Sampo - Vakuuttava vakuuttaja

Pitäisi jaksaa tehdä sum of the parts?

1 tykkäys

Kielipoliisiksi en tunnustaudu, mutta olettaen että Sampo saa nimensä Kalevalan rikkauksia tekevästä koneesta, niin taipuisi silloin Sammon, ei Sampon (vrt. kohtaus nimeltä Sammon ryöstö Kalevalassa).

Itselläni on vielä toistaiseksi isompi siivu Nordeaa kuin Sampoa salkussa, mutta tarkoitus on jossain vaiheessa lisäillä Sampoa muutamalla ostotapahtumalla, niin että Sampo olisi se isompi siivu…mahdollisesti jopa suurin yksittäinen positio salkussani jossain vaiheessa.

3 tykkäystä

Tämä oli oikein hyödyllinen juttu yhtiöön tutustuville, joten laitetaan tännekin talteen.

3 tykkäystä

Tommonen tuli sattumoisin vastaan. Kumpi voittaa kädenväännön Nordea vai Sampo. Jos joku ostaa Nordeaa ja toinen Sampoa voivat molemmat toki olla oikeassa eikä vain toinen. Kuitenkin eri yhtiöitä molemmat. Nordean ostajalla voi esim olla varmempi käsitys pankkisektorista yleensä kun taas Sammon (Jep, Sammon) ostaja voi arvostaa defensiivistä osinkoa ja yritysjohtoa jne.

3 tykkäystä

Setä siis toistaa yllä olleen näkemyksensä. Ugh!

Sammon sijoitus Saxo Bank ( Omistaa 19,9% ) on tehnyt osto tarjouksen hollantilaisesta BinckBank pankista

6 tykkäystä

Moni on varmaan tankkaillut tässä 38€ tuntumassa… kysymys: onko todennäköistä, että sammon tulosennusteet tulevat alas heikentyvässä markkinatilanteessa, jossa korkojen nousua ei olla nähty? Nordea on pankki- ja varainhoitotoimijana ainakin syklinen…

3 tykkäystä

Sammon efektiivinen osinkotuotto ei ole ollut näin korkea sitten 2000-luvun alun, kun yhtiö purki ylikapitalisoitunutta tasettaan:

Kohta hätyytellään jo 8 % rajaa, jos ennusteet pitää kutinsa.

3 tykkäystä

7,3% vasta. Vuoden päästä lähellä kahdeksaa.

Juu, Masse-setä tunnustaa olevansa mukana tässä tankkiporukassa. Eipä silti, voi olla ihan hyväkin peliliike::slight_smile:

2 tykkäystä

Sama täällä. 38,04 tais olla tarkalleen. En olekaan aikaisemmin koskaan Sampoa omistanut. Nordeaa oli Brexit äänestyksen jälkeen omistuksessa ja myyntiin meni vajaassa 10 eur hinnas silloin.
Kattelin että Sampo on tullut alas melko mukavasti ja osinko näyttää minun tavoitteisiini hyvältä ja on toivottavasti melko vakaa.

Ilmeisesti Sampolla on melko hyvät varannot rahaa? Kuulosti myös hyvältä, kun taitavat odotella, että saisi jotain halvemmalla ostella, kun vaaan kurssit tippuvat.

Niin on tämä hiukan osinkopopulismia, kuten itsekin epäilit kunniallisesti.
Pörssikurssi laskee mutta osinkoennuste ei, niin on tuo komee rosentti…
Toki -19 keväällä lähdään pörssikursseihin verrattuna pulleita prosentteja, monilla vaan sijoitettu pääoma on enemmän kuin pörssikurssi.

2 tykkäystä

Ohessa suora lainaus omasta kommentistani Facebookin Osakesijoittaminen ryhmästä, jossa meillä on hyvä Nordea ketju käynnissä (kannattaa tsekata!).

"Muutama sana tuosta Cevianin/Gardellin mukaantulosta. 1) Nordea omistajien kannalta mukava asia, että tuon kaliberin/track recordin kaveri näkee Nordeassa valueta. 2) Sampo on +20% omistusosuudella tiukasti kuskin paikalla ja Cevian ei voi (ja tuskin haluaakaan) tätä asetelmaa muuttaa. 3) Cevianin vaikutusmahdollisuudet perustuvat yhteistyöhön pääomistaja Sammon kanssa. 4) Cevianin myötä omistajien työkalupakki ei muutu, johdon vaihto, strategian uudistaminen ja rakennejärjestelyt ovat edelleen vaihtoehdot. 5) Cevian tulee varmasti lisäämään painetta nopeammille/isommille toimenpiteille. Myös Sampo vihjaili tähän suuntaan Q3:lla, Stadigh totesi harvinaisen suorasanaisesti tyytymättömyytensä/pettymyksensä. All in all kiva juttu, mutta ei kannata odottaa että Cevianilla joku ”silver bullet” jolla asiat maagisesti korjautuvat. Kuitenkin entistä varmempaa, että jotain tulee tapahtumaan. "

9 tykkäystä

Nyt kun paperi on ostohinnoissa, on hyvä laittaa alle vielä lyhyt tiivistys Sammon järjestelyistä 2000-luvulla:

Copyright Sampo Group

4 tykkäystä

Nallen kyydissä, Nallen kyydissä on niin mukava olla!

Linkkasin tämän tuonne Nordea-ketjuunkin, mutta laitetaan tännekin.

OP:lta negari mitä yrityspankkiin tulee:

OP Ryhmän toisena joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskijana toimiva OP Yrityspankki Oyj tarkentaa tulosnäkymiään arvioiden vuoden 2018 konsernin tuloksen jäävän ennakoitua selvästi pienemmäksi erityisesti sen tytäryhtiö OP Vakuutus Oy:n sijoitustoiminnan tuottojen arvioitua selvästi heikomman kehityksen vuoksi.

Tämä heijastelee vaikeaa loppuvuotta 2018 kaikille finanssiyhtiöille heikkojen sijoitustuottojen kautta.

6 tykkäystä

Nallen näkemyksen mukaan nyt menossa markkinalla kuolleen kissan pomppu:

https://www.mandatumlife.fi/life-journal/artikkeli/-/article/wahlroos-varoittaa-kuolleen-kissan-pompusta

5 tykkäystä

Ponnais kisu vaan vaikka viime voimilla oikein ylös niin Ovela-Masse pääsis tällä viikolla salkun kevennykseen - komialla voitolla tietty. :cat::cat::cat:

Kymysys Vernerille: Eikös meidän kaikkien sijoitustuotot vuodelta 2018 jääneet odotettua heikommiksi - tunnetusta syystä? Koski niin instikoita kuin karvareuhkoja.

Eli onko heikko loppuvuosi 2018 jo leivottu finanssitalojen kurssiin vai rytiseekö tulosjulkkareiden aikaan?

Ihmettelee Masse-setä