Ei fossiilisen energian laitosten rakentaminen ole enää suinkaan välttämätöntä kuin ehkä poikkeustapauksissa. Ne ovat korvattavissa puhtaalla energialla nykyteknologialla. Kun tarpeeksi moni kaapelivalmistaja ja muu oheisvalmistaja toimii samoin, nousee todennäköisyys että kyseistä fossiilisen energian laitosta valmistava yhtiö ei enää jatkossa kyseisiä laitoksia valmista kun komponenttien saatavuus käy hankalammaksi. Arvostan itse Reka kaapelin toimintaa.
TOIMITUSJOHTAJA JUKKA POUTANEN:
Konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto, yli 55 miljoonaa euroa, on yhtiön historian suurin. Tammi-maaliskuun liikevaihtoennätykset rikottiin sekä Reka Kumissa että Reka Kaapelissa.
Reka Industrial osti Reka Kumin vuonna 2020, jolloin Reka Kumin liikevaihto oli noin 20 miljoonaa euroa. Viime vuonna kumitoimialan liikevaihto ylitti 30 miljoonaa ja markkinanäkymät luovat hyvät edellytykset seuraavan liikevaihtoluokan saavuttamiseen. Maaliskuun liikevaihto 3,1 miljoonaa euroa oli Reka Kumin historian suurin. Panostuksia kasvuun toteutetaan sekä rekrytoinneilla että laiteinvestoinneilla.
Konsernin käyttökate 6,4 miljoonaa euroa on osoitus erinomaisesta onnistumisesta. Voimakkaasti nousseet kustannukset, maailmanlaajuinen materiaalipula ja logistiikkahaasteet ovat vaatineet paljon ponnisteluja toimitusten varmistamiseksi. Kohonneiden kustannusten siirrossa asiakashintoihin on edelleen selkeä viive molemmilla toimialoilla.
Nykytilanne Rekassa:
Kauppahinta oli se 53 miljoonaa euroa.
Osakemäärä 6 020 360 x hinta 7,26€ = 43 707 814€ markkina-arvo.
Q1 Jatkuvat toiminnot Muut korolliset velat 11,2miljoonaa (Q4 22 11,9€)
Kumitoimiala Q1 liikevaihto 8,8 miljoonaa euroa (7,7 miljoonaa euroa).
Käyttökate oli 0,8 miljoonaa euroa (0,7 miljoonaa euroa).
(Kohonneiden kustannusten siirrossa asiakashintoihin on selkeä viive.)
Jokainen voi noiden lukujen perusteella sitten itse miettiä onko tuo nykyinen hinta osakkeesta oikein joka jättää kasvavalle kumibisnekselle noilla spekseillä alle 2 miljoonaa markkina-arvoksi…
Kaapeleiden kaupalle ei näyttäisi olevan ainakaan ulkopuolista estettä.
Kaapelien myynti tapahtunut!
Nexans avaa laajemmin:
0,2 eur toukokuussa, toinen 0,2 ilmeisesti myöhemmin. Useille +10% osinkotuotto.
Uusi TJ talon sisältä.
Tarkennetut osinkopäivät + uusi hallitus
Yhtiöllä on nyt uusi TJ ja hallitus:
Reka Industrial Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset | Neo Industrial