siinä on todellisia riskejä rahastoyhtiön suhteen. Harkitsin yllä kuvattua kuluoptimoitua salkkua pohjoismaisilla indeksirahastoilla, mutta päätin olla lähtemättä siihen. En ehkä halua antaa Nordnetille niin paljon valtaa sijoituksiini, kun ovat esimerkiksi muuttaneet indeksiä ESG:een. Kuka ties mitä niille käy tulevaisuudessa. Globaalien varainhoitotalojen perus MCW ETF:t ovat varmempia kapistuksia ja antavat paremman hajautuksen. Meinaan silti pitää Suomea merko korkealla osuudella sen normaaliin maailmaindeksin painotukseen nähden, koska Home Biasiin löytyy perusteita. Mitä olisi elämä ilman jännitystä?
Alla olevasta kuvaajasta vuodelta 1969-2023 näkee, kuinka maailmaindeksi on aina keskiarvossa. Se harvoin on paras, harvoin huonoin. Olen kyllästynyt arvailemaan, mikä maanosa tuottaa enemmän kuin toinen. World antaa aina keskiarvo tuoton. Katso Japanin, Euroopan, Worldin ja USAn tuottoja. Japanin menestys nosti Worldia, mutta kun Japani siirtyi sivuluisuun, World jatkoi ylöspäin Euroopan ja USA:n vetämänä. Huomatkaa, kuinka Eurooppa oli 1969-2012 vielä USA edellä. Jos osaa katsoa pitkällä aikavälillä, niin World näyttää fiksuimmalta valinnalta. Tätä graafia kannattaa katsoa vähän pidempään.
Jos tarvitsee (ja minä tarvitsen) rohkaisua historiallisesta tuotosta, niin maailman osakkeet ovat reilusti tuottaneet vähän yli 5 % vuodessa. Nominaalisesti taitaa olla noin 7-8 %. Tämä riittää. Ohessa vielä suotuisa esimerkki noin 1980 → 2023. 43 vuoden aikana Msci World olisi tuottanut 9,77 % vuodessa nominaalisesti.
Salkussani toki ei ole vain world, vaan myös pienyhtiöt ja kehittyvät markkinat niiden markkinapainoilla, mutta niiden indeksidata ei yltä kauas näissä työkaluissa. Historiassaa ne tosin ovat tuottaneet jopa enemmän, kuin World, joten pientä lisäbuustia sieltä saattaa tulla isommalla riskillä.
Egoistisesti jaan kirjaamani sijoitusstrategiani.
Filosofia:
- Raha työskentelee minulle.
- Minimoi treidaus.
- Osta kaikki ja pidä ikuisesti.
Sijoitukset:
- 80 % MSCI ACWI IMI
- 20 % OMXH25
Säästäminen:
- 1500 € kuukaudessa vuoteen 2034 saakka.
Vipu:
- Salkku -50 % ATH:sta → 20 % vipu.
- Vivun kohde 80 % ACWI 20 % OMXH25.
Vivusta hieman selitystä. Vipu on siksi vain noin jättimäisiin rommeihin, että en joudu tilanteeseen, jossa minulla on vuosikausia vipua salkussa, mikä voisi aiheuttaa huolta. Ja toiseksi niin, ettei vipu koskaan nouse liian suureksi, jos kurssit sen ottamisen jälkeen jatkavat vielä reilusti laskua. Nordnetilla kun on ehtojen mukaisesti oikeus milloin vain poistaa lainoitusarvot ja pakottaa vivuttajat maksamaan lainat. Tämä voisi pahimmassa tapauksessa käydä jossain finanssikriisin pohjilla, kun Nordnet omaa tasettaan varten tarvitsee likviditeettiä ja on parempi polttaa vivuttajat kuin mennä nurin. Jos otan maltillisen vivun vasta äärimmäisessä skenaariossa, saan mielenrauhaa. Salkkuni on sen verran iso, että edes vuoden kuukausisäästöt eivät riittäisi 10 % vivun maksamiseen, joten malttia pitää olla.