Remedy Entertainment Oyj -ketju (Osa 1)

Tehkää myös kooste messujen muista peleistä, jotka tulee räjäyttää pelimaailman tai korostuu messuilla. Ois kiva saada läpileikkaus mitä hyviä pelejä on tulossa vielä tänä vuonna ja ens vuonna :slight_smile:

3 tykkäystä

Tarkennusta tuohon työntekijämäärään jos joku nyt ei ole webcastia tai tänään päivitettyä inderesin raporttia lukenut: Työntekijöitä 30.6.2018 oli 164 joka myös raportoitu luku, mutta 7.8. tilanne jo 173 henkilöä joiden lisäksi Remedy työllistää 12 henkeä yhteistyökumppaneilta. Avoimia paikkoja näkyi olevan tällähetkellä 18, joten työntekijämäärä tullee kasvamaan vielä. (Jostain aiemmasta haastattelusta hämärä muistikuva että ei olisi tarkoitus kasvaa yli 200 henkilön, ja siksi olisinkin ollut kiinnostunut jos olisi saatu tämä kysymys heitettyä jossain haastiksessa, että onko asia kenties muuttunut. Ja tämä 200 nyt tosiaan hatara muistikuva mutta periaate kuitenkin että ei olla hakemassa “satoja” lisää.)

Sitten päivitystä suurimpiin omistajiin. 30.6.2018 tilanne verrattuna 7.5.2018 (suluissa muutos)

OSAKKEENOMISTAJAT OSAKKEET %
1 Mäki Markus Heimo Tapio 3 447 000 28,6 %
2 Järvi Sami Antero 610 000 5,1 %
3 Virtala Tero Tapani 370 000 3,1 %
4 Lehtinen Saku Hermanni 295 200 (-7 800) 2,4 %
5 Reini Mika Olavi 267 800 2,2 %
6 Sr Taaleritehdas Mikro Markka 266 075 2,2 %
7 Tolsa Tero Sakari Anttoni 212 000 (-200) 1,8 %
8 Hyytiäinen Anssi Kalervo 178 306 (-9 610) 1,5 %
9 Blåfield Henri Erik 129 500 (-1 000) 1,1 %
10 Sihvo Timo Matti 125 000 1,0 %
11 Pulkkinen Janne Petteri 111 500 0,9 %
12 Paloheimo Johannes Alfred Gustaf 105 000 0,9 %
13 Fredrikson Karl-Christian 101 500 0,8 %
14 Sijoitusrahasto Säästöpankki Pienyhtiöt 100 000 0,8 %
15 Salo Petteri Olavi 92 627 (-23 923) 0,8 %
16 Lehtinen Jaakko Tapani 90 000 0,7 %
17 Lappalainen Markus Johan Aleksander 79 000 (-984) 0,7 %
18 Taipalvesi Tuukka Samuli 77 000 0,6 %
19 Markkanen Jouko Tapio 66 000 (uusi) 0,5 %
20 Tervo Olli petteri 65 024 (-4 976) 0,5 %

Hallintarekisteröidyt 2 982 993 (+72 607)

**Edit2: Kiitos Lauri Haaviston päivityksen, päivitin omistajalistan koko top 20 tähän.
P.S. olen vain ihminen joten en vastaa mahdollisista laskuvirheistä mutta korjaan jos joku niitä huomaa
**Edit:3 Poistin tästä postauksesta ihmettelyn H1 raportin nordean omistusmäärästä vrt. Euroclearin hallintarekisteröityjen määrään kun tässä top20 listassa ei enää näy tuo “Nordea Finnish Branch” osuus

5 tykkäystä

Hei terva_xyz,

Päivitin nyt Remedyn sijoittajasivujen laajemman omistajalistauksen H1-2018 raportin tilannepäivämäärän 30.6.2018 mukaiseksi. Verkkosivuilla hallintarekisteröidyt omistukset on ryhmitelty erikseen.

https://www.remedygames.com/fi/sijoittajille/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/

9 tykkäystä

Suurkiitos! (Päivitin ylläolevan vertailulistan.) Kuten huomaat palstan aktiivisuudesta, niin monella on kova kiinnostus teitä kohtaan, joten mukava senkin puolesta että joku Remedyläisistä tänne palstalle eksyi. Varmaan hauska seurata näitä meidän huhuja ja “löytöjä” kun tiedätte asioiden oikean laidan, niin varmaan hiukan hykerryttää seurata näitä meidän teorioita :smiley:

3 tykkäystä

Kaksi suurinta ja merkittävintä peliä mitä nyt syksyllä tulossa on Red Dead Redemption 2 ja Fallout 76. Nämä kaksi mielenkiintoisia Remedyn kannalta siten, että molemmat pelit keskittyneet tarinalliseen yksinpeliin avoimella maailmalla.

Red Dead Redemption 2 on nyt myöhästynyt reilulla vuodella, mutta Rockstar halusi toteuttaa pelin täydellisesti, eikä halunnut tuoda ulos mitään hiomatonta peliä. Tässä on mielenkiintoista nähdä Rockstarin kehittämän A.I:n taso jota on hypetetty valtavasti. Peli pohjaa vahvasti yksinpelimuotoon, mutta sisältää myös GTA5 Onlinen tyylisen moninpeli muodon.

Fallout 76 on Fallout sarjan ensimmäinen yritys tuoda tämä pelisarja täysin moninpeli muotoon. Sarjan aiemmat pelit ovat olleet täysin yksinpelattavia suuren avoimen maailman pelejä. Nyt julkaistava Fallout 76 on ensimmäinen ison budjetin survival-peli joka pohjaa avoimeen maailmaan ja pelaajien väliseen kommunikointiin jne.

Tässä mielestäni kaksi peliä jotka julkaistaan noin kuukauden sisällä toisistaan jotka suurella todennäköisyydellä tulevat näyttämään linjaa kyseisten genrejen peleille, sekä AAA-sarjan peleille.

Ja vielä muistutukseksi että molemmat pelit ovat budjetiltaan aivan eri luokassa Controlin kanssa ollen monenkertaisesti suuremmat.

2 tykkäystä

@Henkka’n viestistä inspiroituneena tein vähän analyysiä Controlin suhteen ‘samantyylisten’ pelien myyntiluvuista. Samantyylisyydellä tarkoitan tarinaan ja gameplayhin fokusoitunutta yksinpeliä, joka ei ole open world (lineaarinen tai semilineaarinen). Osa on first person, osa ei.

Alla oleva taulukko vgchart.comista ei ymmärtääkseni laske digitaalisia kopioita, joten ei siten kerro koko totuutta. Siksi olen lisännyt taulukkoon Steam Spy:n karkean arvioin omistajamäärissä. Ainakin Alan Wake myyntien kohdalla (4.5m) tuo kokonaismyynti osuu hyvin taulukon arvion sisään. Joka tapauksessa taulukko on vain suuntaa antava.

Antanevat vähän osviittaa siihen, mitä Controlin myynti voisi pelin onnistuessa olla.

| Peli | Julkaisuvuosi | Metacritic | PS* | Xbox* | PC*| VGC total | incl. Steam**
|—|—|—|—|—|—|—|—|—|
|Alan Wake|2010| 83 |-|1.33m|0.06m|1.39m | 3.39-6.39m
|Quantum Break|2016| 66-77 |-|0.76m|0.02m|0.78m | 1.28-1.78m
|Dishonored 1|2013| 88-91 |1.55m|1.72m|0.51m|3.78m |5.78-8.78m
|Dishonored 2|2016|86-88|1.92m|0.84m|0.26m|3.02m |4.02-5.02m
|Metro 2033 |2010|77-81|-|0.56m|0.24m|0.8m |2.8-7.8m
|Max Payne 3 |2012|86-89|1.86m|1.63m|0.43m|3.92m |4.92-5.92m
|Dead Space |2009|86-89|2.00m|1.40m|0.59m |3.99m |5.99-8.99m

*VGC-palvelusta pelin fyysisten kopioiden myyntimäärä
**VGC:n myyntimääriin laskettu mukaan arvio pelin omistajamääristä Steamissa

Heittäkää, jos tulee mieleen muita samantyylisiä pelejä, niin voin mahdollisesti päivittää taulukkoa!

12 tykkäystä

Loistavaa @Akee. Vaatii hiukan työtäkin tollasen taulukon teko jo :+1:

Tässä taas yksi artikkeli lisää

The “new weird” is the new black for a fiercly independent Remedy

Edit: Tässä myös pelimaailmaan liittyvää juttua taloussanomissa.
En osaa arvioida voiko vastaavaa sattua esim. CF2:n kanssa vai ei mutta huono uutinen kuitenkin noin yleisesti

Tällä viikolla Kiina päätti kieltää Monster Hunter: World -tietokonepelin Tencentin latauspalvelusta vain päiviä ennen sen julkaisua.

Kiina on keskeyttänyt uusien pelilisenssien myöntämisen siksi aikaa, kun se järjestelee hallintoaan, kertoivat Bloombergin lähteet aiemmin tällä viikolla.

5 tykkäystä

Taas huikee postaus kyl!! Kiitos! Mitä mieltä olet Fallouteista, oisko ne verrokkeja Remedyn peleille?

Kevennyksenä: Kiina on kyl kova kieltämään viihdemaailman luomuksia. Myös Nalle Puh joutui seusuroitavaksi Kiina kielsi tuoreen Nalle Puh -elokuvan – syyksi epäillään vitsailua Puhin ja presidentti Xin yhteneväisyyksistä :joy::joy:

4 tykkäystä

Akee listasta vielä että tosiaan suuntaa antavat luvut (kuten Akeekin mainitsi) ja ei kannata noita lukuja kovin suoraan vertailla odotettuihin Control myyntimääriin, johtuen siitä että noitakin pelejä on myyty jo ties kuinka monissa alekampanjoissa kun osa jo kovinkin vanhoja. Mutta saa noista silti käsitystä pelien potentiaaleista. Eniten tietty merkitystä ensimmäisen vuoden & kuukausien myynneillä (onnistuiskohan löytää noista peleistä ekan vuoden luvut?)

Ainakin QB ensimmäisen vuoden luvut samoista lähteistä on n. 0.8-0.9 milj. kpl + sitä on myyty myös Windows Storessa jonka lukuja en ole löytänyt mistään. AW taas olettaisin myyneen ekana vuonna n. 1-1.5 milj kpl (huom. PC julkaisu tuli vasta myöhemmin.) Kaikenlaikkiaan AW lisäosineen on myynyt ainakin yli 5 milj. kpl

Hyvä lista silti ja minä kun en mikään pelitietäjä (pl. Remedyn pelit) ole, niin ton listan avulla pystyn vähän yleissivistämäänkin itseäni :slightly_smiling_face:

Edit: Viestiä muokattu rankasti

5 tykkäystä

Nyt se sitten tapahtui. Remedy pääs Inderesin Mallisalkkuun! Viimeinkin… :smile:

10 tykkäystä

Tämä olikin odotettua!! jes! :slight_smile:

Edit: Remedy on pienivaihtoinen paperi. Tässä, kuten muissakin mallisalkun pienivaihtoisissa, käynee samoin eli lattiataso asettuu mallisalkun ostoinnoille tai sen yläpuolelle. Nyttenhän mallisalkku lähti mukaan 6,90€ tasolta. (Vrt. Esim tänä vuonna digia 2,48€ / orava 4,95€ / efecte n. 5,5€).

2 tykkäystä

Q&A:ssa mielenkiintoinen kysymys&vastaus Control aiheuttamasta liikevaihdosta

Tässä vielä tuo raportti mallisalkkuun ostosta

Noin muuten tästä tapahtuneesta olen hyvin kaksijakoisesti todella iloinen mutta samalla pettynyt kun vielä piti tänään lisätä “kun hinta viikon lopuksi hieman putoaa”

Edit: lisään pari artikkelia
Control Is “Almost Something Totally New That We’re Trying”, Says Remedy

Control Developer Says No Game Is Doing What Remedy Is Planning; Design Included Some RPG Elements

5 tykkäystä

KL uutinen: Inderes osti Remedyä mallisalkkuunsa

Mukavaan 6,7% nousuun päättyi tämä viikko.

2 tykkäystä

Ja mistäköhän syystä :smiley:

Ei siksi, että olisi tullut uutisia tai ennusteet muuttuneet vaan siksi, että inderes osti mallisalkkuun. On kyl ihme, että ihmiset ostaa tollasessa tilanteessa ihan kiimassa, vaikka mikään firmaan liittyvä ei muuttunut eilisestä mitenkää.

2 tykkäystä

Ei sinänsä ole väärin seurata hahmoja joihin luottaa, mutta kyllä mäkin tätä Inderes-efektiä tyhmänä nousukauden ilmiönä pidän.

Tuskinpa tuo pahin sopulilauma tietää juuri mitään yhtiöstä johon sijoittaa. Hyvällä tuurilla toimialan katsoo jostain Googlesta, mutta hinnoittelusta, yhtiön numeroista tai tulevaisuudennäkymistä tuskin on harmainta aavistusta. Onhan se aika irvokasta sinänsä, että yhtiö jota et vielä eilen halunnut ostaa, on tänään saavilla kauhottavaa tavaraa esim. 10% kalliimmalla hinnalla ainoastaan sen takia, että joku muu on sitä ostanut.

Ja sitten se sama sopuliraha vinkuu vuoden päästä, jos “geelitukkapellejen paskat mallisalkkuostokset” on miinuksella. :smile:

3 tykkäystä

Mikähän on mallisalkun tuotto, jos eliminoidaan Revenio pois siitä? Yksittäinen onnistunut sijoitus on kyllä tuonnut melko suuren lisän tuohon tuottoon. Olisiko mielestäsi Inderesin track-record parempi, jos olisivat esim sijoittaneet vain revenioon? Indereskaan tuskin osasi ennustaa revenion kohdalla sitä menestystä, joka sillä on nyt ollut.

Nasdaq-indeksiin sijoittaminen olisi muuten tuottanut jopa enemmän kuin inderesin mallisalkkuun :smiley:

Pidän Inderesilaisten osaamista alan parhaana ainakin suomessa, mutta vähän liian suuri hype inderesenkin ympärillä.

Lisäyksenä vielä: Mitä enemmän Inderes kasvaa, niin sen enemmän laatu kärsii. Tuskin pystyvät rekrytoimaan keskimäärin parempaa väkeä kuin talossa on jo sisällä.

3 tykkäystä

Puhumattakaan Top 3 -track recordista :slight_smile: Siihen olisikin kiva saada tuore päivitys…

2 tykkäystä

Saako Remedy enää rahavirtaa vanhoista peleistä kuten Alan wake ja Quantum break?

1 tykkäys

QB:sta taisi olla pientä tuloa H1/2018…

2 tykkäystä

Toi on vähän väärin ajatella että Inderes ei osaisi ennustaa Revenion nousua. Sitähän ne just teki. Kukaan muu, edes kokeneet pankkiiriliikeet ei osannut löytää sitä koska eivät ikinä seuranneet sitä pientä tuntematonta Reveniota. Toi on vähän niinku kolumbuksen muna. Inderes teki sen kun muut jäi ajatuksen tasolle nuolemaan näppejään. Toivottavasti Inderes näkee Remedyssä sen potentiaalin mitä oli myös Reveniossa.

Edit: jos haluu tarkistaa osasiko Inderes ennustaa Revenion menestystä, niin sen varmaankin näkee vanhoista analyysistä vuodelta 2015 vai milloin ne sen mallisalkkuun ostikaan. Siellä näkee varmaan liiketoiminnan ennusteet numeroineen

2 tykkäystä