Remedy Entertainment Oyj -ketju (Osa 1)

Tätähän ei kukaan kiistä. Inderes näki, että Reveniossa on potentiaalia ja että se on hyvä sijoitus. Inderes onnistui analyysissaan hyvin.

Eli Mikael näki asian, mutta ei voinut kirjottaa sitä analyysiin? :smiley: Toihan olisi täysin typerä toimintatapa ja veisi uskottavuuden analyyseilta, jos asiat nähdään, mutta niitä ei voi julkisesti kertoa.

Miksei Mikael sitten ostanut koko omaisuudellaan ja lainarahalla Reveniota, jos kerta näki miten Revenio tulee kehittymään. Olisiko syy, että riskikorjattu tuotto ei ollut niin huikee, kuin mitä jälkikäteen voisi näyttää. Olennaista onkin juuri tuo riskikorjattu tuotto. Sitä ei vaan pysty tarkkaan määritelemään ja siksi sitä ei voida tilastoida.

Koska yksittäisen yhtiön menestystä ei voi kukaan ennalta tietää, niin tulevaisuutta täytyy pohtia odotusarvojen kautta. Yksittäisen yhtiön huikeassa menestymisessä mukana oleminen ei yksistään voi kertoa siitä kuinka hyvin ollaan onnistuttu.

Teidän logiikalla joku, joka on ostanut Reveniota huomattavasti suuremmalla painolla kuin mitä inderesin mallisalkussa on, kertoisi suoraan tämän kyseisen tyypin osaamisesta. Kyse on pitkälti tuurista tai sattumasta ja tästä syystä ei voida yksittäisen onnistuneeseen sijoitukseen pohjata väitteitä hyvästä asiantuntijuudesta.

Väitän, että maailmassa löytyisi muitakin Buffetin, Bezosin, Gatesin, Zuckerbegin tasoisia osaajia, mutta heille ei vain ole sattunut samanlaiset kortit kuin näillä kyseisille herroille. Se ei tee näistä muista henkilöistä kuitenkaan epäpätevämpiä.

On kuitenkin totta, että hyvän yhtiön löytäminen lisää todennäköisyyttä siitä, että henkilö osaa asiansa. Mutta yksistään se ei kerro siitä vaan näyttö pitää olla laaja-alasempaa. Inderesillä on toki näyttöä muidenkin yhtiöiden löytämisestä, mutta hyvään track-recordia ei voida perustella mallisalkun tuotolla, jos yksittäinen sijoitus on taannut suurimman osan tuotoista.

1 tykkäys

Jos saa pyytää niin Remedya ei-koskeva keskustelu liittyen tuohon Revenioon ja sen osuuteen mallisalkussa voisi siirtää esimerkiksi tähän ketjuun Inderesin mielipiteet ja vaikutus piensijoittajiin - #32 by Verneri_Pulkkinen

Pidetään Remedy-ketju Remedylle :slight_smile:

5 tykkäystä

Ajattelin itsekin vihdoinkin hypätä tänne keskusteluun mukaan tuolta sharevillen puolelta. Mukava kun täällä tulee vähän joka näkökulmasta asiaa. Itse voisin hieman availla omia ajatuksia juurikin pelilliseltä ja tekniseltä puolelta, en niinkään suoraan sijoittajan näkökulmasta. Näitäkin asioita on varmasti käyty jo osaltaan läpi myös teidän keskusteluissa.

Itse näkisin Control-pelille huomattavasti vahvemmat lähtökohdat jos vertaa esim. quantum breakiin. Toki qb:llä oli valtaisa markkinointikoneisto taustalla, mutta sekään ei auta, jos mahdollinen asiakaskunta oli niinkin rajattu. Eli käytännössä xbox one.Tähän kun yhdistettiin melkoisella purkkavirityksellä toimiva windows store-versio, ei lähtökohdat pc:llä kovin häävit olleet.

Kannattaa muistaa, että pc-pelaajat (joihin itsekin lukeudun) ovat ehkä kriittisimpiä juuri pelin teknisiin ominaisuuksiin liittyen. Pelaajat haluavat saada kaiken irti komponenteistaan. Pc-puolella tilanne parani hieman, kun qb:n steam-versio julkaistiin ja peli pyörikin sillä versiolla paljon paremmin. Steamin puolella myös arvostelut ovat pääosin positiivisia qb:n kohdalla.

Nyt kuitenkin mahdollinen asiakaskunta on huomattavasti laajempi. Konsoleillahan tämä tulee olemaan 1080p/30fps ja 4k/30fps ja pc:llä sitten pelataan 60fps ja siittä ylöspäin. Jos remedy onnistuu tässä optimoinnissa hyvin, saavutetaan myös pc-pelaajien kiinnostus ihan erilailla. Tämä sitten osaltaan lisää kiinnostusta kokonaisuudessaan peliä kohtaan. Ja uskon että remedy on saanut northlightin optimoinninkin nyt huomattavasti paremmaksi.

Lisäksi itse peliin liittyen. Remedyhän on useassa haastattelussa painottanut, että control tulee olemaan huomattavasti haastavampi peli entä edelliset. Olisikohan tässä lähdetty hakemaan jopa dark souls-tyylistä mekaniikkaa jossa oikeasti pitää opetella vihollisten liikkeitä yms? Tosin controlissa tämä koko rakennus on sellainen, mistä ei ikinä tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitä olen miettinyt myös, että koska rakennus voi vaihtaa muotoaan, niin onkohan tälle päähahmo Jesselle kaavailtu samanlaisia ominaisuuksia? Jos kerran ase ja maisemat vaihtavat muotoaan, miksei myös päähahmo :wink:

Julkaisuajankohdaksi veikkailisin itse aikaisintaan ensi kesää, voi myös syksylle lipsahtaa. Vastahan julkastiin video, mikä tännekin linkitettiin, missä testailivat ruumiiden heittelyä yms. Joten jos tässä kohtaa vielä koitetaan/kehitetään uusia pelimekaniikkoja niin ei valmistuminen ihan nurkan takana voi olla.

En tiedä kuuluvatko tällaiset jaarittelut enemmänkin jollekin pelifoorumille, mutta nakataan nyt tänne niin voidaan sitten pelin myyntiin tullessa katsoa, että kaikki veikkaukset ja pähkäilyt meni väärin :smile:

12 tykkäystä

Pelilliset näkökulmat on just tärkeitä. Pelaajilta se raha kuitenkin tulee.

4 tykkäystä

NVIDIA #BeForTheGame laskuri
Controlin twitteristä kopioitu tämä linkki, joten olisikohan laskurin mennessä nollaan tiedossa jotain Control pelikuvaa Raytracing teknologian kera kenties? Illalla klo 19.00 selviää…

Edit: Tai onhan tossa “pelataan peliä Talk Shows xxxx katsojalle”. Taitaa olla käännöskukka ja oikea muoto olettaisin “Playing Game Talk Shows” eli joku peliaiheinen keskustelu johon Remedy/Control liittyy ainakin osittain

3 tykkäystä

Gamescomin laskuri näyttää 23 tuntia alkuun. Liittyisikö jo ko. tapahtumaan…

4 tykkäystä

Varmaankin liittyy joo. Remedyn porukkaa on siellä 505:n vieraana, joten olettaisin muutenkin jotain Control liittyvää olevan tällä viikolla tiedossa.

3 tykkäystä

Control tukee real time ray tracingia:
Control Ray Trace demo
Control Twitter postaus

5 tykkäystä

Vetääköhän tällainen tekninen seikka paljoa lisää ostajia… On kyllä jäätävän hienon näköinen demo :facepunch::muscle:

1 tykkäys

Aina on se pieni hifistelijäjoukko, joihin tekniset seikat vetoaa. Isommassa kuvassa näen sen arvokkaana, että Raytracing on osana Northlight-pelimoottoria, mikäli pelaajat näkevät k.o. teknologiassa tai grafiikassa lisäarvoa. Itse en ole vielä tarpeeksi perehtynyt tuohon Ray Tracingiin että osaisi arvioida sen vaikutusta käytännössä peliä pelattaessa. Sen verran kyllä ymmärrän, että merkittävästi parantaa varjostusta ja valon käyttäytymistä luonnonmukaisesti peleissä. Onko joku perehtynyt tai kokenut?

3 tykkäystä

Hienolta näyttää kyllä. Hyvä että remedy on saanut näinkin nopealla aikataululla tuon ray-tracingin osaksi moottoria. Northlight kun on jo aiemmin tunnettu loistavista valoefekteistä joista nyt saadaan revittyä vielä enemmän irti. Tosin näyttää myös vähän siltä, että pitää laittaa gtx 970 pikkuhiljaa eläkkeelle ja siirtyä näiden juuri julkaistujen rtx-näytönohjaimien kyytiin jotta voi pelailla controlia sitten kaikilla herkuilla.

3 tykkäystä

Katsoin tuon NVIDIA julkasutilaisuuden ja kyllä se säteenseuranta parantaa oikein huomattavasti valoja, varjoja ja etenkin erilaisia heijastuksia. Jopa tällanen amatööri joka pelaakin todella vähän huomasi sen eron ihan selvästi. Tässä Battlefield V demossa esim. katsokaa noita lätäköiden, auton ja ikkunoiden heijastuksia!
Tässä on toi näytönohjaimen julkkaritilaisuus, niin kannattaa katsoa vähintään just toi Battlefield RTX demo-osuus (n. 2:50-3:00) jossa näytetään pätkiä ilman vs. rtx kanssa, niin voi kukin muodostaa oman mielipiteen onko sitä eroa vai nou.

Ja kyllähän heijastuksia kikkailemalla saa nykyäänkin tehtyä mutta ne pitää kaikki erikseen tekemällä tehdä. Ymmärsin ainakin että RTX kanssa heijastukset on heti siellä ilman että niitä pitää erikseen tehdä + ne on paljon korkealaatusemmat ja realistiset.

Noi raytracingiä tukevat näytönohjaimet tulee myyntiin jo, öö olikohan nyt syyskuussa

4 tykkäystä

Sijoittaja.fi analyysi peliyhtiöistä Rovio, Remedy ja Next Games

Näen artikkelista vain maksuttoman alkuosan, mutta mielestäni sijoittaja.fi ei ole perehtynyt huolella Remedyn taustoihin:

Kuitenkin teknologisesti raskaiden projektien mukana tulee myös ongelmia, ja näistä suurimpana tietenkin mobiilimarkkinan mahdottomuus. Poissaolo suurimmalta ja voimakkaimmin kasvavalta pelimarkkinalta ei varmastikkaan ole tilanne, joka Remedyssä halutaan pitää. Mobiilipelien tai -sisällön lisääminen olemassaoleville brändeille onkin optio, jonka Remedy varmasti tulevaisuudessa lunastaa, joko itse tai yhteistyökumppanuuden kautta.

6 tykkäystä

Kiva nähdä et pörssin peliyhtiöt herättää medioidenkin huomiota. Kiva piristävä elementti pelialalle. Inderes on ollu hyvin luomassa tätä skeneä. Tosiaan toi sijoittaja.fin laatu ei kyl voida verrata Inderesin tutkimuksiin, mutta silti parempi kuin suomalaiset talousmediat kuten kauppalehti ja arvopaperi. :smiley: puhumattakaan Taloussanomista, joka on osaa iltasanomia nykyään :smiley:

EDIT: En ymmärrä miksi joku maksaisi tosta sisällöstä kun toi on käytännössä vaan noiden kolmen pörssiyhtiön omilta sivuilta kerätty kuvaukset yhteen artikkeliin… heh

3 tykkäystä

Tää kohta sijoittaja.fin Remedyn artikkelista vaivaa mua

“Kuitenkin teknologisesti raskaiden projektien mukana tulee myös ongelmia, ja näistä suurimpana tietenkin mobiilimarkkinan mahdottomuus. Poissaolo suurimmalta ja voimakkaimmin kasvavalta pelimarkkinalta ei varmastikkaan ole tilanne, joka Remedyssä halutaan pitää. Mobiilipelien tai -sisällön lisääminen olemassaoleville brändeille onkin optio, jonka Remedy varmasti tulevaisuudessa lunastaa, joko itse tai yhteistyökumppanuuden kautta.”

Onko se niin että pc-markkina ei riittäisi ja mobiili ois tarpeen. Tuossa ei ollut mitään tilastoja tai laskelmia tukemassa väitettä. Ite en usko että Remedy lähtee mobiilimarkkinoille rahan takia. Niiden sielu on niin kiinni high quality peleissä. Eli jos ne menee mobiiliin niin ne kyl oottaa että kännykätkin pyörittää kovan grafiikan pelejä ja panostavat tarinan kerrontaan. Onko kellään faktaa onko pc markkina muka kuolemassa ja mobiili ois ihan pakollinen pelikenttä mennä mukaan ?

3 tykkäystä

Kaikki pelaaminen kasvaa, mutta mobiili kasvaa selvästi nopeammin.

Yllättyisin suuresti jos Remedy lähtisi taas tekemään mobiilipelejä. “Serious gaming” / AA- / AAA-pelit eivät ole oikein vielä lyöneet läpi puhelimilla tai tableteilla, joten ei Remedy mitään suurta mahdollisuutta hukkaa minun mielestä. Nintendo Switch on tietysti pieni poikkeus, jos sitä nyt lasketaan mobiililaitteeksi, mutta tyypillisesti Nintendon laitteilla ovat pärjänneet parhaiten Nintendon omat pelit (Animaniacs: Great Edgar Hunt for GameCube - Sales, Wiki, Release Dates, Review, Cheats, Walkthrough).

Itse kyllä toivon että Switch menestyisi paremmin, ihan vaan sen takia että tattiohjaimilla on mukavempaa pelata kuin tabletilla ja kosketusnäytöllä :smiley:

5 tykkäystä

Lisää kuvakaappauksia.

6 tykkäystä

Inderesin Remedyn raportista lukuja:
Konsoli: Markkinat $35,6 mrd. kasvu ~4 %; Peliyhtiöiden määrä ~200
Tietokone: Markkinat $28,6 mrd. kasvu ~4 %; Peliyhtiöiden määrä ~1000
Mobiili: Markkinat $70,3 mrd. kasvu ~20 %; Peliyhtiöiden määrä ~10 000 + pieniä kehitystiimejä

Eiköhän noista pelkistä konsoli- ja tietokonemarkkinoista vielä siivua Remedylle riitä :slight_smile:

6 tykkäystä

Hienon näköisiä kuvia! Pitääköhän ostaa uusi näytönohjain myllyyn…

Tuosta mobiilimarkkinasta: tätä teemaa kävi Atte ja Mikael läpi mm. Remedya käsittelevässä podissa, mutta PC-/konsolimarkkinassa toimii huomattavasti pienempi määrä yhtiöitä ja alalletulokynnys on korkea. Päinvastainen tilanne vallitsee mobiilipelimarkkinassa: alalletulokynnys on olematon ja jokainen kilpailee App Storessa tai Google Playssa kymmeniä, ellei satoja tuhansia, muita pelejä vastaan. Ja, mikä pahinta, winner takes all-efekti dominoi. Katsokaa vaikka Next Gamesin tilannetta: jos et pääse latauslistojen kärkeen, alkaa toivo monetisoinnista hiipua.

Remedy on tehnyt yhden onnistuneen mobiilipelin, mutta tällä hetkellä katsoisin omistajana/pelaajana tyytyväisenä yhtiön terävää fokusta tiettyyn, hyvin harkittuun niche-segmenttiin PC/-konsolimarkkinassa.

9 tykkäystä

Hieman teknistä jargonia mutta jos joku tästä jotain irti saisi…

Remedy Talks About Optimizing Performance For Ray Tracing

3 tykkäystä