Rush Factory - Tuplaako uusi tapahtumakonsepti tuloksen?

Erittäin hyvä, selkeä ja helppolukuinen raportti tuli Joonas Korkeakoskelta. Vahva lukusuositus sinulle, joka olet yhtiöön pintapuolisesti tutustunut ja kiinnostunut tai sinulle, joka olet jo omistaja ja koronatilanne ja muut riskit mietityttää.

Raportissa perattiin hyvin läpi, mistä melkoisen maukas tuotto-odotus muodostuu. Oikeastaan arviointitavasta riippumatta Rush Factory on juuri nyt halpaa kuin saippua.

Vuoden 2023 ennusteet ovat myös melko maltilliset, jos Projekti 2020 osoittautuu edes jonkinlaiseksi kassakoneeksi.

Hyvä esimerkki raportista, joka todellakin tuo lisäarvoa sijoittajalle👏

9 tykkäystä

Nyt alkaa näyttämään mielenkiintoiselta Rush Factoryn kannalta. Brysselin COR on loppuunmyyty ja Pariisinkin kaksipäiväisen tapahtuman liput alkavat olla lopussa. Riskit tämän vuoden lukujen osalta näyttävät pieniltä, jopa pieni loppukiri on mahdollinen.

MUTTA - vielä mielenkiintoisempaa on mitä Projekti 2020 pitää sisällään. Kun yli 4000m2 siirreltävä sisätila julkistetaan (kuplahalli?), saattaa yritys saada laajempaakin huomiota ja kalkyloinnit tulevan liikevaihdon nousulle saavat paremman pohjan. Yhtiö itsehän on indikoinut uuden tuotteen liikevaihtopotentiaalin huomattavasti COR tapahtumia suuremmaksi.

Inderes P/E tälle korona vuodelle on luokkaa 12, joten tulevaisuudelle ei ole paljon arvoa annettu.
Jännää istua tämän vuoristoradan kyydissä :slight_smile:

9 tykkäystä

Hieman alle kahden viikon päästä (19.10.) on Rush Factoryn Q3-tulosjulkistus. Kyseessä on sen verran kiinnostava tapahtuma, että kirjoittelen hieman omia mietteitä.

  • Q2-tuloksen yhteydessä paljastettiin myös loppuvuoden ja vuoden 2022 näkymiä. Vuodesta 2021 odotetaan menestystä: "Kokonaisuudessaan lippuja kaudelle 2021 on myyty 4,187 miljoonalla eurolla 18.8.2021 mennessä, mikä tekee kaudesta 2021 kaikkien aikojen suurimman Color Obstacle Rush -kauden. "
  • Uuden liiketoimintakonseptin julkaisua povattiin syksylle 2021. Se olisi luontevaa tehdä Q3-raportin yhteydessä, mutta saa nähdä. Jos julkaisu on vuonna 2021 ja suunnittelua on tehty jo kaksi vuotta, voisi odottaa liiketoiminnan rullaavan jo ensi vuonna.
  • Yhtiö on tällä hetkellä todella matalasti arvostettu. Yhtiön nettovelkaisuusaste on -4%. Vaikka nyt taantuma iskisi, ottaisiko tapahtuma-ala isosti osumaa koronapandemian jälkeen? Ja vaikka ottaisikin, osuma voi olla kohtuullisen isokin ja kertoimet olisivat silti houkuttelevat.
  • Inderesin tavoitehinta on 3,20 euroa ja suositus Lisää. Osakkeen kurssi on tällä hetkellä 2,72 euroa. En olisi yllättynyt, jos Q3-tuloksen yhteydessä @Joonas_Korkiakoski nostaa tavoitehintaa hitusen ylöspäin ja vaihtaa Osta-suosituksen sisään. Jos analyytikko haluaa ottaa näkemystä, sen voisi jopa tehdä ennen Q3-raportin julkaisemista näillä ennakkotiedoilla.
  • Pidemmällä tähtäimellä herää kysymys osinkopolitiikasta. Liiketoiminta sitoo melko vähän kassavirtaa, ja samaan tapaan kasvukaan ei vaadi isoja rahallisia panostuksia. Iso osa tuloksesta voitaisiin siis jakaa omistajille. Tosin tällä hetkellä TJ:n pitäisi ehdottomasti ostaa omia osakkeita.

Laitan vielä loppuun kertoimet yhtiön sivuilta.

11 tykkäystä

Jatkan vielä vähän riskeistä. Yhtiön riskisyys on Inderesin nelikentässä arvioitu maksimiin eli korkeaksi. Olen tästä hieman eri mieltä, mutta en tunne noita määritelmiä, joten tarjoan omat näkemykset.

Yhtiöriskit:

  • Pieni likviditeetti. En pidä tätä suurena riskinä, sillä en miellä kurssiheiluntaa isoksi riskiksi. Omistukseni on myös sen verran pieniä, että saan ne kyllä tarvittaessa markkinalle tuupattua.
  • Keskittynyt omistajuus. TJ omistaa valtaosan yhtiöstä.

Liiketoimintariskit:

  • Tapahtuma-ala ja korona. En pidä tätä kovin olennaisena enää.
  • Hitti tai huti -konseptit. Jos uusi tapahtuma ei kiinnosta, panostukset menivät hukkaan. Toisaalta investoinnit ihan eri kokoluokkaa kuin esimerkiksi pelialalla.
  • Uudistumisen tarve. Samoilla tuotteilla ei voi rahastaa loputtomasti. Toisaalta voidaan laajentua uusille alueille, joissa COR tai muu tuote on uusi juttu.
  • Missä kilpailuedut? Kuka tahansa voi alkaa järjestämään tapahtumia. Toisaalta markkina on niin iso, että sinne myös mahtuu pelureita enemmänkin.

Samaan aikaan Rush Factoryn liiketoiminta on hyvin ennustettavaa. Eikö olisi mukavaa, jos autotilaukset tehtäisiin etukäteen ja autovalmistaja voi saamillaan rahoilla budjetoida sopivan auton ja sopivat tuotantolaitokset? Näin Rush Factory toimii.

Tämä malli minimoi monia liiketoiminnan riskejä. Uusi tapahtuma on huti? Järjestetään lukkoon lyödyt tapahtumat minimikapasiteetilla ja unohdetaan koko konsepti.

Pidän itse yhtiötä hyvin safe bettinä tässä nykyisessä sumuisessa makrotaloustilanteessa. Olen myös hiljattain lisännyt omistustani ja jos jatketaan samaa rataa, lisään uudestaan.

Suomessa monet puhuvat päät ylikorostavat pienyhtiöriskiä. Kyllä, se on yksi riski muiden joukossa, mutta kuinka relevantti? Miljoonasalkulle jo ihan olennainen, mutta tavalliselle yksityissijottajalle ei kovin. Salkunhoitajatkaan eivät tykkää isosta kurssiheilunnasta, mikä rajaa paljon rahaa pikkuruisten yhtiöiden ulkopuolelle. Se on netto-ostajalle ehdoton plussa.

12 tykkäystä

Hyviä pointteja @JHeiskanen ja @Salkkumies

RF.ää saa ostaa arvo-osakkeen hinnalla perustuen CoR-liiketoimintaan. Tähän saa kaupan päälle tulevan projekti-2020 -liiketoiminnan ja katalyyttiäkin on luvassa piakkoin tulevan julkistuksen myötä.

Nykymarkkinassa tulee harvoin vastaavaa (lyhyen aikavälin) tuotto-riski -suhdetta vastaan. Omat price targetit onkin jotain muuta kuin 3,20 :wink:

7 tykkäystä

Omat targetit on samoilla hujakoilla. Koronadipistä ostin hintaan 1,10e ja silloin asetin 3e käyväksi hinnaksi, kunhan liiketoiminta lähtee rullaamaan ilman uutta projektiakin. Tässä on hyvä omistajana istua kyydissä.

Pitää kyllä laittaa yhtiölle viestiä noista omien osakkeiden ostoista.

Edit: En nyt löytänyt hallituksen yhteystietoja. Hyvä asia kuitenkin nostettavaksi pöydälle yhtiökokouksessa.

8 tykkäystä

@JHeiskanen kenties saat viestin tätäkin kautta menemään perille yhtiön toimarille @Metsamika:lle :grinning:

2 tykkäystä

Jaahas, tässä meni meikäläisellä nolosti puurot ja vellit sekaisin. Q3-tulosraporttia ei tietenkään tullut, vaan pelkkä sanallinen katsaus. Saadaan tietää varsinaisia lukuja vasta tilinpäätöksen yhteydessä.

Luonnollisesti Projekti 2020 jäi myös tässä yhteydessä paljastamatta.

Muutamia mielenkiintoisia pointteja oli:

  • Koronasta johtuen tapahtumien kannattavuus oli tavallista heikompi. Käsidesit ja muut turvallisuustoimet ovat tuoneet lisää kuluja, mitä en itse ollut miettinytkään.
  • Väriestejuoksun osalta oli kaikkien aikojen kausi. Syyskuun loppuun mennessä liikevaihtoa oli 3,2 miljoonaa euroa. Tämä ei sisällä Pariisin viikonloppua, joka oli kauden suurin tapahtuma 0,47 miljoonan liikevaihdolla.
  • Projekti 2020 keskittyy pelkästään ulkomaille. Yhtiö keskittyy jatkossa entistä enemmän toimimaan Suomen ulkopuolella. Parempi kannattavuus, enemmän ihmisiä, isompia asukaskeskittymiä?

Pariisi + koko kauden väriestejuoksu tuovat 3,67 miljoonaa liikevaihtoa. Myyntiä koko kaudelle oli 4,3 miljoonaa. Jos ymmärrän oikein, niin tämä myynti muuttuu liikevaihdoksi, kun kaikki tapahtumat järjestetään?

Inderesin ennuste on 4,3 miljoonan liikevaihto. Rush Factorylla on myös muita pienempiä liiketoimia. Kuinka paljon @Joonas_Korkiakoski arvioisit noiden muiden konseptien tuovan kassaan rahaa?

4 tykkäystä

Eikös 2021 LV ole tuota korkeampi? Syyskuun loppuun mennessä 3,2M€ ja lokakuussa viisi tapahtumaa. Näistää viidestä Pariisissa oli ilmeisesti 2 tapahtumaa yhden viikonlopun aikana.

Tämän voinee tulkita pieneksi posariksi?

2 tykkäystä

Terve JHeiskanen!

Puhutaan hyvin pienistä summista ja koko vuoden ennustetta ajatellen pyöristyseroista. Tosiaan Rush Factory raportoi laajemmat katsaukset aina puolivuosittain ja nämä Q-katsaukset ovat aina tälläisia lyhyitä kuulumisten kerrontoja. En hoksannut tästä aikasempien viestiesi yhteydessä muistuttaaa.

5 tykkäystä

Melko laimeaksi jäi tosiaan tuo Rush Factorin päivitys, kun ei päästy kannattavuustasoon kiinni lainkaan.

Omat tärkeimmät huomioni:

  • Jatkossa keskitytään Suomen ulkopuolelle ja ymmärtääkseni panostetaan suuriin tapahtumiin. Tämä tuntuisi hyvin järkevältä, sillä esim. Suomen tapahtumat näyttivät olevan todella pieniä. Varmasti keskittymällä suuriin tapahtumiin saadaan tuottavuutta edelleen kasvatettua ja pidettyä organisaatio edelleen pienehkönä.
  • Projekti 2020 alkaa tuottaa liikevaihtoa vasta H2/22. Tämä tuntuu nyt kaukaiselta, mutta tällä varmistetaan kunnollinen lipunmyyntiaika. Toivottavasti saamme väliaikatietoja lipunmyynnin edistymisestä matkan varrelta.
  • Tämä vaatii nyt sijoittajilta malttia istua ja odottaa, Lähikuukausina ei ole liikevaihtoa tulossa, vaan on maltettava laskeskella mahdollisia tulevia tuloja ja menoja ja verrata sitä nykyiseen arvostukseen.
  • Hatunnosto yritykselle selviytymisestä koronakriisin yli ilman turvautumista rivisijoittajien rahoitukseen ja toisaalta kiitokset pääomistajalle rahoituksen järjestämisestä. Verrattuna moneen muuhun toimijaan tästä selvittiin suhteellisin kuivin jaloin. Tästä on hyvä ponnistaa kohti tulevaa.

Toivottavasti yritys avaa jatkossa kommunikointia sijoittajien suuntaan, listautumisen jälkeen on ollut aika hiljaista. Muutama Inderes haastattelu ja miksei Roast tekisi terää yrityksen tarinan päivittämiseen tähän päivään.

13 tykkäystä

Uusi yhtiöraportti on ulkona. Tavoitehinta nousi 3,20 eurosta 3,30 euroon, mutta lisää-suositus ei muuttunut.

https://www.inderes.fi/fi/riemulla-ensi-vuoteen

@Joonas_Korkiakoski tuossa arvostustaulukon jälkeisessä P/E-kuvassa taitaa olla jotain häikkää. Ensi vuodelle olisi negatiivinen oik. P/E.

4 tykkäystä

Oho, mitähän ihmettä tuossa on oikein päässyt käymään. Kiitos, kun huomasit. Korjaan tämän välittömästi kuntoon.

5 tykkäystä

Lisäisin tähän Mestari Heiskasen riskilistaan vielä merkittävänä riskinä yhden tapahtumakonseptin varassa olemisen, sekä henkilöriskin. Firmassa on vain 14 työntekijää. Jos useampi henkilö syystä tai toisesta lähtee pois, sairastuu tms. yhtiö ajautuu merkittäviin ongelmiin.

En ollut kovin ilahtunut projekti 2020 aloituksen venymisestä. Se todennäköisesti käynnistyy vasta vuoden päästä ja siitäkin pitää mennä vielä puoli vuotta eteenpäin kunnes nähdään kuinka hyvä se on taloudellisesti. Kaiken onnistuessa tässä on toki hyvät mahdollisuudet vaikka mihin.

Ensi vuoden tapahtumamäärästä näyttäisi tulevan edellistä suurempi, mm. Britannian nettisivuilla on jo 12 tapahtumaa (SWE 4, BE 4).

3 tykkäystä

Saattaa olla, että puhun nyt ihan palturia. Käsittääkseni tapahtumien järjestäminen on ulkoistettu tytäryhtiöille ja nämä 14 työntekijää eivät ole jokapäiväisessä operatiivisessa toiminnassa .

Mitä tulee näiden 14 tekijän henkilöriskeihin, johto on ainakin hyvin sitoutunut omistuksilla mitattuna. Se rajoittaa hieman, mutta kyllä henkilöriski on olemassa.

Bisneksen lepääminen yhden tapahtuman harteilla on selvästi Rushin suurin riski. Sitä voidaan levittää uusiin kaupunkeihin, mutta jossain vaiheessa tapahtuma käy vanhaksi. Uusia vastaavia hittituotteita tarvitaan.

Siinä on myös iso mahdollisuus. Arvostus näyttää tältä yhdellä tuotteella. Missä menee yrityksen kassavirrat, jos tapahtumia on kaksi tai jopa kolme? Tämä on tietysti vain spekulaatiota. Katsotaan, miten P2020 onnistuu.

6 tykkäystä

Tänä vuonna UK:ssa oli 12, Ruotsissa 7 ja Belgiassa 3 tapahtumaa. Toki näitä voidaan julkistaa vielä lisää, mutta näillä tiedoilla vain Belgiassa kasvua tässä vaiheessa.

1 tykkäys

Osaisko itse yhtiö, tai @Joonas_Korkiakoski kommentoida:

Mikä on COR kävijöiden vaihtuvuus/kuinka paljon arvioitte kävijöistä olevan uusia?

Järjestetäänkö COR pääsääntöisesti aina samoissa kaupungeissa, vai vaihtelevatko tapahtumapaikat vuosittain maiden sisällä?

Tuossa ylempänä EL_Bulli kertookin että Ruotsissa COR -tapahtumien määrä tippui kolmella, niin ovatko nämä kolme paikkaa sellaisia, joissa tapahtumaa on järjestetty pidempään, vai järjestettiinkö ne ekaa kertaa 2020 (josta sitten siirtyivät 2021)?

2 tykkäystä

Terve somepie!

Käsittääkseni COR-tapahtumien vaihtuvuus on korkea, mutta toki mukana on aina myös niitä, jotka ovat tapahtumiin aikaisemminkin osallistuneet. Tämänkaltaisten tapahtumien korkeassa vaihtuvuudessa ei sinällään ole mitään ihmeellistä saati huolestuttavaa. Mielestäni vaihtuvuus ei itsessään ole edes erityisen relevantti mittari, sillä suurimmat tapahtumat järjestetään aina suurissa kaupungeissa, mikä taas tarkoittaa sitä, että uutta potentiaalista osallistujamassaa on reippaasti. Esimerkiksi Pariisin tapahtumissa on arvioni mukaan ollut keskimäärin yli 10.000 kävijää, kun koko Pariisin väkiluku yhteensä on noin 2,2 miljoonaa. Jos tästä arvioidaan vaikka 25 % COR-tapahtuman potentiaaliseksi osallistujajoukoksi, niin päästään noin 550.000 ihmiseen. Tämä on tietysti hyvin suoraviivainen ja yksinkertainen havainnollistus, mutta konkretisoinee sen, ettei vaihtuvuus ole Rush Factoryn liiketoiminnalle oleellisen kokoluokan ongelma.

Yksittäisen tapahtumamaan runko pysyy tyypillisesti samana. Tämän päälle sitten lisäillään kokonaan uusia paikkakuntia ja kiertueen koko kasvatetaan tai näillä uusilla paikkakunnilla korvataan edellisvuonna kalenterissa olleita paikkoja, jolloin kiertueen koko ei kasva. Esimerkiksi ensi vuoden Saksan kiertueelle on tässä vaiheessa tulossa peräti viisi sellaista paikkakuntaa, jota ei tämän vuoden kalenterissa ollut. Nämä ovat Nurnberg, Mannheim, Stuttgart, Hannover ja Frankfurt. Vastaavasti viime vuoden tapahtumista Berliiniä, Hampuria ja Muncheniä ei ainakaan vielä ole kalenterissa / näiden lipunmyynti ei ole alkanut.

Tällä hetkellä nuo Ruotsin ensi vuoden tapahtumapaikat ovat Göteborg, Tukholma, Västerås ja Malmö. Näissä kaikissa järjestettiin tapahtumat myös tänä vuonna ja myös vuonna 2019. Eli kyseiset paikat ovat hyvinkin tuttuja. Uuden kiertueen lipunmyynnin aloituksesta on yleisesti ottaen hyvä huomata se, että myyntiä ei avata kaikkiin suunniteltuihin tapahtumiin kerralla. Tämä johtuu muun muassa siitä, että koko vuoden tapahtumien lopullisia ajankohtia ei vielä tässä vaiheessa vuotta ole välttämättä edes mahdollista lyödä lukkoon. Näin ollen COR:n omilta sivuilta kannattaakin seurata kiertueen rakentumista ja kokonaan uusien paikakkuntien esiin putkahtamista!

5 tykkäystä

Joo, kuten Joonas tuossa sivusikin, niin tulkintani ei ole se että tapahtumien määrä Ruotsissa olisi vähenemässä. Kommentoin vain, että tässä vaiheessa julkistettuja tapahtumia oli vielä viime vuotta vähemmän. Ja tosiaan Saksa/Itävalta 8 → 13 tapahtumaa vaikuttaa lupaavalta!!

3 tykkäystä

Kiitos vastauksista. Ne lisäävät omaa uskoa siihen, että keissin downside riski on pienempi mitä markkina ajattelee. COR on ollut toimiva konsepti jo seitsemän vuotta. Saturaatio kasvun osalta voidaan saavuttaa, mutta uskon COR:n tekevän hyvää tulosta vielä vuosia eteenpäin. Downsidea tukee myös mainittu negatiivinen käyttöpääoma. Lisäksi on vaikeaa keksiä tällaisen yhtiön liiketoiminnalle pahempaa iskua kuin maailmanlaajuinen pandemia. Yhtiö selvisi siitä erittäin mallikkaasti ja tämä antaa luottamusta siihen, että myös tulevat esteet ylitetään sulavasti.

Toisaalta upsidea löytyy paljon: Ensinnäkin on mahdollisuus siihen, että pandemiatilanteen aiheuttama ulkoilun ja ulkoiluaktiviteettien trendi buustaa COR myyntiä vielä ensi vuonnakin roimasti. Lisäksi tämä 2020-rojekti, joka näillä arvostustasoilla on suurimmaksi osaksi optiona päälle (?) Plus kaikki muut mahdolliset aihiot, joita firmalla on.
Kaiken kukkuraksi sentimentti ja kiinnnostus on sitä luokkaa, että täällä taitaa olla kolme aktiivista kirjoittelijaa analyytikon lisäksi. Jos yhtiö lähtee tosissaan kasvu-uralle, niin tässä on sitä kuuluisaa multibägger potentiaalia! :moneybag:

13 tykkäystä