Ellei Remedy valitse itserahoituksen tietä (mikä riskeeraa aina toisen seuraavan projektin tai koko yrityksen olemassa olon riskeillään), niin on vaikea nähdä ulkopuolelta otollisempaa ostopaikkaa, koska julkaisijan allekirjoittaessa kaikki oikeudet ainakin toiseen pelisarjaan (franchise) taas menetetään jollain tasolla. Oman julkaisutoiminnan ylösajo nostaa tätä riskiä. Ei itserahoitus mahdotonta tie ole, mutta vaikea sitä on nähdä parempana vaihtoehtona jos ostaja on valmis maksamaan preemiota siitä Teron mainitsemasta “kalliista rahasta” joka menetetään ja tuodessa muita synergiaetuja pöydälle jotta kakku saadaan isoimmaksi.
Niin kuin yhdessä aiemmassa viestissäni totesin, Remedyverse on nyt ns. ostettavissa yhdessä tiiviissä paketissa IPeiden ja julkaisuoikeuksien osalta, ja toista tilaisuutta voi joutua odottamaan pitkään, tai maksamaan näistä oikeuksista huomattavasti enemmän (jos niiden omistaja on edes valmiina enää luopumaan niistä franchisien menestyessä. Nyt johto on samalla luonut jatkumoa avainhenkilöiden osalta ja Remedyversen synergiaedut saadaan järkevästi aikaan vain yhden sateenvarjon alla. Kyllähän tilanne näyttää otolliselta.
Tencentillä selvästi uskoa Remedyn visioon, mutta eivät kyllä edes loogisin potentiaalinem ostajaehdokas.