Reka Industrial - Tolkuton kassa ja kumia maailmalle

Varovainen posari Rekalta Reka Industrial päivittää ohjeistustaan kuluvalle vuodelle – Odottaa käyttökatteen paranevan vertailukaudesta | Kauppalehti

1 tykkäys

Reka Industrial päivittää ohjeistustaan kuluvalle vuodelle – Odottaa käyttökatteen paranevan vertailukaudesta

3.8.202113:10päivitetty 3.8.202113:10

Teollisuuden sijoitusyhtiö Reka Industrial täsmentää näkymiään kuluvalle vuodelle.

Lukuaika noin 1 min

Uuden ohjeistuksen mukaan yhtiö odottaa käyttökatteen paranevan edellisvuodesta edellyttäen, että covid-19 pandemian aiheuttamat vallitsevat olosuhteet eivät olennaisesti vaikuta yhtiön toimituskykyyn.

Käyttökatteeseen tulee myös vaikuttamaan oleellisesti, missä määrin ja kuinka nopeasti yhtiö pystyy siirtämään jatkuvan materiaalikustannusnousun myyntihintoihin sekä miten metallien hinta muuttuu.

Yhtiö arvioi aikaisemmin, että käyttökate paranee tai pysyy samalla tasolla kuin viime vuonna, mikäli covid-19 pandemian aiheuttamat vallitsevat olosuhteet eivät olennaisesti vaikuta yhtiön toimituskykyyn.

Reka Industrial julkistaa puolivuosikatsauksensa tammi-kesäkuulta torstaina 5.8.2021.

1 tykkäys

Tämän ketjun sisällöntuotantovastaavana ( :smiley: ) linkataanpa analyytikon pikainen kommentti Rekan päivitettyyn ohjeistukseen:

Noniin sieltä tuli rapsa otsikolla Kannattavaa kasvua ja siltähän tuo totisesti näyttää!

H1 luvut, eli Reka Industrial Oyj Tammi–kesäkuussa 2021

Avainluvut:

  • Liikevaihto 78,4 meur, kasvua 41%
  • Käyttökate 6,2 meur, kasvua 63%
  • EPS 0,17€ , aiemmin -0,02€
  • Liiketoiminnan kassavirta 4,2meur, aiemmin -0.8 meur

Tongitaanpa vielä ajan kanssa mitä mahdollisia muita asianhaaroja tuolta löytyy mutta ei tässä moittimista ole, päinvastoin.

Sekä kumi- että kaapelitoimialalla ollaan kasvattamassa kapasiteettiakin:

"Vastatakseen kasvaneeseen kysyntään kumitoimiala on käynnistänyt toimenpiteet letkutuotannon kapasiteetin nostosta. Arvion mukaan lisätilaa Puolassa saadaan tuotantokäyttöön vuoden lopussa.

Kaapelitoimiala on myös tehnyt päätöksen kasvattaa tuotantoalaa Riihimäen tehtaalla. Lisätila tulee käyttöön noin kahden vuoden päästä. "

Edit.

30.6.2021 konsernin korolliset lainat ilman IFRS 16 vuokrasopimuksia olivat 22,3 miljoonaa euroa (31.12.2020 25,6 miljoonaa euroa)

Eli korolliset lainat vähentyneet puolessa vuodessa noin 13%, tosi hyvä homma!

Edit 2. korostettu varalta että raportoidut luvut koko H1 eikä vain Q2.

Edit 3. Jatketaan lukuja:

Eli

  • Q2 liikevaihtoa kertyi 42,4 meur (29,7 meur Q2/2020) (Inderes ennusti 39,9 meur).
  • Q2 Käyttökate 3,5 meur (2,5 meur) (Inderes e 2,8meur)
  • Q2 Liiketulos 2,2 meur (1,4 meur) (Inderes e 1,4 meur)

ELI kuten koko H1, niin myös Q2 meni ennusteiden yli ja paljon paremmin vuoden takaiseen nähden.

Huomatkaamme, että esim. “kaapelitoimialan liikevaihdon kasvusta noin puolet selittyy metallien hintojen nousulla.”

2 tykkäystä

Karhu-Peten kommentti (realisti oikeasti :grin:)

https://www.inderes.fi/fi/kustannuspaine-hallinnassa

3 tykkäystä

Haha hyvä lempinimi :sweat_smile:

Täytyy sanoa, että yllättävän hyvin Reka handlasi tässä syklissä ja tähän asti tuon metallien hintojen nousun. Itsellä oli huolia edellisestä metallien hintojen rallista, jolloin marginaalit kyykkäsi kunnolla, kun hintojen korotuksia ei saatu ihan vastaavalla tavalla sisään. Nykyisen toimarin alaisuudessa on tehty kyllä paljon oikeita asioita. :+1:

6 tykkäystä

Joo kyllä tästä tarinasta voi vielä hyvä tulla. Mutta auttamatta vaatisi velkakuorman nopeaa pienentämistä. Kuten sanoit “Nykyisellä rahoitusrakenteella velan haltijat vievät suhteellisesti huomattavan osan
liiketoiminnan rahavirrasta, kun taas oman pääoman ehtoisen sijoittajan tehtäväksi jää pääosin rahoitusrakenteen
kestävyyteen liittyvien riskien kantaminen.”

Toivottavasti siellä onkin hakusessa K2 tai vastaava taho kenelle suunnata anti, tai sitten yleinen anti. Toisaalta Nestor Cablesin osuuden myynti voisi istua myös kuvioon, jos siitä saisi järkevän hinnan…

4 tykkäystä

@Petri_Gostowski onko mitään ajatusta tästä miten Rekalla näin paljon omistajia? Kuka niitä pitelee kun vaihto on aivan olematonta. :slight_smile: Tuli mieleen että ei tästä päiväpörssistä pääse sisäpiirikään paljon tankkaamaan vaikka haluaisivatkin ostaa.

1 tykkäys

Lyhyt vastaus on, että ei ole tarkkaa tietoa. Joskus aikoinaan tuota katoin pidemmälle historiaan ja muistaakseni omistajia oli ollut jo IT-kuplasta asti paljon. Ehkä silloinen sijoitusyhtiö on houkuttanut mukaansa paljon sijoittajia?

e. Näköjään 2000 lopussa kotitalousomistajia oli yli 15 tuhatta

4 tykkäystä

Hetkinen myytiinkö tässä Reka Oy:tä vai Reka Industrialia yli 8e kpl hintaan? Jos kyseessä Reka, tiedämmekö osakkeiden kokonaislukumäärää?

Edit. ostiko Reka Industrial Oyj osakkeita hpj Rentolta yli 8e kpl hintaan!?

1 tykkäys

@Petri_Gostowski Reka ei ilmeisesti julkaise tilauskannasta mitään lukuja?

1 tykkäys

Joo ei julkaise. Ollaan tuosta juteltu usein, mutta heidän mukaansa on vaikea julkaista tilauskantaa, koska se koostuu paljolti ei sitovista soppareista, joten se ei ole niin informatiivinen.

3 tykkäystä


1 tykkäys

Tavoitehinta sama, suositus kurssilaskun vuoksi myy → vähennä. (tosin eilen otti pienellä vaihdolla +7% pompun).

https://www.inderes.fi/fi/ennakoimme-volyymi-ja-hintavetoisen-kasvun-jatkuneen

Ja lyhyempi analyytikon kommentti

2 tykkäystä

“Kannattava kasvu” jatkuu osarista toiseen. :slight_smile:

Lainausmerkeissä siksi koska samoilla sanoilla Reka on otsikoinut näitä osareita aika paljon.
Mutta tottahan ne otsikot puhuvat. Ei mikään Harvia mutta kvartaali kvartaalilta liikevaihto kasvaa, käyttökate kehittyy, kassavirtaa alkaa kertymään korkojen jälkeenkin, lainan määrä vähenee → riskikerroin pienenee.

Reka Industrialin isompi toimiala, kaapelit, käyttää raaka-aineinaan kuparia, alumiinia ja muovia, jotka ovat melkoisessa hintamyllerryksessä.

2 tykkäystä

Täällä ensikommentit Rekan Q3:sta

3 tykkäystä

Juteltiin Antin kanssa Rekasta Q3-rapsan jälkeen

3 tykkäystä
1 tykkäys

Hienoa, Reka Kaapelille iso maakaapelitilaus.

7meur liikevaihdoksi Q1 2022.
Q1 2021 Kaapelitoimialan liikevaihto oli 29,7 miljoonaa euroa ja koko konsernin liikevaihto 36 miljoona euroa eli merkittävän kokoinen yksittäinen tilaus!

“Reka Industrial Oyj:n tytäryhtiö Reka Kaapeli Oy on tehnyt merkittävän maakaapelisopimuksen Pohjoismaissa toimivan verkonrakennusyhtiön kanssa. Sopimuksen kokonaisarvo on yli 7 miljoonaa euroa, joka tulee laskutukseen pääosin 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Maakaapeleita käytetään rakennettaessa sähkönjakeluverkkoja, joihin sääolot eivät vaikuta.”

1 tykkäys

Saatan tiedoksenne myös Mr. Gostowskin kommentin.
Nosta siitä esille tämän huomion minkä arvoa en ite edes tajunnut tiedotetta lukiessa: "Kotimaan markkinan ulkopuolisen onnistumiset ovat yhtiölle tärkeitä, sillä Suomen markkina oletettavasti supistuu lievästi keskipitkällä aikavälillä. "

2 tykkäystä