Rapala sijoituskohteena

Shimano oli Rapalalle pelkkä jakelutuote. Ei oma. Eli kate pientä ja toiminta kankeaa.

Okuma on jatkossa Rapalan oma tuotemerkki ( toistaiseksi Euroopan ja Venäjäm markkinassa). Voi verrata vaikka Sufixiin. Ei Rapala omista Sufixinkaan tehtaita. Sufix toki kaikilla markkinoilla oma.

Monessa maassa Okumalla on parempi asema kuin vaikka Shimanolla. Myös Suomessa. Shimano ei ole niin vahva, kuin ehkä brandi antaa ymmärtää. Laadukkaita, ehkä jopa markkinan parhaita keloja toki. Mutta myynnillisesti ei ole kaikkialla johtoasemassa.
Daiwa on ehkä vahvin Euroopassa ja Suomessa. Tai sellainen mututuntuma on. Joku voi korjata jos olen väärässä.

4 tykkäystä

Meidän arvion mukaan Rapalan 25 MEUR Shimano myynti oli Rapalalle noin 30 % myyntikatteista myyntiä Euroopassa ja sen poistuminen itsessään laskee liikevoittoa 8 MEUR. Eli oli kannattavaa businesta ja tulos olisi laskenut tästä rankasti, jos mitään ei olisi tehty.

Sen taklaamiseksi on kuitenkin ajettu 10 MEUR:n kustannussäästöt maaliin ja tämä on avannut myös oman jakelun Saksassa ja Benelux-maissa, sekä mahdollistanut oman kela- ja vapastrategian (50 % markkinan arvosta) niin tästä näkökulmasta Shimanon loppuminen oli positiivista, koska se avasi pattitilanteen. Käsitykseni mukaan Shimano-myynnistä katteet retailereille on olleet myös ohuita (vahva brändi), joten ne voi olla halukkaita siksi ottamaan 13 fishingin ja Okuman tuotteita myyntiin mieluummin.

8 tykkäystä

Omat kokemukset vain Suomesta, mutta kyllä heittäisin myynneiltään Shimanon ihan eri kategoriaan kuin Okuman. Shimanon valikoima kattaa kaikki hintaluokat ja edullisetkin tuotteet ovat hinta/laatu suhteeltaan kovia. Myyntimääristä en saa sanoa, mutta jos katsoo mitä tuotteita löytyy hyllyistä Motoneteista, hypermarketeista, Tokmanneilta ym. jossa massaa myydään paljon, niin Shimano on siellä todella vahva ja Okuma marginaalissa. Samoja havaintoja myös vesiltä. Toki varmasti osin Shimanon vahva asema on johtunut Rapalan vahvasta jakelusta.

Pitää toki muistaa, että Suomen markkina on Rapalalle pisara meressä.

110% faktatietoja ei ole luvuista, mutta sen mitä olen selvitellyt niin Okuma on ollut paljon menevämpää Suomessa kuin Shimano viime vuosina. Shimano oli Suomessa ( ja monessa muussa maassa) todella kova noin 5-6 vuotta sitten. Silloin kun Daiwa ei ollut kunnolla markkinoilla.

Suomessa Rapalan jakeluyhtiön määräävä asema joissain jälleenmyyjissäa on pitänyt Shimanoa esillä hyvin. Tavallaan keinotekoisesti.

1 tykkäys

Saanko kysyä mihin näkemyksesi/tietosi perustuu?

Nopea empiirinen havainto. Tsekkasin motonetin (varmaan jo tänä päivänä Suomen suurin kalastustarvikemyyjä?) nettisivuilta. Myynnissä yhteensä 70 kelaa (avo-, hyrrä-, umpi-). Disclaimer, että saattaa olla rinnakkaismalleja (etu- & takajarru ym.)

  • 22 Daiwaa
  • 17 Abua
  • 15 Shimanoa
  • 10 Okumaa (joista 4 vetokeloja)
  • Muita alle 10 kpl/valmistaja

Myydyimmässä kategoriassa (avokelat) ero on vielä merkittävämpi. En jaksa millään uskoa, että Okumalla olisi kovin isoa menekkiä. Ei ole toki faktatietoa minullakaan.

2 tykkäystä

Tuossa näkyy ne neljä alan suurinta peluria. Ja kuten mainitsin Daiwa on jokin aika sitten kaapannut vallan Shimanolta.

Olen ollut alalla töissä n.20 vuotta. En toki enää reiluun vuoteen. Mutta tunnen hyvin ihmisiä.

Viesti on ollut kaupan tasolta se, että Shimano on mennyt alaspäin ja Okuma ylöspäin. Okumaa jakeli OPM tähän viikkoon saakka ja OPM on Suomen suurimpia jakelijoita, mikä on auttanut täällä paljon. Jälleenmyyjille Okuma on ollut houkuttelevampi kuin Shimano. Se mitä jämy haluaa myydä, vaikuttaa paljon menekkiin.

11 tykkäystä

Hei. Sun viesteistä paistaa kyllä asiantuntemus! Todella hienoa että tulit keskusteluun mukaan :slight_smile:

Itse muistelin, että tanskalainen Svendsen Sport jakeli Okumaa Euroopassa, mutta imeisesti OPM on ollut Suomessa vielä väliportaan jakelija?

1 tykkäys

Nyt olis paras paikka roastille niin paljon kysyttävää.

5 tykkäystä

Trendi on varmasti mainitsemaasi suuntaan, mutta lähtötilanteessa iso ero ja siksi veikkaan, että Shimanon myynti ollut moninkertaista Okumaan verrattuna pelkästään kelapuolella + Shimano iso vielä vavoissakin, joissa ainakin Suomessa Okuma on ollut pieni peluri.

Tässä vielä luvut Ruodon verkkokaupasta, joka lienee Suomen suurimpia alalla:

Kaikki kelat: Shimano 33kpl, Okuma 15kpl
Avokelat: Shimano 17kpl, Okuma 3kpl

Näkemyksiä ja turha tästä on vääntää sen enempää, kun lukuja ei ole kellään. Itsekin olen joskus tiskin takana ollut, mutta siitä on jo kohta 20v, joten ne kokemukset ei enää missään määrin relevantteja :grin:

Roastille vahvasti peukkua!

2 tykkäystä

Yks iso ero tulee pienissä haspelikeloissa 1000 kokoluokassa shimano vs okuma ja daiwa. Shimanon kelat järjestäen painavampia vähintään 10g. Ahvenen ultralight jigi kalastuksessa on niin kevyt vapa että shimanon kelat aika haastavia kun markkinoilla okumalta ja daiwalta saa paljon tasapainoisemman setin (lue kevyemmän kelan)

@DM23 sainoi hyvin 13f ja okuman erot, mitkä omastakin mielestä tukee tuoteportfoliota hyvin. Yksinkertaistettuna 13f = matalaprofiili hyrräkelat niiden lippulaiva (uusi laakerointi innovaatio) ja okumalla taas haspelikelat erittäin laadukkaita :ok_hand:

2 tykkäystä

Jonkun aikaa seurasin keskustelua ja ajattelin kommentoida koska aika paljon oli väärää tietoa ja olettamuksia täällä. En toki itsekään kaikesta 100% totuutta tiedä, mutta aika hyvin perillä alasta ja Rapalasta.

OPM on ollut väliportaan jakelija. Kuten monissa muissakin heidän tuotteissa.

2 tykkäystä

Suksikauppa tosiaan luistaa, mikä ei kovin yllättävää kun ulos katsoo, muutenkin tässä näkyy hyvin kevään syvä kuoppa ja sen jälkeinen elpyminen

3 tykkäystä

Minkälaista osuutta rapalan liikevaihdosta/tuloksesta peltonen suksi-brändiin liittyvä tekeminen vastaa?

3 tykkäystä

Juuri pohdin samaa! Viime vuodelta ei voi lukuja ottaa, koska menekki oli niin huono, ehkä valitsisin parhaimman menekkivuoden luvut. Ymmärtääkseni Rapalalla ei ollut tarpeeksi suksia varastossa, koska keväällä oli ollut tuotantoa seis, mutta varmasti kaikki mitä oli, on mennyt, kuten myös kaikki mitä nyt on pystytty tuottamaan. Kysyntä lienee tänä vuonna suurempaa kuin kertaakaan aiempaa. Myös monot jne ovat olleet loppuneet maahantuojilta jo vuoden vaihteessa… Mutta kuinka iso tekijä tämä hiihtopuolen business ylipäätään Rapalalle on, se olisi mielenkiintoista tietää!

ps: Peltosen uusia skinejä viuhuu laduilla vastaan aika tiuhaan…pärjäsivät myös Hiihtäjä-lehden suksitestissä.

Tuolta näkee Peltosen tehtaan viime vuosien myyntiluvut, Rapalan liikevaihtoon tulee tähän päälle myös se heidän jakelukate. Koko talviurheiluvälineiden liikevaihto on noin tuplat Peltoseen nähden, koska jaellaan niitä kolmansien osapuolien monoja, sauvoja, voiteita etc.

4 tykkäystä

Tässä meidän ennakko tiistain tilinpäätösrapsasta! Kerrankin poikkeuksellisen mielenkiintoinen Rapala-päivä odotettavissa.

10 tykkäystä

Kuinka kireänä @Olli_Vilppo näet tällä hetkellä osakkeen arvostuksen?
Olen tässä kuunnellut edelliset videot ja sinun kommentit Rapalasta.
Onko tällä nykyisellä toimarilla minkälainen tracki ennen Peak Perfonmacen myyntiä Amerille? Vai oliko tämä kenties yksittäinen onnistuminen?

Osake on edelleen edullinen suhteessa verrokkeihin jo kustannusohjelman toteutumisen myötä saavutetulla tulostasolla.

Jos strategian toteutus onninstuu myös myynnin kasvun osalta niin tulostasolla on eväitä nousta vielä merkittävästi. Tässä menee kuitenkin vielä vähintään 2-3 vuotta että todellinen potentiaali myynnin kasvun( mm vavat ja kelat, Shimanolta vapautuneiden maiden jakelu, innovaatiovoiman aiempaa parempi hyödyntäminen organisaatiomuutoksilla) ja tätä kautta kulujen skaalautumisen kautta saadaan esiin.

Kurssi on noussut aika ripeästi ja sen takia otettiin viime päivityksessä pykälä suositusta alemmaksi lisää-tasolle. edelleen nähdään tuotto/riski suhde hyvänä. Myös Okuma-osto vaikuttaa hyvältä.

Tiistaina nähdään mitä Rapala kertoo ja sen perusteella päivitetään taas näkemystä. Pettymyksiä esim. ohjeistuksen suhteen osakkeen kohonnut arvostus ei kestä, vaikka p/e onkin edelleen maltillinen.

Toimari ollut aiemmin myös Baby björnillä ja Haglöfsillä ja meidän käsityksen mukaan myös näistä träkki hyvä.

8 tykkäystä

Moneltako tulee tulos?

2 tykkäystä

Eivät ole kertoneet ulospäin. Viimeksi tuli kello 17.00 ja todennäköisetsi menee vähintään iltapäivään, kun analyytikkopuhelukin on vasta huomenna.

3 tykkäystä